Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Istunto näytetään netissä

Eduskunta keskustelee tänään tietoyhteiskunnasta

8.10.2008 13:29 Eduskunnan täysistunnon alussa tänään alkaen klo 15 käydään ajankohtaiskeskustelu suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuuden näkymistä.

(Päivitetty 15:16) Keskustelu alkaa toukokuun loppupuolelle kirjatun keskustelualoitteen ensimmäisen allekirjoittajan, edustaja Marja Tiuran (kok.) esittelypuheenvuorolla.

Keskustelualoitteen mukaan "Suomessa tarvitaan julkista keskustelua paitsi siitä, miksi meidän kehityksemme on pysähtynyt, myös siitä, millaisen tieto- tai ubiikkiyhteiskunnan me haluamme rakentaa".

Valtioneuvoston puheenvuoron tämänpäiväisessä ajankohtaiskeskustelussa esittää viestintäministeri Suvi Lindén. Ajankohtaiskeskustelulle on varattu aikaa noin puolitoista tuntia.

Eduskunnan täysistunnot ovat seurattavissa tosiaikaisesti netissä, joskin sivulla varoitetaan että "teknisen ongelman vuoksi ääni voi katketa lähetyksen aikana".  Palvelusta löytyy myös edellisten täysistuntoja arkistoituna.

Keskustelua voi seurata myös vaikka kännykällä microblogipalvelu Jaikussa.

Päivitys: lisättiin Jaiku-linkki.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (13)

Huono 0
Eduskunnassa keskustellaan tietoyhteiskunnasta. Mitäs vittua ne siitä ymmärtää.
Kivi
Eduskunnassa keskustellaan tietoyhteiskunnasta. Mitäs vittua ne siitä ymmärtää.

Eivät mitään ja kysyvät Microsoftilta.
hmm
Suomella ei ole tulevaisuutta, jos Linden on vielä pitkään ministerinä.

Verorahojen hukkausta tuollaisten hypoteettisten asioiden pohtiminen kuin Suomen tulevaisuus.
Näin
Kuinkahan todennäköisesti Linden mainitsee lapsipornon, piratismin, ja kaiken muun kauhean, jonka jälkeen kuuluttaa sensuuria ja valvomista?
Sigh
Huono 8
No, miten selviävät? Varmaan jokaikinen edelläjuputtanut seuraa livenä keskustelua...
B-kansalainen
Veikkaan että Linden korostaa sitä, että on tosi tärkeää, että Ruotsin tiedustelupalvelu saa lukea kaikki suomalaisten sähköpostit ja yritysten liikesalaisuuksia.

Ehkä ehdottaa että jos säädettäisiin laki, että Ruotsin tiedustelupalvelu voisi vapaaehtoisesti julkaista kaikkien suomalaisten sähköpostit Piratebayssä ?

Vähän saman tyylinen järjestely kuin Ennakkosensuurilaissa. Poliisi tekee listan operaattoreille, jotka vapaaehtoisesti sensuroivat sen mukaan.
Hmm
Ei hyvänen aika sentään, miten pihalla osa näistä kavereista on! Mikä on "digikatvetodellisuus" ?

Filatov hinkuu taas vakoilua kehiin! Voi äly...
Makkonen
Huono 0
Virtanen loistaa taas kuin loisteputki :D
Veltto on pop!
Huono 0
Eduskunnan salisssa paljon paperia, vähän ihmisiä, joista suurin osa puhui "internetsien omistajan -tm" tasoisesti asioista.. Suututtaa!
kansanedustus?
Huono 0
Kylläpä Lindén änkyttelee ihan mitä sattuu loppuvastauksessaan.
Lynkkausjoukko
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.