Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liittymiä kesäkuussa yli 300 000

Kansa löysi langattoman laajakaistan

Mobiilit nettikoneet ovat muuttumassa arkisiksi hyödykkeiksi.

11.9.2008 14:41 Suomalaiset ovat alkaneet siirtyä langattomaan laajakaistaan. Liittymien määrä on kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.

Miniläppärien ja kannettavien nettikoneiden menekki alkaa näkyä myös nettioperaattorien toiminnassa.

Viestintäviraston tilastojen mukaan langattomia laajakaistaliittymiä oli kesäkuun lopussa jo 310 000. Viime joulukuussa niitä oli vasta noin 150 000.

Alkuvuoden aikana suomalaiset ovat ostaneet kaikkiaan noin 170 000 uutta langallista tai mobiilia laajakaistaliittymää. Nyt niitä on koko maassa 1,92 miljoonaa.

Samaan aikaan kännyköiden suosio on pysynyt korkealla. Kesäkuun lopussa suomalaisilla oli yli 6,4 miljoonaa matkapuhelinliittymää. Määrä on kasvanut vuodenvaihteesta muutamalla sadalla tuhannella.

Jutun kirjoitti: Petri Korhonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (23)

Huono 0
Josko hinnat alkaisi pudota? Vai onko toiveajattelua? Maaseudulla asuvana tämä on ainoa järkevä vaihtoehto muutoin kyllä, mutta "huima" 1024/512 yhteys maksaa vielä melkoisesti.
Hannu
Josko hinnat alkaisi pudota? Vai onko toiveajattelua? Maaseudulla asuvana tämä on ainoa järkevä vaihtoehto muutoin kyllä, mutta "huima" 1024/512 yhteys maksaa vielä melkoisesti.

Aikamoista itsepetosta väittää ainakaan 3G-verkossa kiinni olevaa yhteyttä miksikään laajakaistaliittymäksi...
checksum
On tullut hankittua saunalahden langaton "laajakaistaliittymä". Laajakaistaksi sitä tosin voi kutsua suurinpien kaupunkien ja taajamien alueella muualla toimitaan tavallisessa GPRS verkossa jolloin nopeudet jäävät alle 50Kbps.

Tiesin kyllä liittymää hankkiessa ettei mökkini sijaintipaikalla toimi muu kuin normaali GPRS verkko ja olin valmis hyväksymään hitaan yhteyden, se riittäisi kyllä postin, pankkiasioiden ja vastaavien välttämättömyyksien hoitamiseen.

Todellisuudessa ei edes tämä GPRS toimi kunnolla kun hetkittäin. Suurimman osan ajasta yhteys on todella tökkivä ja voi ihan huoletta lähteä juomaan kupin kahvia jonkin sivun latautumista odotellessaan.

Liiittymä on siis käytännössä likimain käyttökelvoton mutta tilastoja se varmaan kaunistaa LAAJAKAISTA liittymänä.
Laajakaistaa juu
Huono 6
heh, mulla on joku kännykkäliittymä (missä lie simmi) koska operaattorilta myös netit ja muut. saapi enempi alennusta semmosella sopparilla kuin ne liittymän kuukausimaksut vuodessa
ilmaa
Lisäänpä vielä edelliseen sen verran, että saunalahden omalla keskustelufoorumilla "palstalla" on viimeaikoina noussut kova polemiikki liittymien toimivuudesta ja todellisista siirtonpeuksista. Moni näet ihmettelee miksei vaikkapa 1Mbps nopeuksisella liittymällä data siirrykkään kuin muutaman kymmenen kilobitin sekunttinopeudella.

Todennäköinen syy on hyvin yksinkertainen. Saunalahti on myynyt liittymiä vähääkään välittämättä tukiasemien todelisesta suorituskyvystä. Käytettävissä oleva kaista on siis myyty moneentai todennäköisemmin moneen kymmeneen kertaan ja lopputulos on se ettei verkko toimi kenelläkään kunnolla.
Laajakaistaa juu
Huono 2
saunalahti haisee
muka laajakaista
Huono 6
Toisaalta noissa langattomissa "laajakaistoissa" on rajana ainakin vielä toistaiseksi fysiikan lait. Jos tukiasema ei ole vieressä ei nopeata yhteyttä saa aikaan itkemälläkään ilman hurjia antenneja ja lähetystehoja. Ehkä joku tulevaisuudessa keksii miten nykyiset rajoitukset voidaan kiertää, mutta toistaiseksi fyysinen lanka on tuntuvasti parempi idea kuin langaton yhteys.
Lankaheppu
... paitsi että tarjottu ei vieläkään ole tarpeeksi nopeata, että sitä voisi nimittää LAAJAkaistaksi.
Peelo
Huono 4
Onko täällä yhtään asiantuntijaa, joka osaisi sanoa kuinka monta käyttäjää pystyy yhden tukiaseman välityksellä yhtä aikaa käyttämään langatonta laajakaistaa esimerkiksi megatavun nopeudella?

Tuskin kovin montaa yhteyttä kestää yhtä aikaa.
Kissa
Huono 3
Hitaille yhteyksille lääkkeeksi Firefox johon asennatte seuraavat laajennukset:
NoScript
Adblock Plus
ja ehkä Stylish

Surffaaminen nopeutuu takuuvarmasti GPRS yhteyksillä moninkertaisesti.

Haittapuolena nuo laajennukset vaativat hieman teknistä tietämystä.
IT Mill
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.

.