Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ylivoimaisesti yleisin rikos yhdeksäsluokkalaisilla

Valtaosa nuorista ladannut luvattomasti verkosta

12.11.2008 09:59 Lähes 70 prosenttia suomalaisista yhdeksäsluokkalaisista on ladannut luvattomasti tiedostoja netistä vähintään kerran viimeisen vuoden aikana. Joka kolmas lataa tiedostoja luvatta päivittäin, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos kertoo.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen keskiviikkona julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan musiikin ja elokuvien luvaton nettilataaminen on ylivoimaisesti yleisin rikos suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten parissa.

Tutkimuksen tuloksista kertoi Helsingin Sanomat.

Tiedostojen luvaton lataaminen netistä oli reilusti yleisempää kuin esimerkiksi koulusta pinnaaminen, koulukiusaaminen, varkaudet tai pahoinpitelyt.

Lähes kaksi kolmesta sanoo omistavansa vähintään sata tiedostoa, jotka on ladattu luvattomasti internetistä.

– Se on helppoa, eikä sitä varmaan koeta samanlaiseksi varastamiseksi kuin kaupasta tavaran viemistä. Lisäksi se on jo niin yleistä, että nuoret ajattelevat kaikkien muidenkin tekevän niin, tutkija Venla Salmi sanoo.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tulokset ovat linjassa tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n kesällä 2007 tehdyn tutkimuksen kanssa.

HIIT:n tutkimuksessa todettiin, että vertaisverkkopiratismista kiinnijäämistä pidetään epätodennäköisempänä kuin tv-lupatarkastajan vierailua.

HS.fiLuvaton verkkolataaminen yleisin nuorten rikos
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (34)

Huono 0
Tuntuu, että näissä uutisissa aina kauhisteltaisiin kuinka nykynuoriso on aivan turmeluksessa. Ei silloin 50-luvulla netistä paljoa laittomuuksia latailtu! Mikä nykynuoria vaivaa?! Ottaisivat mallia vanhemmistaan.

Sitten asiaan: Minusta näissä laskelmissa tulisi ottaa huomioon myös se, kuinka usein ladataan vain sen takia että jotain teosta ei enää saa muualta ilman jättimäistä vaivannäköä. Jos haluaa katsoa jonkin elokuvan eikä sitä löydy leffavuokraamoista, kaupoista eikä divareista, niin kyllä sen minusta silloin voi netistä ladata ilman sen tekijänoikeuksien omistajien suostumusta. Ei se nyt niin suuri rikos ihmiskuntaa kohtaan ole kuin mitä joka paikassa väitetään.
Henrik Heino
Tuohon Venla Salmen kommenttiin voisi ottaa sen verran kantaa että sitä tuskin koetaan samanlaiseksi kuin kaupasta varastamista siksi ettei se ole lainkaan sen kaltaista.
Ystävä
Hui kauhiaa. Yleisin "rikos".....Kyse on useimmiten rikkomuksesta.....

Ja se että kyse olisi rikoksesta edellyttää tahallisuutta. Tekijänoikeusrikos on kyseessä vain siten, jos p2p käyttäjä varmuudella tietää teoksen ylittävän teoskynnyksen eli sen että teos on itsenäinen, alkuperäinen, omaperäinen ja luova. Luulen ensinnäkin että 9-luokkalainen ei edes tiedä mitä itsenäinen, alkuperäinen, omaperäinen ja luova tarkoittaa saati sitä eroaaka se muista teoksista siten että se on itsenäinen, alkuperäinen, luova ja omaperäinen. Joten kyse ei ylipäätänsä voi edes olla rikoksesta, koska rikoksen edellyttämä tahallisuus edellytys puuttuu (rikoslain 3 luku 5§ ja 6§ ).

JOten ehkä tutkija olisi voinut ensin selvittää mikä on rikos........
Kukkuluuruu
Näin Tarja Karpela teki lakiesityksellään suuresta osasta suomen nuorisosta rikollisia lain edessä.

Kyllä siinä kansantalous nousee kun päästään tekemään jokaiseille vahingonkorvausvaatimukset tekijänoikeuksien rikkomisesta.

Keskusta voisi joskus ajaa myös suomen kansan etuja eikä pelkästään etujärjestöjen.
Lisäksi jotta kyse olisi rikoksesta, niin rikoksen tahallisuusedellytys edellyttää että p2p verkon käyttäjä varmuudella tietää että teos on luvatta p2p verkossa.

Perustuslakivaliokunnankin mukaan sitä on mahdoton selvittää. 9-luokkalainen tuskin rikoslain tarkoittamalla tavalla varmasti tuskin osaa päätellä onko teos p2p verkossa luvatta vai luvalla, eihän sitä voi tietää. Joten kyse ei siksikään voi olla rikoksesta. Vai osaako joku varmuudella päätellä pelkän kappaleen nimestä "dsdvsdvds" onko se p2p verkossa luvalla vai luvatta ?



Perustuslakivaliokunnan lausunto 7/2005 vp:

"Henkilöllä tulee ehdotetun sääntelyn perusteella olla tieto lähdekappaleen laillisuudesta, jotta hänellä olisi lain 12 §:ään perustuva oikeus. Vaatimus on nykyaikaisessa viestintäteknisessä ympäristössä varsin korkea. Esimerkiksi avoimessa tietoverkossa saatavilla olevasta aineistosta voi - kuten esityksen perusteluissa todetaan - olla vaikea päätellä, onko se laillista vai ei; joskus päättely on jopa mahdotonta."
Kukkuluuruu
Tässä on pelkästään 9-luokkalaiset... veikkaisin että yli 85% 10-25 vuotiaista lataa verkosta laittomasti vähintään kerran kuukaudessa. Suuri osa youtube videoista ja Google kuvahaun kuvista on laittomasti netissä ja niiden katsominen on "lataamista" eli laitonta. Tämän takia valvonta on täysin mahdotonta.
:)
Ei hirveesti vakuuta tutkimus kun on mennyt käsitteet sekaisin, kun ei edes taideta erottaa rikkomusta ja rikosta toisistaan, eikä taideta tietää edes rikoksen perusedellytyksiä (tahallisuus).

Mutta muuten kiva tietää että nuoriso rakastaa kulttuuria ja sen jakamista.

Seuraavaksi veikkaan että hyvät naurut pääsee jos / kun ÄKT alkaa vetoaa tähän "rikos" tutkimukseen.
Kukkuluuruu
Tuntuu, että näissä uutisissa aina kauhisteltaisiin kuinka nykynuoriso on aivan turmeluksessa. Ei silloin 50-luvulla netistä paljoa laittomuuksia latailtu! Mikä nykynuoria vaivaa?! Ottaisivat mallia vanhemmistaan.

Sitten asiaan: Minusta näissä laskelmissa tulisi ottaa huomioon myös se, kuinka usein ladataan vain sen takia että jotain teosta ei enää saa muualta ilman jättimäistä vaivannäköä. Jos haluaa katsoa jonkin elokuvan eikä sitä löydy leffavuokraamoista, kaupoista eikä divareista, niin kyllä sen minusta silloin voi netistä ladata ilman sen tekijänoikeuksien omistajien suostumusta. Ei se nyt niin suuri rikos ihmiskuntaa kohtaan ole kuin mitä joka paikassa väitetään.

Kyseenalaistamme nykyään helposti nuorten lainkuuliaisuuden vertaisverkoista tms suoritettavista musiikin latauksista. Ja suureen ääneen.

Suurin osa heistä, jotka puhuvat tässä yhteydessä nuorison turmeltuneisuudesta ja piratismista, eivät suostu muistelemaan omaa nuoruuttaan. Silloin kopioitiin LP-levyjä ja kasetteja tupladekillä. Ja sekö sitten muka oli oikein ja viatonta nuorten puuhastelua? Tai vanhempien VHS-kasettien kopioiminen kavereilta?

Aika aikaansa kutakin, eli sitä nuoret perässä, mitä vanhemmat edellä. Vain tekniikka on muuttunut kopioinnissa, mutta toimintatapa ja malli on sama kuin vanhemmillakin.
Ürúkhàî
Haiskahtaa taas kovasti TO-mafian tilaamalta "tutkimukselta" joka on tottakai suoritettu IRC-galleriassa.
joojoo
Hyi hävetkää suomalaiset nuoret olette syyllistyneet yhtä pahaan rikokseen kuten raiskaukseen, murha, pankin ryöstö, kiristäminen.....
Mikä on maamme tulevaisuus kun 70-90 nuorista jo nyt törkeitä rikollisia?
S.L kukkahattutäti
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.