Sonera avasi aivomyrskyn asiakkaiden ideoille

Sonera ryhtyy kuuntelemaan asiakkaitaan uuden Aivo-palvelun kautta.
18.9.2008 09:57 Sonera on avannut uuden Aivo-palvelun ja asiakasblogin. Hankkeen tarkoituksena lähentää yhtiötä asiakkaisiinsa uusilla keinoilla, kerrotaan Sonerasta.
Soneran asiakkuuspäällikkö Sami Viitamäki kirjoittaa Aivon ensimmäisessä blogikirjoituksessa, että yhtiö haluaa ottaa asiakkaansa entistä paremmin huomioon Aivon kautta. Hän kertoo, että palvelussa on kolme osa-aluetta, joista jokaisella on oma tarkoituksensa.
– Aivomyrskyssä pääset kertomaan meille ja muille juuri tämän: mitä voisimme tehdä, jotta meistä tulisi parempi operaattori. Mitä tuotteita tai palveluja ja millaista toimintaa muutenkin haluaisit nähdä meiltä tulevaisuudessa ja miksi? Me uskomme että sinulla on tähän erittäin arvokasta annettavaa ja sitä olemme valmiit kuuntelemaan. Kaikki Aivo-palveluun rekisteröityneet käyttäjät voivat ehdottaa ideaa, äänestää muiden ideoita ja keskustella niistä, Viitamäki kertoo.
Toinen osa-alue on blogi, jossa Sonera sanoo, mikä yhtiön mielestä on tällä hetkellä tärkeää ja kiinnostavaa ja miksi.
Kolmantena on Viitamäen mukaan vielä työn alla oleva Mobiiliwizardo, joka tulee toimimaan asiakkaiden ehdoilla. Se kokoaa hänen mukaansa elämää helpottavia ja hauskuuttavia kännykkäkäyttöön tarkoitettuja sivustoja ja sovelluksia, jollaisia ei edes ole juolahtanut Soneran mieleen.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme helpon ja hauskan tavan jakaa tällaiset löydöt toistensa kanssa, siksipä Mobiiliwizardo, Viitamäki huomauttaa.
Asiakkuuspäällikkö korostaa, että Aivo ei ole kampanja, joka loppuu kuukauden päästä. Se on hänen mukaansa on pysyvä tapa asiakkaille vaikuttaa Soneran tapaan toimia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa
11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (18)
...ja järkevän nopeuksisia yhteyksiä myös syrjäseuduille? ...Tai no, mitä väliä, eihän ne ole yhtiön asiakkaita (kun ei ole pakko)...
Katkokset? Sonereralla Elisalla ja muilla on katkoksia tasaiseen tahtiin (ja tulee olemaan aina), mutta jos katsotaan yksittäisträ liittymää, niin katkoksia on jotain 1-3/vuosi ja kesto muutama tunti. Se on se operaattoreista johtuvien katkoksien määrä noin suunnilleen. Jos esim asiakkaan WLAN yhteys ei toimi tai kone on muuten vikurallaan, niin turha siitä on operaattoria syyttää vaan tietotekniikan monimutkaisuutta ja vikaherkkyyttä yleensä.). Vaikka aina ensimmäisenä se on operaattorin syy. Varsinkin Soneran, kun ostivat sitä pahaa ilmaa saksasta. Jos kerran mielestäsi pitää kaikille taata hyvät verkot, niin huuda valtiota apuun, jos uskot, että valtio on hyvä operaattori tai perusta itse operaattori ja rupea vetämään verkkoja. Ota esim miljoona euroo lainaa ja vedä valokuitu parille mummolle syrjäkylille ja sitten myy heille laajakaistaa. Ehkä joku mummeleista tilaa sen mökkiinsä ja suostuu maksamaan sinulle 50e kuussa. Harmi sinänsä, kun kulut sinulle on lainanhoitokuluineen siitä liittymästä 830e/kk. Aika paskaa bisnestä.
Kertokaa meille ideanne, niin rahastamme niillä tulevaisuudessa. Se on hienoa.
Mutta Soneran asikkaathan ovat...