Kaavailtu sormenjälkirekisteri repi työryhmää

Nykyinen biopassi sisältää digitaalisen kasvokuvan.
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
11.9.2008 14:55 Valtionhallinnon keskustelufoorumi Otakantaa.fi kaipaa nyt kansan mielipiteitä ristiriitaisesta aiheesta, nimittäin sormenjälkien lisäämisestä passeihin ja oheen aiotusta sormenjälkirekisteristä. Asiaa valmistellut työryhmä ei sekään saavuttanut yksimielisyyttä aiheesta.
Nykyisellään niin sanottuihin biopasseihin tai sirupasseihin ympätään haltijan digitaalinen kasvokuva. EU:sta juontunut ehdotus sormenjälkien tallettamisesta passeihin nytkähti Suomessa juuri eteenpäin. Luonnos passilain muuttamista koskevasta esityksestä lähti lausuntokierrokselle keskeisille viranomaisille ja järjestöille.
Riitaisa aihe
Esityksen mukaan sormenjäljet otettaisiin hakijalta, joka hakee tavallista passia, väliaikaisia passeja, diplomaatti- ja virkapassia tai merimiespassia. Sormenjäljet otettaisiin myös ulkomaalaisilta, jotka hakevat Suomessa myönnettäviä matkustusasiakirjoja eli muukalaispassia ja pakolaisen matkustusasiakirjaa.
Aihe on hankala. Iso kiistakysymys on se, että esityksen mukaan sormenjäljet myös talletettaisiin kansalliseen tietokantaan muun muassa poliisin käytettäviksi. Tällaisia tilanteita olisivat esimerkiksi vainajien tunnistaminen sekä erityisen vakavien rikosten ehkäiseminen ja selvittäminen, sisäministeriö kertoo.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on ilmaissut vastustavansa sormenjälkirekisteriä. Samoilla linjoilla on myös kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland ry. Pelkona on tietojen väärinkäyttö ennemmin tai myöhemmin.
Sopii siis odottaa, että tänään avautunut Otakantaa-keskustelu aiheesta kerää voimakkaitakin mielipiteitä. Kirjoitushetkellä kukaan ei vielä ollut kommentoinut asiaa.
Työryhmän sisällä eriäviä mielipiteitä
Luonnos esityksestä on valmisteltu sisäasiainministeriön asettamassa työryhmässä, johon kuuluu jäseniä sisäasiainministeriön ohella useista muista ministeriöistä ja organisaatioista. Sisäministeriön mukaan työryhmä ei ole ollut kaikilta osin yksimielinen esityksen sisällöstä.
Oikeusministeriö muun muassa lausuu, että EU:n passiasetus ei edellytä sormenjälkien rekisteröimistä.
- Työryhmän esitykseen ei olisi tullut sisällyttää säännöksiä kansalaisten biometristen sormenjälkitietojen rekisteröinnistä passirekisteriin. Ehdotukset sormenjälkien rekisteröinnistä tulisi poistaa ehdotuksesta. Sen sijaan tulisi esitykseen ottaa säännökset passinhakijalta otettujen sormenjälkien hävittämisestä passinhakijan saatua passin tai passihakemuksen tultua hylätyksi tai peruutetuksi, oikeusministeriö tiivisti kantansa lausumassaan.
- Perustuslain takaaman yksityisyyden suojan rajoittaminen sormenjälkien rekisteröinnillä voidaan asettaa kyseenalaiseksi.
Muukin hankkeen työskentelyaineisto on luettavissa Hare-tietokannasta.
Lausunnot on pyydetty toimittamaan 8.10. mennessä, ja esityksen on tarkoitus tulla voimaan ensi keväänä ennen EU:n asettamaa määräaikaa, joka on 28.6.2009.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa
11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
Minulla on oikeuteni itseeni ja yksityisyyden suojaani.
Mitä meidän päättäjät pelkäävät niin paljon että pitää ruveta kaventamaan meidän perustuslaillisia oikeuksia?
Taitaa meidän demokratia olla jo näennäis- demokratia, siitä ei pitkä matka ole demokratian irvikuvaan....
lue historiaa ja eritoten katso kohta mitä Saksalaiset tekivät päästyään käsiksi hollantilaisten hienoon ja tarkkaan väestörekisteriin käsiksi.
Sitä paitsi olemme maksaneet kalliin hinnan historiassa päästäksemme tälle tasolle demokratiassa. Johon kuuluvat tietyt kansalaisten oikeudet, kuten vahva yksityisyyden suoja.
Mikä syy on niin pelottava että yksityisyyden suojaa pitää purkaa, paljonko rikollisuus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Kun antaa pikkusormen, ne vie koko käden.
Yksityisyyden suoja sitä ja yksityisyyden suoja tätä. Sen nimissä on aina hyvä nousta barrikadeille. En kokisi yksityisyyteni oleva mitenkään vaarassa, vaikka minusta olisi synnytyslaitoksella otettu DNA-näyte ja sormenjäljet niiden kaikkien muiden tietojen oheen. Samat tiedot on otettava ylös myös maahanmuuttajilta yms.
Nytkin meistä on jo niin kattavat rekisterit olemassa, että sen joutuminen "saksalaisten" käsiin olisi katastrofi. Siksipä kaiken sen tiedon suojaamiseksi onkin tehtävä vähintään yhtä paljon töitä kuin tähänkin asti.
Itse arvostaisin tämmöistä rekisteriä erityisesti sen vuoksi, että hyvin pienetkin rikokset saataisiin entistä suuremmalla prosentilla ratkottua, isommista puhumattakaan.
Ai niin, mielestäni wc-tilojen ovet pitäisi poistaa ja makuuhuoneisiin asentaa valvontakamerat. Eihän minulla ole salattavaa.