Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hallitus esittää sähköistä otetta

Eläkeotteen uudistus sysää sähköisyyteen

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

9.10.2008 16:04 Hallitus esittää, että sähköinen eläkeote otettaisiin käyttöön vuoden 2009 alusta. Taustalla on muutos, missä työeläkeyhtiöt ovat alkaneet lähettää työntekijälle vuosittain työeläkeotteen.

Jatkossa vakuutettu voisi itse valita, haluaako hän eläkeotteensa kirjallisena vain sähköisenä. Kaikki ne henkilöt, jotka eivät erikseen ole valinneet sähköistä eläkeotetta, saisivat edelleen kirjallisen eläkeotteen, sosiaali- ja terveysministeriö kertoo.

Eläkelaitoksella olisi velvollisuus valvoa, että sähköisen eläkeotteen valinnut kirjautuu eläkelaitoksen asiointipalveluun. Jos vakuutettu ei itse kirjautuisi katsomaan eläkeotettaan neljään vuoteen, eläkelaitoksen on lähetettävä hänelle kirjallinen eläkeote.

Sähköinen eläkeote olisi luonnollisesti vakuutetun katsottavissa jatkuvasti, joten ihminen voi tutustua omiin eläketietoihinsa aina halutessaan.

Eläkeotteen perusteella työntekijät voivat seurata, että heidän eläkkeensä karttumista koskevat tiedot on kirjattu oikein. Näitä eläkeotteita lähetetään noin kolme miljoonaa vuodessa.

Paljon töitä tehty

Työeläkkeisiin liittyviä tietojärjestelmiä on remontoitu urakalla viime vuosina. Uuteen ja monta vuotta kehitettyyn ansaintatietojärjestelmään talletetaan työeläkkeen määrään vaikuttavat tiedot, jotta kukin eläkelaitos pystyisi laskemaan eläkkeen nopeasti.

Jo nykyään työeläkeotteensa voi saada sähköisesti katseluun tyoelake.fi-palvelussa. Tiedot tulevat Eläketurvakeskuksen työsuhderekisteristä.

Presidentin on tarkoitus antaa lakiesitys eduskunnalle perjantaina. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2009 alusta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Sun julkisti avoimen lähdekoodin GlassFish-sovellusalustan

11.02.2009 Sun Microsystems on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan Sun GlassFish Portfolio -sovellusalustan web-sovellusten kehittämiseen. Siihen on koottu usean avoimen koodin projektin tuloksia.

.