Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kännykkä unohtui hampurilaisravintolaan

McDonald’silta vaaditaan miljoonia nakukuvista

23.11.2008 16:05 Amerikkalaispariskunta on haastanut hampurilaisketju McDonald’sin oikeuteen, vaimon nakukuvien levityksestä internetiin.

Phillip Sherman sanoo unohtaneensa vahingossa kännykänsä McDonald’silla Arkansasin Fayettevillessä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä. Kännykän muistissa oli vaimon hänelle lähettämiä alastonkuvia.

Sherman otti yhteyttä hampurilaisravintolaan, jonka henkilökunta lupasi ottaa puhelimen hyvään talteen siihen asti, että hän palaa noutamaan sitä.

Pian Tina Sherman alkoi kuitenkin saada loukkaavia puhelinsoittoja ja tekstiviestejä. Joku oli ladannut nakukuvat verkkoon yhdessä naisen osoitteen ja puhelinnumeron kanssa.

Pariskunta vaatii oikeudessa kolmen miljoonan dollarin korvauksia McDonald’s yhtymältä, paikallisen franchise-ravintolan omistajalta ja ravintolan johtajalta. Shermanit sanovat, että heidän muutettava uuteen osoitteeseen ja vaativat muuttokulujen lisäksi korvausta henkisestä kärsimyksestä, nolostuttamista ja maineen tahrimisesta. He haluavat korvausta myös ansion menetyksestä.

Vastaajat ovat BBC:n mukaan kieltäytyneet kommentoimasta asiaa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (26)

Huono 0
tästä syystä en enää asioi macdonaldsissa. jatkossa käytän vain hesen palveluita, koska heidän henkilökuntaan voi luottaa mikäli puhelin unohtuu ravintolaan. ja samalla voi jatkossa myös turvallisesti säilyttää omia alastonkuvia puhelimessa.
ex-carrrolss
Only in America!
Järkätty juttu, olispa meilläkin tuollainen oikeusjärjestelmä!
Ronald
Tähän uutiseen olisi voinut liittää linkin noihin nakukuviin, niin olisi lukijatkin voineet katso onko syytä haastaa MCDonalds vai vaihtaa vaimoa.
Hetkun ketkun
Only in America!
Järkätty juttu, olispa meilläkin tuollainen oikeusjärjestelmä!

Vieläkö joku jaksaa tuota lapsellista USA:n vastaista propagandaansa suoltaa?

Voisitko kertoa mikä uutisessa mainituista asioista ei voisi tapahtua Suomessa?
Hävettää olla suomalainen
Mitä tällä uutisella on tekemistä Digitodayn kanssa?
?
Mitä tällä uutisella on tekemistä Digitodayn kanssa?

Uutisessa mainitaan kännykkä?
Vieläkö joku jaksaa tuota lapsellista USA:n vastaista propagandaansa suoltaa?

Voisitko kertoa mikä uutisessa mainituista asioista ei voisi tapahtua Suomessa?

Kyllä kai koko juttu Suomessakin voisi tapahtua, mutta vain USA:ssa joku voi odottaa voittavansa ne miljoonakorvaukset.
Otus
Niin, Suomessahan ei saa juuri mistään mitään korvauksia eikä rangaistuksia.
Suomi-poika
Niin, Suomessahan ei saa juuri mistään mitään korvauksia eikä rangaistuksia.

Poikkeuksena kunnian loukkaukset, mikäli kohteena on [urheilu]politiikko, nuo meistä rehellisimmät ja korkeimman etiikan omaavat
Mitä tällä uutisella on tekemistä Digitodayn kanssa?

Uutisessa mainitaan kännykkä?

Mutta oliko se iPhone? Eihän sillä muuten ole uutisarvoa digiTodayssa.
Anonym
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.