Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi prosenttia kaikista

Internet-rasismista vain vähän ilmoituksia

Kuva: Matias Mäki

24.11.2008 12:03 Nettirasismista ilmoitetaan vain harvakseltaan poliisille, ilmenee vuoden 2007 tilastoista.

Internet-sivujen rasistisuudesta ilmoitettiin poliisille vain harvoin vuonna 2007, Poliisiammattikorkeakoulun tekemä rasistisen rikollisuuden vuosiselvitys (pdf) kertoo.

Nettiaiheisia ilmoituksia saatiin kaikkiaan neljätoista, kun samaan aikaan poliisille ilmoitettiin yhteensä 698 epäiltyä rasistista rikosta.

Nettirasismiepäilyt muodostivat siis kaksi prosenttia koko määrästä. Niissä rikosepäilyissä, joissa tapahtumapaikkana oli internet, seitsemässä päärikosnimikkeenä oli kunnianloukkaus tai törkeä kunnianloukkaus ja seitsemässä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Poliisin tietoon tuli vuonna 2007 hieman vähemmän epäiltyjä rasistisia rikoksia kuin vuotta aiemmin. Rasististen vahingontekojen määrä on kuitenkin kasvanut selvästi, selvityksessä todetaan poliisin mukaan.

Aikaisempien vuosien tapaan yleisin poliisin tietoon tullut epäilty rasistinen rikos oli pahoinpitely.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (12)

Huono 0
BUahhahahaha ja ollaan ajamassa ties mitä ennakkosensuuri juttuja rasististen kirjoitusten perusteella.

Sisäministeri voisi erota.
Liikaa tuubaa
Huono 1
Olennainen tieto puuttuu: monessako tapauksessa kyse oli rikollisesta aineistosta, eli poliisi puuttui asiaan?
mik
Huono 1
Olennainen tieto puuttuu: monessako tapauksessa kyse oli rikollisesta aineistosta, eli poliisi puuttui asiaan?
mik
Itse ainakin toivon että hallinnossa ei käytetä mitään vahvoja hallusinaatiohuumeita ja siksi nähdä mörköjä joka puolella.

Digitoday:
Mika Illman esittää taas pakkovalvontaa nettirasismin estämiseksi

5.5. klo 16:31 Valtionsyyttäjä Mika Illman toivoo Suomeen uutta lainsäädäntöä rasismin torjumiseksi internetissä. Erilaiset ääriliikkeet ovat myös Suomessa omaksuneet netin tukikohdakseen, Yle kirjoittaa

- Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää sivuston ylläpitäjää valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Itse pitäisin tarpeellisena harkita tämän tyyppisen lainsäädännön säätämistä myös Suomeen, valtionsyyttäjä Mika Illman totesi Ylelle.
PÖÖÖÖ
Eli vuoden aikana poliisi sai seitsemän ilmoitusta netissä suoritetusta kansanryhmää vastaan kiihotuksesta? Kylläpä netti on tosiaan täynnä vihapuhetta ja rasismia. :)
viinikainen
Huono 1
Ja kuten olen jo tuhannesti toistanut tästä Kurosen herjaustapauksesta, tämän selvempää merkkiä siitä että nykyinen systeemi toimii ei juuri voi olla.

Kurosesta kirjoitettiin asiattomia kommentteja netissä, kirjoituksista tehtiin tutkintapyyntö, kirjoittajan henkilöllisyys selvitettiin, ja häntä rankaistiin olemassaolevien lakien mukaisesti.

Kirjoittaja varmasti oppi läksynsä, ja jos tosiaan sellaisia onnettomia yksilöitä löytyy jotka eivät tiedä että herjauslait pätevät myös netissä, niin nyt tietävät hekin.
viinikainen
somaliforumilla olen havainnut rasismia suomalaisia kohtaan, meitä haukutaan siellä kansanryhmänä.

taitaa sijaita muualla kuin suomessa se foorumi valitettavasti mutta rasismia on siellä yhtä lailla.
lukija
Huono 3
"Mutq netissä on ne kauheet perussuomalaiset!11"
Urpå
Huono 1
Toivottavasti nämä sensuurikriminaalit saadaan potkittua pois mahdollisimman nopeaa
I rest my case
Huono 2
Saako 4chanin haastaa oikeuteen, kun siellä harrastetaan rasismia vähän jokaista kohtaan? Thought so... >_>
Pöh
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.