Oikeisto ja vasemmisto luottavat verkkoon
17.10.2008 18:37 Perinteinen media jyrää yhä puolueiden vaalimainonnassa. Valtaosa puolueiden mainosbudjeteista käytetään sanomalehtiin ja televisioon. Vain Kokoomus ja Vasemmistoliitto satsaavat isosti internet-mainontaan.
Lehdistöstä isoimman potin vievät, kuten ennenkin, iltapäivälehdet ja maakuntien ykköslehdet. Vain Kokoomuksella ja Sdp:llä on tv-mainontaa. Keskusta luopui televisiomainonnasta tänä vuonna.
Useimmat puolueet ovat julkistaneet vaalibudjettinsa jo aiemmin, mutta vasta nyt kuntavaalien lähestyessä on täsmentynyt, mihin mainosrahat lopulta käytetään.
Puolueiden vaalibudjetit
Kokoomus: 700 000 euroa. Tv-mainontaan 250 000 sanomalehtiin 200 000.
Sdp: 500 000 euroa. Tv-mainontaan 300 000 ja 100 000 lehtimainontaan, pääasiassa iltapäivälehtiin.
Vihreä liitto: 450 000 euroa, josta mainontaan 250 000. "Iso osa" vaalisivustoon ja ulkomainontaan. Lehtimainontaa vain vähän.
Rkp: 300 000 euroa. Lehtimainontaan ruotsinkielisillä alueilla 50 000. Ulkomainontaan 30 000. Kaikkiin ruotsinkielisiin talouksiin jaetaan vaalilehti.
Vasemmistoliitto: 260 000 euroa. Lehtimainontaan noin 45 000 euroa, pääasiassa Ilta-Sanomille. Tukea paikallisyhdistysten ilmoittelulle. Protestina Johanna Korhosen potkuille luopui mainonnasta Iltalehdessä. Naisliitto käyttää budjetista 60 000 ja piirijärjestöt 50 000.
Perussuomalaiset: 150 000 euroa. "Melko iso" osa lehtimainontaan. Puolue ei kerro tarkempaa jakautumista.
Kristillisdemokraatit: 130 000 euroa. Lehtimainontaan 12 000. Myös radiomainontaa.
Keskusta: Ei kerro budjettia, mutta kanavoi kaiken tukensa kunnallisjärjestöille. Luopunut tv-mainonnasta.
Puoluetoimistojen lisäksi vaalimainontaan käyttävät rahaa paikallis- ja piirijärjestöt, tukiryhmät ja yksittäiset ehdokkaat. Kuntavaaleissa paikallisen vaalityön merkitys usein korostuu.
Verkosta mainostilaa
kitsaasti
Puolueiden omien sivujen lisäksi erillistä mainostilaa ostetaan verkosta melko vähän. Internetin merkitys on kuitenkin kasvanut paljon sitten viime kuntavaalien, puolueista sanotaan.
MTV3:n vaalikoneesta ovat hankkineet näkyvyyttä Sdp, Kokoomus, kristillisdemokraatit ja Vasemmistoliitto. Vihreä liitto ilmoittaa City-lehden vaalikoneessa.
Internetin mainoshinnat ovat yleensä huomattavasti huokeammat kuin printtimedian, joten yksittäiset ilmoitukset vievät vain pienen osan vaalibudjeteista.
Kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat satsanneet internet-mainontaan huomattavasti muita enemmän. Kokoomus käyttää verkkomainontaan noin 100 000 ja Vasemmistoliitto 25 000 euroa. Vasemmistoliitto on ostanut mainostilaa Ilta-Sanomien verkkosivuilta, ja Kokoomus muun muassa Suomi24-sivustolla.
–Me pyrimme näkymään siellä, missä me katsomme meillä olevan tavoitettavia kohderyhmiä. Moni lukee esimerkiksi uutiset päivittäin vain netistä. He eivät myöskään hakeudu turuille ja toreille, Kokoomuksen viestintäpäällikkö Jenni Haukio sanoo.
Samaa sanoo Vasemmistoliiton tiedottaja Olli Kohonen.
– Meillä on katsottu, että netin ja printin yhdistelmä on paras vaihtoehto meidän rajallisilla resursseilla. Ne tukevat toinen toisiaan.
Vihreiden
sissi-isku
Vihreät panostaa tänä vuonna ulkomainontaan, mutta ei ihan tavanomaisin keinoin.
Puolueen mainoksia on pesty kaduille Helsingissä ja muualla Suomessa. Likaiseen katuun on sapluunan avulla puhdistettu puolueen mainos ja vaalipäivä. Teksti erottuu kadusta selvästi, kunnes sotkeentuu ajan mittaan näkymättömiin.
Kyseessä on niin sanottu sissimarkkinointi (guerilla marketing), kertoo vihreiden kampanjasta vastaava Ville Tuominen.
Sissimarkkinointi-termin tarkka merkitys on epämääräinen, mutta yleisesti ottaen sillä viitataan epätavallisiin ja luoviin markkinointikikkoihin.
Vihreiden sissi-iskuun on otettu mallia Keski-Euroopasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (2)
Toki jos likaista peliä pelataan, vaalimainonta kannattaakin kohdistaa juuri tuonne. Korkeasti koulutetut ja/tai sivistyneet ihmiset eivät välttämättä muodosta mielipiteitään pelkästään mainosten ja iskulauseiden pohjalta.