Teineille tuomio virtuaalivarkaudesta Hollannissa
22.10.2008 07:28 Hollantilainen oikeusistuin tuomitsi kaksi nuorta yhteiskuntapalveluun virtuaaliesineiden varkaudesta RuneScape-portaalissa.
Leeuwardenin oikeusistuimen mukaan 15- ja 14-vuotiaat pakottivat 13-vuotiaan siirtämään virtuaaliamuletin ja virtuaalinaamion omille pelitileilleen.
- Virtuaalihyödykkeet ovat Hollannin lain mukaan hyödykkeitä, joten kyseessä varkaus, oikeus päätteli tiistaina julkaistussa tuomiossaan.
Tuomittujen henkilöllisyyksiä ei julkistetettu. 15-vuotias sai 200 tuntia yhdyskuntapalvelua ja 14-vuotias 160 tuntia.
Virtuaalivarkauksia on muutama edennyt tuomioistuimiin eri puolilla maailmaa. Tuomio riippuu yleensä siitä, katsotaanko virtuaalihyödyke hyödykkeeksi, AP kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (16)
Olisitko samaa mieltä, jos joku varastaisi sulta ostettuja musiikkikappaleita, kaappaisi tilisi johonkin maksulliseen palveluun tms.?
Epäilen, että pitkällä tähtäilmellä virtuaalisten hyödykkeiden suojeleminen (jo nyt) tulee olemaan todella tärkeä kannanotto.
Siitä puhe mistä puute?
Juu, kaikki vaan maksamaan virtuaaliveroja virtuaalivaltiolle:)