Brittipoliisit kaatoivat nettirikosakatemian
18.10.2008 06:22 Brittipoliisit ovat sulkeneet nettirikollisuuteen keskittyneen Darkmarket-foorumin ja pidättäneet 60 foorumin toimintaan osallistunutta.
Nettirikosakatemiassa sekä myytiin ja ostettiin varastettuja tietoja että opetettiin varastamaan ja käyttämään hyväksi tietoja.
Brittipoliisin vakavien rikosten toimisto (Serious Organised Crime Agency, Soca) sulki Darkmarketin torstai-iltana. Samaan aikaan pidätettiin 60 ihmistä eri puolilla maailmaa. Socan edustaja kutsui operaatiota suureksi menestykseksi, kertoi uutistoimisto Ananova.
– Se oli valtava verkkosivu. Sillä oli merkittävä asema online-rikollisten veljeskunnassa, edustaja sanoi.
Nettiakatemia ennätti toimia kolme vuotta. Yhteydet siihen vaativat kutsun.
Poliisi onnistui soluttautumaan rikosverkkoon käyttämällä kansainvälisiä erikoisasiantuntijoita.
Socan mukaan yksi pidätetyistä epäillyistä oli ostanut palvelussa henkilöllisyystietoja 250 000 punnalla kuuden viikon aikana. Tarkoitus oli käyttää tietoja 10 miljoonan punnan huijaamiseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Onhan se hienoa että rikollisia saadaan kiinni, mutta tästä jutusta on saatavilla vain valikoitua tietoa. Eikö tässä nyt iloita vähän liian aikaisin? Pidemmän päälle rikolliset tulevat muuttamaan toimintatapojaan, ja tulevaisuudessa muodostuu rikollisten kauppapaikka jossa tämmöiset FBI-operaatiot eivät olekaan teknisesti mahdollisia. Mitä tehdään silloin, ja mikä on silloin suunnitelmana? Toivottavasti näitä mietitään poliisissa jo nyt, eikä vasta sitten kun on pakko.
PS. Miksi Britit tästä saavat kunnian? Googleen darkmarket fbi niin löytyy juttuja että kyseessä olisi FBI-operaatio.
Tämä uutinen ei ollut nimittäin ainoa "lainattu" uutinen.