Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Megatrendit ja me

Tekes päästää strategiatyöhönsä mukaan koko kansan

Kyselyssä pääsee arvioimaan muun muassa, miten globaalisaatiotrendit vaikuttavat "kaikkien tietämysyhteiskuntaan".

5.9.2008 13:50 Tekes on tänään avannut nettisivuston, jossa kuka tahansa voi syyskuun 26. päivään asti arvioida ja perustella arvioitaan siitä, miten maailmantalous ja globalisaatio vaikuttavat Tekesin valitsemiin suomalaisiin kehittämisen painopistealueisiin.

Syyskuussa Megatrendit ja me -sivuston kautta arvioidaan, miten maailmatalous ja globalisaatio vaikuttavat Tekesin stragiatyön pääteemoiksi valitsemiin hyvinvointiin ja terveyteen, kaikkien tietämysyhteiskuntaan, puhtaaseen energiaan, niukkaresurssisiin ratkaisuihin, rakennettuun ympäristöön, älykkäisiin järjestelmiin ja ympäristöihin, palveluliiketoimintaan ja -innovaatioihin sekä vuorovaikutteiseen viestintään. Teemoista voi valita yhden tai vaikka kaikki.

Käytännössä kyselyssä siirretään kunkin teeman kohdalla noin 25 maailmantalous- ja/tai globalisaatioväitettä  sitä lähemmäs maalitaulun keskustaa, mitä enemmän sillä on vaikutusta. Valintansa saa myös perustella.

Tausta-aineistoksi ensimmäisessä maailmantaloutta ja globalisaatiota koskevalle arviolle on tarjolla Etlan Pekka Ylä-Anttilan laatima aineisto sekä Tekesin strategian sisältölinjaukset. Muutaman klikkauksen päässä ovat myös Iso-Britannian, Japanin, Saksan ja Ruotsin kansalliset ennakointisivustot.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Mistähän tavallinen Matti meikäläinen voi anoa tekesin rahoitus. Rahalle olisi tarvetta lainaa en kaipaa.
Soppa
Huono 1
konsultointia ei ole olemassakaan.
Eikö Tekes tiedä sitä itse.
Vai kansalta vetoapua.
PÖH!
Ilmaista
Huono 0
joo,,,tekeshän voi auttaa myös ilmastomuutoksessa - tänään oli turun sanomis tai hesaris juttu ympärivuotisen kesämökkiasumisen vaikutuksesta Ilmastomuutukseen - eli ihmisiä pelotellaan tällä, ja kohta poloinen pohjolan kansa ei voi matkustaa enää edes omalle kesämökilleen - tekes voisi järjestää kilpailun miten mökille vastedes mennään ---
arttu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Nasdaq kävi ostoksilla

28.05.2007 Osakeet kallistuivat kautta linjan perjantaina optimismin palatessa markkinoille. Osakevaihto jäi vaivaiseen 1,6 miljardiin kappaleeseen, sillä maanantaina pörssit ovat Yhdysvalloissa kiinni.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

.