Oikeusministeriö: Sähköinen äänestys oli lain mukainen
28.10.2008 16:53 Oikeusministeriön mukaan yli 200 äänen puuttuminen ei vaikuta vaalien tulokseen. Näissä tapauksissa äänioikeutta ei käytetty, eikä ääntä annettu, ja vain annetut äänet lasketaan.
Oikeusministeriön mukaan yhteensä 232 äänen puuttuminen Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa ei vaikuta vaalien tulokseen.
– Noin 200 äänestystä oli merkitty alkavaksi, mutta niitä ei saatettu syystä tai toisesta loppuun, sanoo neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen oikeusministeriöstä.
– Tilanne vastaa sitä, kuin joku ottaisi äänestyspaikalla paperisen äänestyslapun, mutta pistäisi sen taskuun ja kävelisi ulos.
Äänestyskopin tapahtumia ei voida täsmälleen tietää. Aaltosen mukaan on mahdollista, että äänestäjä ei ole laittanut sähköiseen äänestämiseen tarvittavaa sirukorttia laitteen kortinlukijaan, tai ei ole äänestyksen jälkeen hyväksynyt äänestystä, eli painanut valinnan jälkeen OK-nappia, vaan vetänyt kortin ulos.
– Tällöin ääntä ei ole annettu, eikä äänioikeus ole mennyt, Aaltonen sanoo.
Aaltosen mukaan vaalien tulos on kuitenkin vaalilain kannalta oikea, sillä sen mukaan vain annetut äänet vain lasketaan.
Oikeusministeriön mukaan näitä tapauksia oli 122 Vihdissä, 61 Kauniaisissa ja 49 Karkkilassa.
Pienimmällä henkilökohtaisella äänimäärällä pääsi Vihdissä valtuustoon 77 äänellä, Kauniaisissa 49 äänellä ja Karkkilassa 35 äänellä.
Antamattomat äänet olisivat ehkä riittäneet muuttamaan tulosta, jos ne olisi annettu. Tätä ei Aaltosen mukaan kuitenkaan voi tietää, joten asiaa ratkotaan tuomioistuimen kautta, jos joku ehdokas tai muu kunnan asukas tekee asiasta valituksen.
Oikeusministeriö aikoo tehdä analyysin sähköisen äänestyksen ongelmista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (19)
Ennemminkin paperilappua on yritetty tunkea uurnan sisälle mutta se on tippunut lattialle koska oikeusministeriö on sahannut ympyränmuotoisen reiän kanteen.
Heheh, tulevaisuudessa varmaan näitä 'merkitty alkavaksi' tulee varmaan sitten aika paljon jos ääni onkin menossa 'väärälle' ehdokkaalle? :)
Olisko ensin ollut parempi testata tätä systeemiä ihan vaan kaikessa hiljaisuudessa vielä pari vuotta vaikka kouluympäristössä?
Alkaa olla Suomibrändi aika heikoilla!
Toivottavasti tämä porukka ei toimita mitään turvajärjestelmiä kriittisempiin paikoihin kuten ydinvoimaloihin yms.
Vai onko tämä muka demokratiaa?
Lukuisista varoituksista huolimatta järjestelmän väkisin läpi runnoneen Braxin on kannettava poliittinen vastuu.