Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lähetykset wmv- ja flash-muodoissa

EU-parlamentti lähestyy taviksia nettitelevisiolla

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

12.9.2008 13:57 Euroopan parlamentti käynnistää oman nettitelevisiokanavansa, EuroparlTV:n, ensi keskiviikkona. Kanavan odotetaan maksavan vuosittain noin yhdeksän miljoonaa euroa.

Euroopan parlamentti haluaa tuoda itsensä lähemmäksi unionin kansalaisten arkea. Siksi se käynnistää oman televisiokanavansa nettiin.

EuroparlTV koostuu neljästä kanavasta, joiden ohjelmiston kerrotaan poikkeavan toisistaan.

Sinun parlamenttisi- ja Sinun äänesi -kanavat on suunnattu sidosryhmille sekä suurelle yleisölle.

Nuorten Eurooppa yrittää tuoda Brysselin tapahtumat kouluikäisille lapsille. He ovat parlamentin mukaan internetin suurkäyttäjiä.

Yksi kanava keskittyy välittämään suoria lähetyksiä muun muassa täysistuntokeskusteluista. 

Kanavien kaikki ohjelmat käännetään 23 kielelle. Parlamentti luonnehtii yhdeksän miljoonan euron vuotuisella budjetilla toimivaa nettitelevisiokanavaa kustannustehokkaaksi.

EuroparlTV käynnistyy Brysselissä 17. syyskuuta klo 13. Sen lähetykset ovat katsottavissa Windows Media Player- ja Adobe Flash -ohjelmistojen uusilla versioilla.

Parlamentin kanavan nettisivuille ei päässyt vielä jutun kirjoittamisen aikaan.

VerkossaEuroparlTV:n kotisivut
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
EuroparlTV vai maalin kuivumisen katselu, veikkaan että jälkimmäinen on kiinnostavampaa...
Besta tittare!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.