Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EU-oikeus määräsi 3 000 euron korvauksen

Suomi ei suojellut lasta pedofiileilta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa.

3.12.2008 16:55 Suomalaismies saa lähes 10 vuoden jälkeen hyvitystä netin kautta lapsena kokemastaan pedofiilisesta nöyryytyksestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa on tuominnut Suomen valtion maksamaan 3 000 euroa vahingonkorvausta.

Tuomion mukaan Suomen viranomaiset eivät suojelleet lasta vaan jättivät hänet heitteille. Viranomaiset jättivät myös selvittämättä, kuka oli teon takana.

EU-tuomioistuimelle valittanut nuori mies oli 13-vuotias poikanen vuonna 1999, kun joutui netin kautta kiusanteon kohteeksi. Yksityisellä saitilla oli kerrottu hänen etsivän ”intiimejä suhteita” samanikäisen pojan tai vanhemman miehen kanssa, joka näyttäisi hänelle ”miten se tehdään”. Ilmoitusta höysti linkitys nuorukaisen kotisivulle kuvineen ja puhelinnumeroineen.

Kun poika sai asiaa koskevaa sähköpostia, niin tämän isä kääntyi poliisin puoleen. Poliisi yritti saada selville lähettäjän, mutta operaattori ei suostunut antamaan tietoja vetoamalla kirjesalaisuuteen. Suomalainen oikeusistuin siunasi vuonna 2001 operaattorin käytöksen, kertoo tapauksesta tiivistäen saksalainen Der Spiegel verkkouutisissaan.

Suomi ei ole täyttänyt velvollisuuttaan suojella lasta, oli EU-tuomioistuimen johtopäätös. Valtiovallan olisi pitänyt puuttua rikosoikeudellisesti tapaukseen, sillä lapsen saattaminen netin kautta potentiaaliseksi pedofiiliseksi kohteeksi, oli rikollinen teko.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Eikä suojele edelleenkään...

Laitetaan vaan kahdessa sekunnissa kierrettävä "este" lapsipornon eteen ja todetaan että "äänestäkää minua seuraavissakin vaaleissa..."

huokaus Tämä aihe alkaa jo todella ärsyttämään...
Internet-taitoinen
Veikkaan että huomenna ministeri Linden peruuttaa kaikki Suomalaisten perusoikeudet yksipuolisella ilmoituksella, koska tuollaista on sattunut.
Jos ei veikkaa ei voi voittaa
internetissä yksityisyyteen perustuva väärintekijöiden suojelu on mennyt liian pitkälle. laittomuukssin tulee saada operaattoreiden, koulujen webmasterien jne saada puuttua.
nyt riitti
Ei ku munat vaan valtiolle, niin loppuu sättäily.
Munat valtiolle
Huono 4
just...onko meillä edes mitään ihmisoikeuksia enään?eikö ne ministerit jo päätä saadaanko käydä esim. vessassa vai ei?
mie vaan...
Huono 1
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei todellakaan ole EU-tuomioistuin, jota ei ole edes vielä olemassa, jos tulee olemaankaan. EIT ei ole edes EU:n toimielin taikka elin vaan Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen valvontaa varten perustettu tuomioistuin eli sillä ei ole EU:n kanssa kovinkaan paljon tekemistä.
Eurooppaoikeuden termit kuntoon
Huono 4
Helppo homma estää jatkossa, kielletään lapsilta pääsy nettiin. Ei estetä, vaan kielletään...
MikkoM
Huono 2
Tässä tapauksessa ikävä kyllä operaattori taisi toimi oikein periaatteesta. Mutta operaattorin olisi täytynyt sulkea sivut siitä huolimatta omatoimisesti. En itse laskisi WWW-sivua kirjeeksi jos se n yleisesti saatavilla. Sen sijaan jos osoite kiertelisi sähköpostitse niin asia olisi heti selvä.

Kirjesalaisuus on eräs tärkeimpiä lakeja mitä on yksityisyyden kanssa. Se käsittää niin kirjeenvaihdon valtiojohdon kuin yksityisten ihmisten välillä. Kirjasalaisuus koskee myös sähköpostia ja kaikkea elektronista informaation välittämistä "kirjeitese". Nettisivu sen sijaan on sama kuin laittaisi tiedotuksen lähikaupan seinälle.
Digitoday1
Huono 3
Vai ei ole suojellut? Näinollen valtio on syyllinen myös kaikkeen maassa ilmenevään kaikkeen rikollisuuteen sekä mielen pahoittamisiin ihmisten välillä, kun ei ole estänyt ja tutkinut kaikkea uten ja pyytämättä ennakoivasti? Tietysti kaikki muut elämiseen liittyvät asiat ja arvot sivuuttaen.

Virittämällä yhteiskunta äärimmäisyyksiin asti, osapuolien valinnoista, kiinnostuksista ja toimista, sekä salaamishalusta johtuen suurin osa tapahtumia ei silti koskaan tulisi uteliaiden sivullisten käsittelyyn. Haitat ja salailu, tabut kasvavat, eikä silti mikään osa-alue ihmisten toimintavalintoja ole poistettavissa.

Tämä siksi, että kaikki eivät ole yhdenmukaisen samanlaisia, ja valtio ei voi nuoriakaan sellaisiksi määrätä, kokemaan kaikki vain negatiivisesti ilman poikkeuksia.
pwm
Huono 3
Pitikö tuohonkin otsikkoon tunkea tuo pedofiili-sana?!? Okei, saadut sähköpostit oli tod.näk. aikuisilta pervoilta (tai sitten jäynän tehneiltä koulukavereilta)... joka tapauksessa, mitä tekemistä tuollakin tapauksella on lapseensekaantumisella? Vai vastasiko tämä henkilö saamiinsa viesteihin vai menikö vieläkin pidemmälle?

Okei, varmasti oli nöyryyttävä tapaus, mutta miten tuolla onnistuttiin nöyryyttämään pedofiilisesti??? Jos kaveri olisi ollut täysi-ikäinen, tuskin korvauksia olisi maksettu siksi, että häntä oli nöyryytetty homoseksuaalisesti =/ Pilkka on pilkkaa, nyt siitä vaan tehtiin taas "iso juttu" koska kyseessä oli ala-ikäinen.
StapioV
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.