Elisan yhteensopivuusongelma esti vielä eilen liikennettä verkkoon
12.11.2008 08:36 Elisa selvittää, että maanantaina alkaneen laajakaistahäiriön korjauksessa käytetyn uuden ohjelmistoversion ja joidenkin asiakkaiden adsl-modeemien kanssa havaittiin yhteensopimattomuusongelma, joka esti liittymästä liikennöinnin verkkoon.
Yhtiö korostaa, että ongelmatilanne saatiin pääosin ratkaistua tiistai-illan aikana palvelimiin tehdyllä muutostyöllä. Korjauksen aktivoituminen edellyttää kuitenkin asiakkaan adsl-modeemin uudelleenkäynnistämistä, Elisa huomauttaa.
Helsingin Sanomien mukaan ongelmallinen modeemimalli oli A-Linkin Roadrunner 24, jossa tilannetta myös auttaa verkkopiuhan siirtäminen porttiin numero 4.
Elisan mukaan sen laajakaistayhteyksissä oli poikkeuksellinen ja ennalta-arvaamaton valtakunnallinen häiriötilanne 9.-10.11.2008. Ohjelmistoviasta johtuva häiriö häiritsi sunnuntai-iltana 9.11. kaikkia Elisan laajakaistaliittymiä ja maanantaina 10.11. osaa yhteyksistä.
Elisa kertoo, että häiriö johtui virheestä ohjelmistossa, joka toteuttaa palvelinten kuormajakoa. Ohjelmistovirhe katkaisi 9.11. kello 16.10-17.30 väliseksi ajaksi Elisan laajakaistayhteydet. Vikatilanne saatiin purettua ohjelmiston uudelleenkäynnistyksellä kello 17.30. Ruuhkasta johtuen palvelinkapasiteetteja jouduttiin kuitenkin tasaamaan manuaalisesti ja palvelutaso normalisoitui illan aikana vaiheittain.
Ohjelmistovika uusiutui osittain 9.-10.11. välisenä yönä. Tämä aiheutti uudelleen häiriöitä osassa laajakaistayhteyksistä eri puolilla Suomea.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi










Kommentit (12)
Itselläni on juuri tuo malli, mutta onneksi ei ole ollut sen kanssa (vielä) ongelmia.
Itselläni on juuri tuo malli, mutta onneksi ei ole ollut sen kanssa (vielä) ongelmia.
Eihän siinä mitään ole testattu vaan lyöty paniikissa uusin versio ja toivottu että alkaa jotenkin pelittämään.
Toinen asia on viestintä ongelmatilanteessa. Aluksi kovasti ilmoitettiin, että ongelmat on korjattu ja uudet viat johtuvat myrskystä.
Suorastaan arvelluttavaa on julkaista yleinen ohje liittää tietokoneen verkkokaapeli IPTV:lle tarkoitettuun porttiin ja altistaa asiasta vihkiytymättömän kotikäyttäjän laite suoraan internettiin ilman modeemin tarjoamaa palomuuria. Tällöinkin muut wlanilla tai verkkokaapelilla liitettävät koneet jäävät ilman yhteyttä.
Kyllä prosessissa on todella parannettavaa!
http://www.elisa.fi/ir/pressi/index.cfm?t=100&o=5170&did=15289