Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Automaattivalvonta tehokkaammaksi

Poliisin ohjelmistopäivitys kasvattaa rikostilastoja

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

17.10.2008 08:38 Poliisin tilastoimien rikosten määrä on Länsi-Suomessa noussut muuta maata enemmän, kiitos muun muassa uudistettujen toimisto-ohjelmien.

Länsi-Suomen läänissä liikennerikkomukset ovat tammi-syyskuussa lisääntyneet 34 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Yhteensä syyskuun loppuun mennessä on tilastoitu runsaat 80.000 liikennerikkomusta, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 60.000.

Syynä on poliisin mukaan automaattivalvonnan tehostaminen, mikä on nostanut kirjattujen liikennerikkomusten määrää.

Länsi-Suomen läänissä toimivat kaksi liikenneturvallisuuskeskusta käsittelevät automaattivalvonnan tuottamaa materiaalia aiempaa tehokkaammin, koska toimisto-ohjelmia on uudistettu ja keskusten henkilöstömäärää on lisätty.

Kamerat
ehditään kerätä

On väitetty, että poliisin ongelmana olisi yksinkertaisesti aika- ja miehistöpula tienvarsien kameroiden keräämiseksi ja tutkimiseksi. Lääninpoliisijohtaja Pertti Sihvonen ei näe mitään systemaattista ongelmaa omassa läänissään.

- Kamerathan sijoitellaan suunnitellusti, eikä niiden tarkastaminen aiheuta ongelmia muuten kuin sairastapausten sattuessa, hän arvioi nykytilannetta.

Sihvonen pitää kansalaisten turvallisuustilannetta edelleen hyvänä, mutta toivoo liikennekulttuurin parantamista.

- Kansalaisten turvallisuus ei rikosilmoitusten lisääntymisen seurauksena ole heikentynyt. Rikosten selvitysaste on pysynyt hyvänä ja poliisin hälytysnopeus asetetussa tavoitteessa.

Sihvonen painottaa
tasapuolista valvontaa

Länsi-Suomen läänissä on automaattisen valvonnan pisteitä yhteensä 280 kappaletta noin tuhannen tiekilometrin matkalla. Perinteistä valvontaa tukevat myös neljä automaattivalvonta-autoa.

Suomessa on viime aikoina kokeiltu ihmis- ja kameravalvontaa yhdistävää pitkäaikaisvalvontaa, mutta myös nollatoleranssia on testattu. Kokeilut ovat Pertti Sihvosen mielestä ok, mutta niiden kanssa on syytä olla tarkkana.

- Ihmiset ovat olleet aivan ihmeissään, kun yhden km/h:n ylityksestä 50-rajoitusalueella tulee muistutus. Jotkut jopa korkeammassa asemassa olevat henkilöt ovat kysyneet, onko poliisilla varaa tehdä tällaista, kun muistutus on joka tapauksessa lähetettävä.

Sihvonen korostaa yhdenvertaisuutta. Kolme rikkomusta vuodessa vie ajokortin, joten tehostettu valvonta tai esimerkiksi nollatoleranssi lisäävät uhkaa toisaalla, kun taas samaan aikaan muualla Suomessa vaara voi olla pienempi.

Kauhajoki rumentaa
henkirikostilastoa

Rikoslakirikosten yhteismäärä on hieman edellisvuoteen verrattuna vähentynyt. Näistä henkirikosten ja niiden yritysten määrä nousi Länsi-Suomessa jo edellisenä vuonna ja nousu jatkuu ollen tänä vuonna noin viisitoista prosenttia. Poliisin tilastoimien omaisuusrikosten määrä on noussut kolme prosenttia.

Syyskuun lopun tilastoissa ovat mukana Kauhajoella tehdyt henkirikokset ja niiden yritykset.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (19)

Huono 0
ilmeisesti rikostilastoon siis lasketaan mukaan myös rikkomukset vaikka rikos!=rikkomus.

On kyllä taas niin laadukas artikkeli, että onkohan kukaan lukenut tätä ajatuksen kanssa. Puhutaan rikoksista, rikkomuksista, yms yms.
DigiShitToday
Huono 6
Joo kyllähän toimittaja olisi voinut kaivaa tiedon esiin esimerkiksi siitä, meneekö ajolupa jo 3 x 1 kilometrin ylityksestä, silloin kun on 0-toleranssi päällä.

Lisäksi poliisilta voisi kysyä, ovatko he kuulleet nettikameroista. Ei tarvitsisi filmien kanssa puuhastella pönttöjä kierellä vähillä resursseilla.
Julkisella puolellahan rahaa saa mihin tahansa hankitaan, vaan ei palkkoihi.
Pönttö
Huono 4
Epäilläänkö artikkelin kuvituksen autoilijoita jostain rikoksesta, kun heidät on uutiseen liitetty? Naamataulun ja rekisterikilven perusteella autoilijat on ainakin helppo tunnistaa...
Jeppe
Huono 4
Sakkotuloistahan tässä on aivan suoraan kysymys, ei rikostilastoista.

Muista kuin liikennerikoksista tuomituista sakoista saadaan perittyä 90%, kas kun liikennerikkomuksiin syyllistyvällä yleensä on se auto sakkoveron pantiksi.

Poliisikaan ei näe mitään ongelmaa rahankeräyslainsäädännössä, joka tuottaa lähes 100 000 (!) rikollista (rikkeellistä) vuosittain. Enemmän kuin kaikkia muita rikoksia yhteensä. Mielenkiintoinen on myös lainsäädäntö, jolla rikkeestä napsahtaa vaivatta tuhansien eurojen sakko ja menettää ajolupansa. Vastaavantasoisesta rikoksesta ilman autoa saa nuhteita.

Mutta kyse onkin suuresta veronkeräyksestä, sata miljoonaa euroa valtion kassaan,vuosittain, on hyvä syy keksiä mitä tahansa.
Tuomas
Huono 3
Muista kuin liikennerikoksista tuomituista sakoista saadaan perittyä 90%

Siis muista alle 20% ja liikennerikoksista vastaavasti yli 90%, jäi pätkä tekstistä pois.
Tuomas
Huono 3
"Sihvonen pitää kansalaisten turvallisuustilannetta edelleen hyvänä, mutta toivoo liikennekulttuurin parantamista."

Niinkuin se ylinopeuden ajaminen olisi ainoa liikennekulttuurin mittari. Jos joku ajaa lujempaa ja menee turvallisesti ohi niin ei minua liikuta suuntaan tai toiseen. Sensijaan ne liikennettä vaarantavat ohitukset, takapuskurissa roikkuminen ja taajamassa p*rseily ovat niitä asioita joissa pitäisi petrata ja poliisin kiinnittää huomiota. Suorastaan v*tuttaa tämä ylinopeuksien älytön kyttääminen.
Pelkästään ylinopeus?
Huono 6
LOL - Olen jo monta vuotta elänyt siinä kuvitelmassa että poliisi TIETENKIN on alunalkaenkin käyttänyt digitaalisia kameroita joista kuva kulkee suoraan verkon välityksellä poliisille. Mieleeni ei ole edes hetkeksi pilkahtanut kyseenalaistaa ajatustani...

Nyt en tiedä pitäisikö Suomen Poliisin typeryydelle taas itkeä vai nauraa?
Jani Saksa no 120
Huono 4
Eikö autoverotusta voitaisiin nyt keventää kun valtio tekee niin hyvää tulosta tälläkin tavalla
Vi"un k"rpiintynyt autoilija
Toitovasti nuoriso alkaa varastelemaan noita tolppia meidän parkkipaikan liikennemerkkien sijaan!
naapuri
Huono 2
Tilastointi ja julkisuus ovat siitä metkoja ja keskenään samanlaisia toimintoja, että ne antavat asioista usein väärän kuvan. On paljon ilmiöitä, joiden sanotaan lisääntyneen. Todellisuudessa mitään lisääntymistä ei ole tapahtunut, tapahtumat vain tilastoidaan ja uutisoidaan koko ajan tarkemmin.

Mitä liikenteeseen tulee, niin rikkomusten määrä kasvaa kolmesta syystä. Liikenne, rikottavissa olevat säädokset ja valvonta lisääntyvät. Johan olisi kumma, ellei tilastoihin tulisi lisää merkintöjä. Autoilijat ja muut liikenteessä olevat kun eivät tapojaan hevillä paranna.
Tarkkailija
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.