Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mutta verkkolaskun suosio kasvaa

Tieke: paperilasku ei kuole helpolla

Verkkolaskun naputtelua. Mahdollisina pakkokeinoina e-laskun edistämiseksi nähtiin Tieken kyselyssä se, että valtio edellyttää sähköistä laskutusta, tai että yritykset asettavat takarajan sisään tuleville paperilaskuille.
Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva

28.10.2008 17:11 Tieke joutuu päättäjäkyselynsä pohjalta toteamaan, että paperilasku pysynee vielä kauan e-laskun kilpailijana.

Sähköistä laskutusta rummutetaan parhaillaan kuluttajille mainoskampanjan voimin. Yritykset ovat omaksuneet e-laskut ahkerammin, mutta on silläkin saralla vielä tekemistä.

Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieke kyseli käsityksiä sähköisistä laskuista tietoyhteiskunnan päättäjiltä ja tuli tähän lopputulokseen: "esteitä verkkolaskun käytölle näyttää olevan vielä sen verran, että vanha 'kunnon' paperilasku pysynee vielä pitkään sähköisen laskun kilpailijana".

Se ei kuitenkaan Tieken mukaan tarkoita, etteivätkö päättäjät odottaisi verkkolaskun suosion kasvavan lähitulevaisuudessa nopeasti. Tietoyhteiskuntapäättäjät pitävät lähes yksimielisesti yrityksen kannalta parhaana tapana käyttää sähköistä laskutusta.

Ylivoimainen enemmistö katsoo myös, että yrityksen kannalta paras tapa ottaa laskuja vastaan on saada ne sähköisessä muodossa. Kehitys näyttäisi kulkevan ainakin tietoyhteiskuntapäättäjien edustamissa yrityksissä ja heidän edustamillaan tahoilla selvästi paperilaskutuksesta sähköisen laskutuksen suuntaan.

Etuina säästöt ja tietoturva

Tieken toteuttama Tietoyhteiskunnan päättäjäindeksikysely on edustavalle tietoyhteiskuntapäättäjäjoukolle kohdistettu kysely, jolla tällä kertaa kartoitettiin vastaajien suhtautumista verkkolaskuun ja verkkolaskutukseen.

Päättäjien edustamista organisaatioista puolet lähettää verkkolaskuja ja runsas puolet myös ottaa niitä vastaan. Runsas kolmannes vastaajista kertoi saavansa verkkolaskuja yksityishenkilöinä.

Tieken mukaan yritysten kiinnostus sähköiseen laskutukseen ei ehkä ole keskimääräisesti yhtä korkealla kuin tietoyhteiskuntapäättäjien edustamissa yrityksissä tai organisaatioissa. Mutta päättäjien näkemyksellä voitaneen kuitenkin katsoa olevan vähintäänkin ennustearvoa.

Verkkolaskua vielä varovat vetosivat muun muassa laskutuksen pieneen volyymiin tai siihen, ettei e-laskutusta ole vielä ehditty ottaa käyttöön. Yksityisessä käytössä viitattiin ennen kaikkea haluun saada edelleen laskut paperilla.

E-laskun tärkeimpinä etuina nähtiin laskujen käsittelykustannusten pienenemistä ja tietoturvan paranemista. Samaan aikaan tietoturvan kehittäminen nähtiin kuitenkin tärkeäksi asiaksi.

Helppokäyttöisyyteen panostamisen katsottiin lisäävän eniten verkkolaskujen suosiota.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Tavalliselle tallaajalle ensimmäisen laskun maksamatta jättäminen on yleinen keino hallita menoja ja siirtää joku lasku parempaan ajankohtaan. Paperilaskun kun jättää maksamatta niin siinä saa helposti 1-3 viikkoa maksuaikaa. Mutta miten on sähköisten laskujen kanssa, onko siellä joku kassaneiti sormi entterillä kyyläämässä laskun eräpäivää ja uusi karhu kilahtaa sähköpostiin välittömästi kun vuorokausi vaihtuu ja maksua ei näy tilillä.
Artisti
Huono 2
Verkkolaskulla ja paperilaskulla ei ole mitään eroa tuon asian suhteen. Riippuu paljon laskuttajasta millaisia maksuaikoja annaetaan ja paljonko niistä joustetaan.

Tuli se lasku sitten paperilla tai verkkolaskuna, niin laskuttajan järjestelmään tulee suoritus pankilta sähköisenä. Kyse on vain laskun toimitustavasta siis.

Terv. Laskutusalalla työskentelevä
Huono 1
Vielä kun saisi ne laskunsa sähköisenä mutta ei, esim. Soneralla saa kyllä laajakaistalaskun sähköisenä, mutta maksu tv laskua ei. Luulisi, että edes yhden firman sisällä olisi vaan yksi laskutusjärjestelmä...
Terv. IT alalla työskentelevä :)
Huono 1
Luulisi, että edes yhden firman sisällä olisi vaan yksi laskutusjärjestelmä...
Näin voisi luulla, mutta esimerkiksi puhelinlaskutuksen tiedot poikkeavat paljon maksutv laskutuksessa tarvittavista tiedoista. Ei kuulosta kovin pahalta IT-ongelmalta, mutta koitas soviittaa noita yhteen. Jotkut yritykset myös ulkoistavat osan tai koko laskutuksensa.
Huono 1
Näin voisi luulla, mutta esimerkiksi puhelinlaskutuksen tiedot poikkeavat paljon maksutv laskutuksessa tarvittavista tiedoista. Ei kuulosta kovin pahalta IT-ongelmalta, mutta koitas soviittaa noita yhteen. Jotkut yritykset myös ulkoistavat osan tai koko laskutuksensa.

Niin. Ja kuinkahan monta vuotta Solerolla on ollut aikaa laittaa systeeminsä kuntoon? Kyse on teknisestä ongelmasta, joka on ratkaistavissa jos on tahtoa. Vuosien aikana olisi ollut aikaa ja rahaa hoitaa homma kuntoon, tahto puuttuu, selkeää kyvyttömyyttä.
Sal Akka
Huono 1
Saan sähköisen laskun sähköyhtiöltäni. Ja aina päivän pari perässä saman paperisena. Ei varmasti kuole sähköinen lasku jos yritysten järjestelmiin ei pyynnöstä huolimatta voida estää paperisten lähettäminen.
Any
Huono 1
Hauskinta mielestäni tässä sähköisessä laskutuksessa on se, että kun kyselin OP-Pohjola -konsernilta, voisinko saada sähköiset vakuutuslaskut OP:hen, niin vastaus oli että järjestelmät eivät ole yhteensopivat.

Tekemistä siis vielä on, jos ei pankin omat järjestelmät taivu vielä sähköiseen laskutukseen.
Ari-Martti Hopiavuori
Huono 1
Ongelma on siinä että sen sijaan että parannettaisiin palvelua (laskutuksen helppous ja nopeus) yrittää osa yrityksistä rahastaa tällä ja toiset yrittävät rakentaan järjestelmiä jotka eivät ole käyttäjäystävällisiä.

Haluan saada tiedon omista laskuistani valitsemiini sähköposti/gsm-numeroihin niillä tiedoilla jotka itse valitsen. Toisista laskuista haluan vaan tiedon että lasku on tullut ja toisista myös summan ja eräpäivän. Tuon pitäisi olla ilmaista (ainakin sähköpostitse). Ei pitäisi olla vaikeaa mutta nähtävästi on.

Postikin (itella) yrittää heittää kapuloita rattaisiin koittamalla saada ihmiset pakotetuksi käyttämään postin järjestelmiä johon laskut ja tiedot laskuista tulisivat. Tuossa ei ole mitään järkeä ja ainoa idea on se että posti saa osan potista. Kuluttajalle se tuo vain lisävaivaa.
Helppokäyttöisyys puuttuu
Huono 1
Kuluttajapuolella:
Pankit kyllä tarjoavat sähköisien laskujen vastaanottamista verkkopankkiin, mutta laskut arkistoituvat järjestelmään vain 1-2 vuodeksi, kun verottajakin vaatii jotakin 5-7 vuoden arkistointia. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköisiä laskuja vastaanottavan pitää itse omalla kustannuksellaan tulostaa itselleen arkistokappaleet. No tänx!

Yrityspuolella:
Sähköisen laskutuksen käyttöönotto nostaa muutamia laskuja kuukaudessa lähettävän yrityksen yhden laskun lähetyskulut ehkäpä noin 15 kertaiseksi. Sähköistä laskutusta käyttävien asiakkaiden laskuttaminen on nykyisin myös todella työlästä. Jos aikaisemmin riitti, että lähetti PDF-laskun sähköpostin liitteenä, niin nykyisin PDF-lasku pitää itse tulostaa paperille, lähettää postitse asiakkaan skannauspalveluun, josta se jatkaa matkaansa laskutettavalle asiakkaalle uudelleen paperin kuvana. By the way - Itellalla tuohon skannaukseen menee 1-2 viikkoa! Eli se siitä 14 päivän maksuajan toimimisesta. No tänx!
Voiko tätäkään hyvää ideaa taas huonommin toteuttaa?!
Huono 1
Mikäköhän pankkien liiketoiminnan sponssausuutinen tuo nyt taas oli? Tietenkin haluavat päästä nyhtämään käsittelymaksujaan näistä laskutoiminnoistakin.. Paperilasku toimitus- ja käsittelyvarmana metodina tulee pysymään aina ja kyseenalaista on puolestaan tuon e-laskun säilyminen.
jukkis
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

KRP lyttää Lex Nokian

11.02.2009 Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.

.