Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Bisnesympäristöä kehitettävä

Suomen it-kilpailukyky junnaa paikallaan

Laajakaistaverkkojen yleisyys on yksi it-kilpailukyvyn mittareista.
Kuva: Timo Poropudas

16.9.2008 11:12 It-alan kilpailukykyisin maa on edelleen Yhdysvallat. Ruotsi nousi neloseksi The Economist-lehden tekemässä vertailussa. Suomi on viime vuoden tapaan sijalla 13. Vertailun johtopäätöksien mukaan tulevaisuudessa tarvitaan lisää lahjakkaita työntekijöitä ja pehmeitä johtajia.

Suomen it-kilpailukyky säilyi sijalla 13. Economist Intelligence Unitin toista kertaa tekemässä kansainvälisessä vertailussa.

20 johtavan maan joukko on pysynyt ennallaan, mutta järjestyksessä on tapahtunut muutoksia. Yhdysvallat oli jälleen kärkimaa, mutta kuudennesta toiselle tilalle nousi Taiwan. Ruotsi nousi neljänneksi. Suurimpia putoajia on Japani, joka tippui toiselta tilalta Suomen tuntumaan sijalle 12.

Tutkimus vertaa maita kuuden tietotekniikkayritysten kilpailukyvyn kannalta keskeisen tekijän mukaan. Tutkimuksen lähtökohtana on olettamus siitä, että maissa, joissa useimmat näistä edellytyksistä toteutuvat, it-alan tuottavuus on korkea. 

Vertailtavat tekijät ovat liiketoimintaympäristö, it-infrastruktuuri, inhimillinen pääoma, lainsäädäntöön liittyvät tekijät, tutkimus- ja tuotekehitysympäristö sekä tuki it-alan kehitykselle. Suurin painoarvo on tutkimus- ja tuotekehitysympäristöllä, jota nyt ensi kertaa arvioitiin myös myönnettyjen patenttien lukumäärän perusteella.


Yhdysvallat yhä kärkimaa
It-alan kilpailykykyindeksi 2008
Sijoitus 2008 (2007) Maa Pisteluku
1 (1) Yhdysvallat 74,6
2 (6) Taiwan 69,2
3 (4) Iso-Britannia 67,2
4 (7) Ruotsi 66
5 (8) Tanska 65,2
6 (9) Kanada 64,4
7 (5) Australia 64,1
8 (3) Etelä-Korea 64,1
9 (11) Singapore 63,4
10 (12) Alankomaat 62,7
11 (10) Sveitsi 62,3
12 (2) Japani 62,2
13 (13) Suomi 61,5
14 (14) Norja 59,7
15 (15) Irlanti 59,4
16 (20) Israel 56,7
17 (17) Uusi-Seelanti 56,6
18 (19) Itävalta 56,1
19 (16) Saksa 55,4
20 (18) Ranska 54,3

Lähde: Economist Intelligence Unit

Viimevuotiseen tapaan Yhdysvaltojen johtoasema perustuu hyvään sijoitukseen kaikilla mittareilla.

Suomi sijoittui kokonaissijoitustaan paremmin tutkimus- ja tuotekehitysympäristön (6. sija), lainsäädäntöön liittyvien tekijöiden (7. sija), it-alalle annetun tuen (8. sija) sekä inhimillisen pääoman kehittämisen (10. sija) mittareilla. Suomen liiketoimintaympäristö arvioitiin mukana olleista maista 13. ja it-infrastruktuuri 14. parhaaksi.


Pehmeitä johtajia
tarvitaan lisää

Vertailun johtopäätöksien mukaan yritysten suurimpia haasteita tulevina vuosina on löytää lahjakkuuksia sekä erityisesti johtajia, joilla on "pehmeitä" ihmissuhdetaitoja. Vertailun mukaan näiden taitojen kehittämisessä ollaan edellä Yhdysvalloissa.

Tärkeitä ovat myös laajasti saatavilla olevat laajakaistaverkot sekä lainsäädäntö, joka suojaa hyvin aineetonta pääomaa, kehittää verkkokauppaa sekä suojaa verkkorikollisuudelta.

Parhaat olot tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat vertailun mukaan Taiwanissa, Etelä-Koreassa ja Japanissa. Länsimaista tässä suhteessa parhaita maita olivat Ruotsi ja Yhdysvallat.

ArkistoSuomi putosi alaspäin tietoyhteiskuntakilpailussa 26.4.2007
Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
ns. pehmeän johtajan voisi myös usein korvata niinkin perinteisellä kuin "pätevä johtaja". Tutkimusten mukaan on jo useasti todettu että Suomi on epäpätevien pikkupomojen maa.

Koulutus ei opeta yhtään mitään kanssakäymisestä ihmisten kanssa ja armeijan opeista osaamistaan ammentavat idiootit tuhoavat monien yritysten osaamisen asiantuntijoiden vaihtaessa paikkaa. Se ei ole useinkaan palkka, joka IT-alallakin on pistänyt ihmiset vaihtamaan työpaikkaa.
Nähty on ja vein osaamiseni muualle
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.