Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syyttää kiirehtimisestä

FiCom huutaa aikalisää

Valtio lupaa sadan megan laajakaistan kaikkien saataville 2015. FiCom ry jäsenkuntineen on valmis osallistumaan hankkeen tarkentaviin keskusteluihin erityisesti teknisten toteutusten ja rahoitusvaihtoehtojen osalta.
Kuva: Taloussanomat

17.9.2008 20:47 Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom kommentoi nopeasti valtion esitystä sadan megabitin laajakaistasta. FiCom pitää perusteltuna, että nopeat tietoliikenneyhteydet olisivat kattavasti suomalaisten ulottuvilla vuoteen 2015 mennessä. Mutta:

- On valitettavaa, että koko toimialan kannalta aivan keskeistä hanketta on valmisteltu kiireellä ilman syvällisiä keskusteluja tietoliikennealan kanssa, FiCom harmittelee.

Ministeri Suvi Lindén esitteli tänään hallituksen iltakoulussa kansliapäällikkö Harri Pursiaisen tekemän selvitystyön (pdf) Suomen laajakaistapolitiikan vaihtoehtoisista rahoitusmalleista ja jatkosuunnitelmista.

Hallituksen linjauksen mukaan nopeiden laajakaistayhteyksien tulisi olla vuoden 2015 loppuun mennessä kysynnän mukaan lähes kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen ulottuvilla koko maassa.

Nopeutta runkoyhteyksillä tulisi olla vähintään sata megabittiä sekunnissa, ja etäisyys tilaajalta lähimpään valokuitu- tai kaapeliverkkoon saisi olla korkeintaan kaksi kilometriä. FiCom näkee tässä kohdassa ongelman.

- Tämän päivän tietämyksellä ei tule tehdä lopullisia päätöksiä rakentuvan verkon jokaisesta mutkasta ja tarkoista etäisyyksistä kustakin kiinteästä asutuksesta, FiCom lausuu. Lisäksi tulevaisuuden suunnitelmia ei tule tehdä vain yhden teknologian varaan.

FiCom puuttuu myös selvityksessä ehdotettuihin hankkeen rahoitusmalleihin, joista se kaipaa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Lisäksi FiCom näyttää heittävän ilmaan ajatuksen, että ehkä sata megabittiä on kuitenkin vähän liikaa joillekin - jopa vuonna 2015.

- Selvityksestä puuttuu todellisten asiakastarpeiden kartoitus.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Toivottavasti hallitus torppaa teleyhtiöiden halun purkaa verkkonsa haja-asutusalueelta, tämä purku vimma ole kanssalaisten etu.
Jäkeä peliin.
Eikö FiComin voisi pikkuhiljaa purkaa? Heillä ei ole ikinä ollut mitään järkevää sanottavaa, eikä tilanne näytä muuttuvan ainakaan parempaan päin.
NN
Kyllähän tuossa Ficomin vastineessa on ihan hyvänä pointtina että tuo 100M on kyllä monellekin vuonna 2015:kin melko tarpeetonta kaistaa. Vai voiko joku oikeasti keksiä tästä kuuden vuoden päähän sellaisia palveluja verkon yli, jotka oikeasti tarvivat perus kotikäytössä 100 megaa maailmalle kaistaa? TV:hän nyt satavarmaan tulee joku päivä internetin läpi mutta olisko tätä pitäny miettiä sillon kun tehtiin älytön digisiirtymä täs vuos pari sitten?
kuitua kansalle

Missään ei sanota että yhteys on 100 megabittiä sisään sekä ulos. Teräväpiirto siirtyy kaapeleihin ja kuituihin koska ilmassa ei ole tarpeeksi kaistaa lähettää teräväpiirtoa usealla kanavalla samaan aikaan. Aina voidaan tietysti pakata mutta pakattaessa myös laatu huononee. Tietysti voidaan laskea resoluutiotakin mutta sekin taas johtaa huonompaan laatuun. Kyllä 100 megaisella jo vastaanottaa kummasti. Ahtaat viihdealan asiantuntijat ajoivat digisiirtymän väkisin läpi ja nuo digiboksit on kyllä aika varmasti korvattu 2015 mennessä HD-kuvaa purkavalla boksilla. Kyllä 100 megabitin yhteydelle käyttöä löytyy, jopa laillista vaikka se ei siellä sinun kotonasi vielä olekaan ajankohtainen.
Ö
Huono 1
Jep jep, 100Mbit yhteys .. mutta tuleeko olemaan nuhapumppu perinteisesti tyyliin 100Mbit/128kbps :D

Onhan tosiaan jo kaikilla hoas/koas/toas yms.. opiskelijakämpillä (okei suurin osa (?)) 100/10Mbit yhteys käytössä, tosin rajoitettuna 1Gb/kk liikennettä internet -> kone. Sisäverkosta data määrän siirto tietty rajoittamaton :)

Ihmettelen kovasti mihin nykyopiskelija tarvitsee 100/10Mbit yhteyksiä ..?
pertti eelo, internet

turun tys:illä on kaikissa asunnoissa 10/10, mutta rajoittamaton. turhaa retostelua jollain 100m yhteydellä jos latausmäärät on rajoitettu niinkin naurettavalla määrällä kuin 1gb/kk.
mulkukka
Huono 2
Innovaatioita tuollaisille mahdollisuuksille ei ainakaan tule, jos sitä ei toteuteta. Äkkiseltään tulee mieleen vaikka sarjojen/leffojen/musiikin jne. streamattu siirtäminen omasta servusta kännykkään jossakin matkan päällä. Vuonna 2015 omassa toyota priuksessani :) on tietysti myös wlan ja pennut katsoo takapenkillä grandpamutantheroturtleseja
Julle
Huono 2
Jep jep, 100Mbit yhteys .. mutta tuleeko olemaan nuhapumppu perinteisesti tyyliin 100Mbit/128kbps :D

Onhan tosiaan jo kaikilla hoas/koas/toas yms.. opiskelijakämpillä (okei suurin osa (?)) 100/10Mbit yhteys käytössä, tosin rajoitettuna 1Gb/kk liikennettä internet -> kone. Sisäverkosta data määrän siirto tietty rajoittamaton :)

Ihmettelen kovasti mihin nykyopiskelija tarvitsee 100/10Mbit yhteyksiä ..?

Ikinä ei saa olla mitään liikaa, varsinkaan opiskelijalla? Se on sitäpaitsi Pekka Elo.
pertti saarinen
Huono 7
Runko verkko kuidulle on ihan hyvä ajatus. Mutta jäitä hattuun sen kahden kilometrin kanssa. ihan oikein, kun ei viedä ihan loppuun jokaiselle, koska sen lopun voi sitten hoitaa vaikka langattomasti, mitä kaikki jokatapuksessa käyttävät, paitsi ehkä pelien pelaajat (vuonna 2015?)
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron

28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.

Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.