Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahoituspaketista päätös tänään

Nopealle nettiverkolle etsitään maksajaa

Kuva: Lehtikuva

25.11.2008 09:57 Nopean nettiverkon rakentaminen voi käynnistyä Suomessa jo lähivuosina, jos talouspoliittinen ministerivaliokunta päättää tehdä rahoituspaketista varauksen.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta päättää tänään tiistaina valtakunnallisen laajakaistaverkon 200 miljoonan euron rahoituspaketista. Suurin kysymys liittyy siihen, miten kulut jakaantuvat eri toimijoiden kesken.

Nopea laajakaistaverkko on tarkoitus valmistua vuoteen 2015 mennessä.

Taloussanomien saamien tietojen mukaan hallitus aikoo tehdä verkon rahoittamisesta varauksen. Laajakaistaverkon rakentaminen voisi alkaa etupainotteisesti.

Kustannusten jakautumisesta selvitysmies Harri Pursiainen on esittänyt, että 200 miljoonan euron potti jakautuisi tasan valtion, kuntien ja telealan yritysten kesken. Valtion osuudeksi tulisi enintään 66 miljoonaa euroa.

Kunnat ja maakuntaliitot tyrmäävät Pursiaisen rahoitusmallin. Niiden mukaan köyhillä kunnilla ei ole varaa verkon rakennustöihin. Kunnat ovat esittäneet valtion ja teleoperaattoreiden osuuden kasvattamista rahoituspaketissa.

Valtio aikoo rahoittaa oman osuutensa järjestämällä taajuushuutokaupan. Jos huutokauppatulot eivät riitä televerkon rakentamiseen, puuttuva osa rahoitettaisiin teleyrityksiltä perittävällä televerkon tasausmaksulla.

Lakiesitys
yleispalvelusta
 

Suunnitelman mukaan Suomeen rakennettaisiin julkisin varoin vuoteen 2015 mennessä valtakunnallinen runkoverkko. Valokuituun pohjautuva verkko nostaa laajakaistayhteyden nopeuden sataan megaan.

Runkoverkkoyhteys tulisi kahden kilometrin päähän kotitalouksista. Loppuyhteyden kuluttaja joutuisi itse kustantamaan.

Rahoituspäätöksen jälkeen kuituverkosta on tulossa kysyntäselvitys. Selvityksen perusteella valtio järjestää verkon rakentamisesta tarjouskilpailun.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtama hallitus teki iltakoulussa syyskuussa periaatepäätöksen julkisin varoin rakennettavasta laajakaistaverkosta.

Nopeaa laajakaistaverkkoa tarvitaan viestintäministeri Suvi Lindénin (kok). mielestä tulevaisuudessa muun muassa television teräväpiirtolähetyksiin.

Hallitus päätti syyskuun iltakoulussaan myös laajakaistayhteyksien välitavoitteesta. Sen mukaan laajakaistasta tulee yleispalvelu. Vuoteen 2010 mennessä kaikkien suomalaisten saatavilla on yhden megan yhteys.

Hallitus antaa yleispalvelusta lakiesityksen joulukuussa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (15)

Huono 0
Linden voisi ainakin vaikka erota. Tänään olisi hyvä päivä siihen.
Heyyyy jooo yeess
Huono 0
Jos sais edes 1 MB yhteyden tänne Uudellemaalle alle 40€ kuukaudessa niin sekin olisi jo jotain. Ai mutta tää onkin syrjäseutua.
Korven_torppa
Huono 3
Luulen että Pakistanin Musharrafkin oli suosituimpi kuin Linden.
Vertailu
Huono 3
"Runkoverkkoyhteys tulisi kahden kilometrin päähän kotitalouksista. Loppuyhteyden kuluttaja joutuisi itse kustantamaan."

Kannattaisi avata vähän missä summissa liikutaan tuon kahden kilometrin osalta. Kuidun veto kun ei ole mitään halpaa puuhaa. Kaksi kilometriä tekee helposti tuhansien eurojen kustannuksen.

Ei vaan taida tulla Lindenille edes mieleen...
kuluttajaa viedään
Huono 0
Voidaan sitten 2015 esitellä ulkomaille, miten meillä a) on hieno maankattava kahden kilometrin päähän asutuksesta ulottuva kuituverkko b) käydä henkilökohtaisesti tapaamassa niitä 100-200:aa aktiivikäyttäjää, jotka on tämä viimeisen mailin itselleen kaivauttaneet, sekä ottaa kommentit niiltä kahdelta miljoonalta kotitaloudelta, jotka on tämän lystin maksaneet.

Sitten voidaan alkaa innovoimaan uutta mullistavaa maanpäälistä digitv-verkkoa, jossa lähetysignaali ulottuu 50cm:n päähän vastaanottoantennista ja jossa tv-katsojan vastuulle jää hankkia katolleen uusi harava, jossa on 51-senttiä pitkät piikit.

Rahat tähän voidaan ottaa vaikkapa koulupsykologeilta, tai mielenterveyspalveluista.
Näin meillä suomessa.
Huono 4
Kyllä tämä kiinteä 100/10 Mbit kuitu (ei mitään adsl-viritelmiä) riittää toistaiseksi. Hintaakin alle 40e/kk.

Jos haluaa asua jossain korvessa niin se on oma valinta. Kannattaa ehkä kiinnittää huomiota vähän siihen millaisia nettiyhteyksiä kämppään saa/tulee saamaan ennen muuttoa :D

Siinä vaiheessa kun suomessa on joku maan kattava verkko niin muualla maailmassa em. verkko on a) langaton b) 10x nopeampi c) 5x halvempi kuluttajalle.
100mbit riittää
Huono 1
on se ihme että joskus jeesuksen aikaan on ollut varaa rakentaa kallis kupariverkko kattamaan koko suomi. silloin ei ollut kenelläkään rahaa MIHINKÄÄN.

nykyään on kiven takana jokainen sentti. puhutaan INFRASTRUKTUURIIN satsaamisesta ja unohdetaan pokkana tärkein eli informaation liikuttelu. rekkaparkkeja rakennetaan ja tehkää musiikkitaloja yms nehän on tärkeämpiä kuin että tieto kulkee tässä surkeassa kommunistisessa maassamme.

PS.

Antakaa Yleisradiolle iso osuus tähän rakentamiseen, voidaan täten varmistua että tulevaisuudessa internet suomessa ei toimi millään muulla kuin microsoftin tuotteilla.

PPS. ja teostolle + kopiostolle pitää maksaa jokaisesta valokuitumetristä vähintään tonni.
nakke pajauttaja
Huono 0
Kyllä tämä kiinteä 100/10 Mbit kuitu (ei mitään adsl-viritelmiä) riittää toistaiseksi. Hintaakin alle 40e/kk.

Jos haluaa asua jossain korvessa niin se on oma valinta. Kannattaa ehkä kiinnittää huomiota vähän siihen millaisia nettiyhteyksiä kämppään saa/tulee saamaan ennen muuttoa :D

Eli sinun mielestäsi kaikki paikat, mihin ei saa sadan megan yhteyttä, on "korpea"? Lähes koko Uusimaakin on siis "korpea". Eivätkä kaikki "korvessa" asuvat ole muuttaneet sinne. Toiset - kuten minä - ovat asuneet ja työskennelleet siellä koko ikänsä. Otapa ne laput nyt silmiltä ja katso ympärillesi.

Siinä vaiheessa kun suomessa on joku maan kattava verkko niin muualla maailmassa em. verkko on a) langaton b) 10x nopeampi c) 5x halvempi kuluttajalle.

Keksipä tekniikka, millä saataisiin mielekkäillä kustannuksilla koko Suomen kattava gigainen langaton nettiyhteys. Sitten vaan patentoit sen ja myyt teleyhtiöille. Eipä ole enää sinulla rahahuolia sen jälkeen!

Ei tule tapahtumaan...
Uusimaalainen
Huono 2
Vähemmän flash-, java- ja muita härpäkkeitä saiteille, niin megainen riittää surffailuun paremmin kuin hyvin. Eikä kahta megaa enempää tarvitse vaikka imuttaisi paljon tavaraa, ellei nyt sitten videopiraatteja lataa/jakele urakalla.
Elokuvat kuuluu muutenkin kaapelitv-verkkoon/satelliittiin, eikä tietoverkkoja kuormittamaan.
Olis tuolla rahalla muutakin käyttöä
Huono 0
onneksi sinunlaisesi ihmiset eivät ole töissä missään tietotekniikkaa kehittävissä yrityksissä. olet siis tosissasi sitä mieltä ettei 1Gb/s langattomia nettiyhteyksiä tule? koskaan? millä vuosituhannella ryyppäsit aivosi noin rikki?

En koskaan sano ei koskaan. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mitään tekniikkaa edes näköpiirissä, millä tämä olisi mahdollista mielekkäin kustannuksin.

Kuten varmaan tiedät, radiotekniikkaa käytettäessä suurempi tiedonsiirtokaista vaatii suurempaa lähetystaajuutta. Mitä suurempi taajuus, sitä pienempi kantomatka, eli sitä tiheämmässä tukiasemia täytyy olla. Tämä on ihan perusfysiikkaa. Jos ollaan valmiita rakentamaan tukiasemia sadan metrin välein, niin ehkä gigainen langaton verkko voi joskus olla mahdollista.

Tietysti jos Sinulla on tietoa jostain paremmasta tekniikasta langattoman yhteyden rakentamiseksi, niin olen todella kiinnostunut kuulemaan siitä.
Uusimaalainen
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.