Professorien vastaisku: Äänitesuojan jatkosta hyöty levy-yhtiöille

Jukka Kemppinen ottaa vahvan kannan äänitesuojan pidentämistä vastaan.
31.10.2008 08:40 Maanantaina julkaistu esittävien taiteilijoiden vetoomus äänitesuojan pidentämisestä on saanut vastaansa professoreiden ja tutkijoiden vasta-argumentin. EU on ehdottanut suoja-ajan pidentämistä 50 vuodesta 95 vuoteen.
Professorien mukaan 72 prosenttia pidennyksen hyödyistä menisi neljälle suurimmalle levy-yhtiölle.
Vetoomuksen mukaan muutos johtaisi musiikkialan tulojen uudelleen jakoon. Nuoret saisivat entistä vähemmän tuloja ja suurempi osa menisi iäkkäille muusikoille ja perikunnille.
EU:n ehdotusta kannattavat voimakkaasti Muusikkojen liitto ja musiikkiteollisuutta edustava IFPI.
Professori Jukka Kemppinen kutsuu vetoomusta blogissaan taiteilijoiden petkuttamiseksi. Hän puhuu tekijänoikeudella pelleilystä ja taiteilijoiden käyttämisestä marionetteina.
Kemppinen on julkaissut myös allekirjoittamansa vetoomuksen koko tekstin ja sen allekirjoittajien luettelon.
Muusikoiden liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen tyrmää professoreiden kannanoton. Helsingin Sanomissa hän kiistää professoreiden asiantuntemuksen:
- Alaa tuntevat tietävät miten se menee. On mielipidejohtaja, ja professorit, joilla ei ole kosketuspintaa, allekirjoittavat heidän mukanaan. Riippumattomuuden ja akateemisen uskottavuuden inflaatio on se, mikä tässä saavutetaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (26)
Yhteiskunnan menetyksiä ei voida edes arvioida, koska sille ei voida laskea rahallista arvoa, mutta eiköhän silläkin ole merkitystä: teoksia lukitaan kaappeihin pölyttymään, koska niillä ei voida tehdä rahaa (aika harva kappale kestää ajan hammasta edes vuosikymmenen, saati sitten sata vuotta), kunnes ne vaipuvat unholaan/tuhoutuvat.
Ja muutenkin; hankala sanoa rehellisyyden nimissä että mikä on järkevää ja mikä ei, mutta jos muusikko on tuottanut musiikkia merkittävän osan elämästään, se että ensimmäiset teokset alkavat menettää suojaustaan "loppumetreillä" tuskin tekee merkittävää tulojen menetystä kuitenkaan. Joten levy-yhtiöiden rahastukselta tämä haisee eikä miltään muulta. Jos jotain järkeä haluttaisiin touhuun niin miksi se ei voi olla 50v tai siihen asti kun artisti on elossa? En tiedä miksi perikuntia pitäisi elättää sitä 50v pidempään.
Oma kokemukseni on kovasti samanlaista: jos yrität esittää järkiargumentointia piratismista ja tekijänoikeuksista, niin hyvin nopeasti joku tulee huutamaan suu vaahdossa ja syyttämään varkaaksi ja rosvoksi joka yrittää viedä leivän artistin suusta. Sen sijaan, että oikeasti keskusteltaisiin siitä, mitkä ovat piratismin todelliset vaikutukset, mitattaisiin ja tutkittaisiin, keskustelu yleensä aina loppuu siihen, että toinen osapuoli alkaa huutaa omia mielipiteitään faktoina. Tekijänoikeushan on yhteiskunnan sopimus siitä, että tuote, jonka perusluonne on kopioitavissa, rajataan keinotekoisesti kopioitamattomaksi yhteiskunnan ja sen tuotteiden luojien hyväksi. Sopimuksista on kyettävä keskustelemaan eikä vain lopettamaan/jatkamaan yksipuolisesti.
Miksi eritoten muusikoista tuntuu löytyvän kovasti vähän niitä, jotka kykenevät keskustelemaan asiasta? (Ei silti, piraattipuolellakin tuntuu kyllä löytyvän niitä, jotka suu vaahdossa selventävät tiedon vapaudesta.)
Jälkeenpäin sitten ihmetellään näiden nykypolitiikoiden tapaa toimia järjenvastaisesti kuten me ihmetellään alkoholimyymälöiden tapaa toimia aikaisemmin kortin kanssa tai polkupyörien ajokortteja.
"Alaa tuntevat tietävät miten se menee"
No miten se menee? Kertoisi toki meillekin.
Vuodessa esim. Teosto saa rahaa 100€, josta se maksaa 90€ palkkioina 9:lle eri artistille ja levy-yhtiölle.
Suoja-ajan pidennyttyä, se maksaa saman 90€ 900:lle eri artistille, perikunnalle ja levy-yhtiölle.
Ketä voittaa?