Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yrittivät varastaa sirujen piirroksia

Kahdelle kiinalaiselle vankeutta vakoilusta siruvarkausjutussa

Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva

23.11.2008 07:28 Kaksi kiinalaisinsinööriä tuomittin vuodeksi vankeuteen talousvakoilusta. Miehet yrittivät viedä sirumalleja Yhdysvalloista kotimaahansa.

Fei Ye ja Ming Zhong saivat vuoden vankeustuomion kalifornialaiselta tuomioistuimelta perjantaina. He myönsivät syyllisyytensä vuonna 2006 talousvakoiluun.

Tapaus sai alkunsa seitsemän vuotta sitten, kun San Franciscon lentoaseman virkailijat löysivät miesten laukuista neljälle Yhdysvalloissa toimivalle yhtiölle kuuluvia salaisia asiapapereita, jotka liittyivät sirujen kehittämiseen.

Miehet olivat työskennelleet NECin, Sunin, Transmetan ja Tridentin palveluksessa.

Miesten hallusta löytyi myös asiakirjoja, joiden mukaan he yrittivät saada rahoitusta Kiinan hallitukselta uuden yrityksen perustamiseen. Syyttäjien mukaan he yrittivät perustaa yhtiötä, joka kilpailisi yhdysvaltalaisten yhtiöiden kanssa.

Talousvakoilusta voi saada jopa 30 vuoden tuomion Yhdysvalloissa, mutta miesten tuomio lyheni vuoteen, sillä he avustivat tutkinnassa sekä pyysivät anteeksi tekojaan oikeudessa, AP kertoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Tapaus sai alkunsa seitsemän vuotta sitten, kun San Franciscon lentoaseman virkailijat löysivät miesten laukuista neljälle Yhdysvalloissa toimivalle yhtiölle kuuluvia salaisia asiapapereita, jotka liittyivät sirujen kehittämiseen.

Kiinni jääminen kertoo vain kuinka amatöörejä nuo kaverit olivat, taivavammat olisivat valmistelleet materiaalin siirron ennakkoon.

No tuo on nykyisin paljon helpompaa, kun usealla firmalla on tuotekehitystoimintoja ulkoistettu Kiinaan. Ei tarvitse rajamuodollisuuksia pelätä, kunhan vain pääsee konttorista ulos materiaalin kanssa niin on jo kuivilla.
Jälkiviisaus
Huono 0
Kannattaa tosiaan siirtää toiminnot Kiinaan..
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.