Korkein oikeus pohtii arvonlisäveroa Finreactorin ylläpitotapauksessa
10.10.2008 08:28 Korkein oikeus on ottanut Finreactorin ylläpitojutun tutkittavaksi. Asianajotoimiston Turre Legalin mukaan kyse on käytännössä siitä, pitääkö tuomittuihin summiin lisätä vielä arvonlisäverot 22 prosenttia vai ei.
Vastaajat olivat olleet internetissä toimivan tiedostojenjakopalvelua varten ylläpidetyn niin sanotun vertaisverkon käyttäjiä tai ylläpitäjiä. Verkon käyttäjien oli ollut mahdollista hankkia verkosta itselleen myös tekijänoikeuden suojaamia ohjelmistotiedostoja.
Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan asianomistajina oleville tekijänoikeuden haltijoille myönnettiin valituslupa koskien tekijänoikeuslain 57 §:n nojalla suoritettavaa kohtuullista hyvitystä. Muilta osin valitusluvan myöntäminen siirrettiin käsiteltäväksi pääasian yhteydessä.
- Mielestäni alv-kysymyksellä ei ole yhtään mitään käytännön merkitystä, koska maksuohjelmat joudutaan kuitenkin aina sopimaan. Jostain kumman syystä suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa arvonlisäveroista, tukkuportaiden osuudesta jne. osana tekijänoikeudellista hyvitystä on tästä huolimatta jaksettu pitää meteliä. Tämä on ainut keksimäni syy, miksi valituslupa kysymyksestä myönnettiin. Olisi todella sääli, jos Korkein oikeus haaskaisi kaiken jutun tutkimiseen käyttämänsä ajan ja antaisi todellakin “linjauksen” jonka mukaan alvit pitää tai ei pidä maksaa, toteaa Turre Legalin Mikko Välimäki blogikirjoituksessaan.
Viiden tuomarin
pääkäsittelyyn
Välimäki kertoo, että juttu siirtyy nyt viidelle tuomarille pääkäsittelyyn. Hänon mukaansa on hyvin todennköistä että kokoonpano on sama kuin kahdessa käyttäjäkeississä.
- Korkein oikeus voisi vielä ottaa tutkittavaksi pääjutun asiakysymyksetkin eli vastuun perusteet ja mahdolliset vastuuvapausperusteet. Kysymyksillä olisi huomattava arvo lukuisille yrityksille oikeudenhaltijat mukaan lukien. Lisäksi vastuuperusteilla olisi kansainvälistä merkitystä toisin kuin kansallisella hyvityksen laskentakaavalla, josta EU tulee vielä jonain päivänä päättämään.
Turun hovioikeus ei muuttanut 19. kesäkuuta tekemässään päätöksessään merkittävästi käräjäoikeuden lokakuussa 2006 antamaa tuomiota, jossa 21 Finreactor-vertaisverkon ylläpitäjää oli tuomittu sakkorangaistuksiin tekijänoikeusrikkomuksista ja avuannosta siihen. Kyseessä on ensimmäinen tapaus Euroopassa, jossa vertaisverkkopalvelun ylläpidon rikosoikeudellista vastuuta on selvitetty ylemmissä oikeusasteissa
Käräjäoikeudessa vastaajat oli velvoitettu maksamaan oikeudenhaltijoille tekijänoikeuslain mukaista hyvitystä yli 420 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja yli 142 000 euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (31)
Miksi? Minusta saivat ansionsa mukaan. Tosin korvaukset on vähän turhan kovat kyllä. Kuitenkin on naivia väittää ettei waretus ole varastamista kun digitaalinen jakelu työntää jalkaa ovesta.
Miksi? Minusta saivat ansionsa mukaan. Tosin korvaukset on vähän turhan kovat kyllä. Kuitenkin on naivia väittää ettei waretus ole varastamista kun digitaalinen jakelu työntää jalkaa ovesta.
Mitäs linkkien ylläpitäjä ovat "warettaneet"?
Toivon todella, että omalle kohdallesi sattuu joku suomalaisen oikeudentajun- ja käytännön kukkanen ja 0,5 Miljoonan korvaukset kolkuttelevat omaa postiluukkua. Olisi ihan kiva tietää sitten miten "mitäs teit" asenne muuttuu...
Milloin on maksettu samanlaisia korvauksia ruumiinvamman tuottamisesta, tai muista vahingoista jotka ovat kohdistuneet ihmiseen tai vammautumiseen? Ei koskaan, materia onkin suomessa aina ollut ihmistä arvokkaampaa. Ei meinaa millään mahtua minun kalloon tämä suomalainen oikeus.
Jos keksisin tavan kopioida sähköä, pitäisikö se kieltää tai pitäisikö minun maksaa kaikkille maailman energiayhtiöille korvausta siitä, että veisin heidän leivän pöydästä. Loputtomasti ja likimain ilmaisesti saatava sähköenergia tuhoaisi nykymuotoisen energiabisneksen, mutta pelastaisi luonnon ja synnyttäisi uusia liiketoiminnan muotoja.
Digitaalinen sisältö on nyt vastaavassa tilanteessa. Jos tuote on monistettavissa likimain ilman kuluja, on ansaintalogiikan oltava tätä ominaisuutta hyödyntävä. Teollisuudenalan pitää adaptoitua tai sitten se kuolee pois. Aina löytyy uusia ideoita ja tapoja kerätä rahaa markkinoilta. Kun keinotekoisesti kaikki muut vaihtoehdot yritetään tukahduttaa niin koko ala kärsii.
-Muistaakseni jonkin ihmevärkin keksijä amerikassa 50-luvulla tuomittiin oikeudessa tämäntapaisin perustein.
Olisi kiljotiinille töitä!!
Jaa eikös ne ylläpitäneetkään sitä "trakkeria" vai miksi näitä waretusmasinoita kutsutaan?
Ylläpitäjien katsottiin "linkkien jaolla" avustaneen varsinaisia warenimuttajahörhöjä siis tavallisia nykynörtti-savuapina-teinejä rikoksen teossa. Näin minä ainakin ymmärtäisin.
Älä jaa kriminaalilinkkejä se on avustamista rikoksenteossa!