Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös kaksi tv-mainosta tyrmistyttivät

Kuluttajavirasto puuttui väkivaltaiseen mainontaan internetissä

15.10.2008 10:55 Kuluttajavirasto ilmoittaa, että se on kiinnittänyt huomiota aseita myyvän Teräasekeskuksen verkkosivuilla oleviin mainosvideoihin.

Teräasekeskuksen verkkosivuilla olevissa mainosvideoissa mies muun muassa heittää veitsiä ihmiskasvoista otettuihin valokuviin, puhkaisee auton konepellin puukolla ja iskee takalasin puukon kahvalla. Ampuma-aseita esittelevällä videolla ammuskellaan päämäärättömästi hiekkakuopalla.

Kuluttajavirasto muistuttaa kuluttajansuojalain markkinointisäännösten mukaan markkinointi on hyvän tavan vastaista, jos se on selvästi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen arvojen kanssa. Markkinoinnissa ei siis voi esimerkiksi kannustaa vaarantamaan toisten terveyttä tai yleistä turvallisuutta, ellei tällainen toiminta ole perusteltua markkinoitavan tuotteen kannalta. Hyvän tavan vastaiseksi markkinoinniksi on katsottu esimerkiksi tarpeettoman väkivallan käyttö ja sopimattomien käyttäytymismallien esittäminen lapsille.

Virasto on myös puuttunut Specsavers-optikkoliikkeen ja Smash!-makeisten televisiomainoksiin, joissa esitettiin tarpeetonta väkivaltaa ja lapsille sopimattomia käyttäytymismalleja.

Specsaversin mainoksessa optikko löi asiakkaita vitsalla ja asiakas potkaisi optikkoa haaraväliin. Smash!-makeisten mainoksessa puolestaan mies töni ja riuhtoi Smash!-asuun pukeutunutta myyntiedustajaa, koska tämä ei suostunut antamaan miehelle kuin yhden maistiaisen. Lopulta mies sai kaadettua edustajan maahan ja rohmutuksi lisää makeisia.

Specsaversin ja Smash!-makeisten mainoksista välittyi Kuluttajaviraston mukaan kuva siitä, että toisten ihmisten koskemattomuutta ei tarvitse kunnioittaa. Smash!-mainos vihjaa vielä erikseen, että oman mieliteon tyydyttämiseksi on luvallista käydä toisten kimppuun. Kummassakin mainoksessa väkivaltaan oli yritetty kytkeä huumoria. Tällainen lähestymistapa kuitenkin vähättelee väkivallan haitallisuutta ja viestittää katsojille, että väkivalta ja sen seuraukset ovat huvittavia.

Teräasekeskuksen verkkosivuilla olevissa mainosvideoissa puolestaan suhtaudutaan hyväksyvästi yleisen turvallisuuden vaarantamiseen ja rohkaistaan toisten omaisuuden vahingoittamiseen. Lisäksi videoilla esitettävä aseiden käyttö on ristiriidassa ampuma-aselaissa määriteltyjen aseiden hyväksyttävien käyttötarkoitusten kanssa.

Lapset herkkä
kohderyhmä

Viraston mukaan Specsaversin ja Smash!-makeisten mainoksia esitettiin aikoihin, jolloin myös lapset ovat television ääressä. Teräasekeskuksen verkkosivujen mainosvideot ovat niin ikään alaikäisten vapaasti katsottavissa.

Väkivaltaa sisältävä materiaali on kuitenkin lapsille erityisen haitallista. Lapset tulkitsevat usein mainoksia konkreettisesti, koska heillä ei ole kykyä erottaa kuviteltuja tai liioiteltuja tilanteita todellisista tapahtumista. Lapset eivät myöskään välttämättä osaa arvioida, millaisia seurauksia mainoksissa esitetyistä potkuista tai lyönneistä voi todellisuudessa olla, Viestintävirasto huomauttaa.

Yrityksen markkinointi kertoo aina siitä, miten yritys kunnioittaa yhteiskunnassa vallitsevia yhteisiä arvoja ja  mitä arvoja yritys itse pitää tärkeinä. Hyvän tavan noudattaminen markkinoinnissa onkin aina osoitus yrityksen yhteiskuntavastuusta.

Kuluttajavirasto on edellyttänyt mainosten taustalla olevilta yrityksiltä, että ne eivät enää jatkossa käytä markkinoinnissaan väkivaltaisia kuvauksia, jos väkivallalla ei ole luonnollista yhteyttä markkinoitavaan tuotteeseen.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Oikein! mielestäni tuollaisista mainoksista pitäisi antaa todella kovat sanktiot koska osa syy miksi tuommosia tehdään, on se, että tiedetään että niiden kautta saadaan julkisuutta myös muissa medioissa.

Sanktioiden pitäisi olla niin tuntuvia, ettei tällainen kannattaisi.

Ei tarvitse ihmetellä koulukiusaamisia yms. kun lapsia opetetaan TV:n kautta tällaiseen käyttäytymiseen.

Sairasta.
Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta
Kaikki väkivalta voitaisiin kieltää niin elokuvista, tv-ohjelmista, mainoksista, kirjoista, musiikista kuin peleistäkin. Kyllä lapset pelastuisivat, koulukiusaamiset ja ammuskelut olisivat ohi.
kyyrpiintynyt
Kestihän siinä hetkisen... Nuo teräasekeskuksen videothan ovat olleet tunnettuja jo pitkään. Niitä linkataan irkkiin ja naureskellaan päälle. Outo ettei näin tunnettuja videoita ole mukamas aiemmin huomattu? Olisiko yhteyttä viime vuoden tapahtumiin tälläkin?
waaanhaaa
Huono 2
"Markkinoinnissa ei siis voi esimerkiksi kannustaa vaarantamaan toisten terveyttä tai yleistä turvallisuutta, ellei tällainen toiminta ole perusteltua markkinoitavan tuotteen kannalta."

Ihan pakko näsäviisastella: missä tuotteessa on perusteltua kannustaa vaarantamaan toisten terveyttä tai yleistä turvallisuutta, ellei sitten ampuma- ja teräaseiden?
Joni Kärki
Smash!-mainoksessa ei lyödä eikä potkita. Joku kukkahattutäti kuluttajavirastossa yrittää vaan kerätä irtopisteitä.

Joskus krapula-aamuna on tullut katsottua nykyajan piirrettyjä. Aika kauas on tultu muumeista ja aika lailla haitallisempia nuo sarjat ovat lapsille kuin mikään karkkimainos.

En jaksa etsiä alkuperäistä uutista, mutta miksei tässä mainita nimiä? Eivätkö kukkahattutädit uskalla esiintyä omilla nimillään?
Hyysälä
Huono 1
Voi kyynel ja hellanlettas.

Voisivat samantien lukita 99.99% maailman ihmisistä pieneen komeroon kahleisiin niin ei kukaan vaarantuisi ja samana joukkoon voisi nämä kukkahatut tunkea myös.
hohhoijaa
Huono 1
Virasto on myös puuttunut Specsavers-optikkoliikkeen ja Smash!-makeisten televisiomainoksiin, joissa esitettiin tarpeetonta väkivaltaa ja lapsille sopimattomia käyttäytymismalleja.

Mutta "vaihdetaan kansalaiset" ei sitten ole sopimaton käyttäytymismalli?
Pitää varmaan laittaa oma fasistipuolue pystyyn, kun ilmapiiri on näinkin sopiva.
Huono 2
Säälittävää touhua jälleen kerran. Mennä nyt mainoksia poistamaan/sensuroimaan. Ensin meni DNA pedofia-kortilla, nyt Teräase väkivallasta. Mitä seuraavaksi? Eloveera mainokset rasistisina??

Alkaa Suomen viranomaisten toheloinnit pelottavasti muistuttaa USAn toimintamalleja.
StapioV
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.