HYY: Lex Nokia loukkaa opiskelijoiden perusoikeuksia
11.12.2008 11:45 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on sorvannut tiukan kannanoton sähköisen viestinnän tietosuojalain, Lex Nokian torjumiseksi.
Lakimuutos tulee eduskunnan käsiteltäväksi vielä ennen joulua.
HYY:n mukaan hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta antaisi paitsi yrityksille, myös yhteisötilaajille oikeudet käsitellä verkon käyttäjien sähköisen viestinnän tunnistamistietoja epäillyissä väärinkäytöstilanteissa tai yrityssalaisuuksien ollessa vaarassa. Myös yliopistot saisivat oikeudet tarkkailla opiskelijoiden tietoliikennettä. Laki koskee paitsi sähköpostiviestien tunnistamistietoja, myös muita internet-välitteisen viestinnän muotoja mukaan lukien vertaisverkot, chatit ja ip-puhelut.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan mielestä hallituksen esitys loukkaa yhteisöverkon käyttäjien perusoikeuksia. Yhteisötilaajan käsittelyoikeus väärinkäytöstapauksissa on määritelty lakiesityksessä liian väljästi, ja lopullinen luvattoman käytön määrittely jätetään viime kädessä verkon tilaajalle. Yhteisötilaajien verkkoja käyttävillä, kuten opiskelijoilla koulujen tai yliopistojen verkoissa, ei ole suojanaan edes työnantajan ja henkilöstön yhteistoiminnasta annettua lakia, jota esimerkiksi yritykset ovat velvollisia noudattamaan valvonnassaan.
Yliopistolla iso
tietoverkko
Yliopistolla on laaja tietoverkko, jota opiskelijat käyttävät päivittäin. Ylioppilaskunnan mukaan jo mahdollisuus tämän verkon kontrolloinnissa tapahtuviin väärinkäytöksiin vähentäisi verkon luotettavuutta opiskelijoiden silmissä ja pahimmillaan vaarantaisi avoimen keskustelun käymisen yliopistoyhteisön sisällä. Ylioppilaskunta ihmettelee myös, millä perusteella liikesalaisuuksien vaarantuminen on realistista yliopistossa. HYY:n mielestä yliopistoilla ei tule olla oikeuksia tarkkailla opiskelijoidensa tai työntekijöidensä tunnistamistietoja.
Yhteisötilaajien, kuten yliopistojen, koulujen ja taloyhtiöiden, sisällyttäminen ensisijaisesti yritysten liikesalaisuuksia suojaavaan lakiin ei ole ylioppilaskunnan mielestä perusteltua. HYY haluaa lakia muutettavan siten, että oikeudet sähköisen viestinnän tunnistamistietoihin ovat vain poliisilla, ja silloinkin ainoastaan vakavimpien tapausten yhteydessä.
Kommentit (22)
Anonyymi
Ja jälleen kerran, kysessä on firman/yhteisön tarjoama sähköposti tiettyyn tarkoitukseen. Jos haluaa pitää privaattiasiat ominaan, käyttää privaattilootaa.
Ja jälleen kerran, kun viestin päällä on viestin vastaanottajan nimi, kuuluu asia vain viestin vastaanottajalle.
Yleiseen käyttöön ja lukuun sitten yleiset sähköpostiosoitteet, esim. markkinointisihteeri@firma.osoite
Anonyymi
Ja jälleen kerran, kysessä on firman/yhteisön tarjoama sähköposti tiettyyn tarkoitukseen. Jos haluaa pitää privaattiasiat ominaan, käyttää privaattilootaa.
Yritä lukea juttu uudestaan niin ehkä ymmärrät mistä on kyse. Ei tässä ole kyse pelkästä sähköpostista. Propaganda menee läpi juuri sinun kaltaisillesi lampaille...
Anonyymi
Ja jälleen kerran, kysessä on firman/yhteisön tarjoama sähköposti tiettyyn tarkoitukseen. Jos haluaa pitää privaattiasiat ominaan, käyttää privaattilootaa.
Tarkoitatko että koska yliopisto-opinnot kustannetaan verovaroista (tai tulevaisuudessa yritysten rahoituksella) niin opiskeluasiat eivät ole yksityisasioita. Entä jos tulisi lukukausimaksut? Saisiko silloin käyttää yliopiston sähköpostia myös privaattiasioiden hoitoon?
Anonyymi
Opiskelija ei myöskään ole minkäänlaisessa työsopimuksessa yliopiston kanssa. Eihän Elisallakaan ole urkkia (vielä) henkilökohtaista viestiliikennettäsi. Sonera tosin yritti..
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Blah blah... Ei yliopiston ole pakko antaa opiskelijoille avoimia yhteyksiä. He voisivat halutessaan rajoittaa liikenteen vain haluamakseen. Hyvää hyvyyttään antavat ilmaista kaistaa opiskelijoille, jotka käyttävät sitä tunnetusti väärin heti kun vain pystyvät. Miksi nykynuoret olettavat kaiken tulevan heidän eteensä hopealautasella ja vielä valittavat siitäkin.
Niin just. Ei yliopiston ole pakko tarjota sähköäkään opiskelijoille. Mitä sitä semmosilla nykyajan hössötyksillä tekee edes? Kyllä kun minä olin nuori niin riitti se koivupäreen loiste ja kaminan lämpö opiskeluun.
Anonyymi
Kyllä kun minä olin nuori niin riitti se koivupäreen loiste ja kaminan lämpö opiskeluun.
Ja opintotukikin on aivan törkeä, monta sataa euroa. Ennen saatiin tukea 10 markkaa, sillä elätettiin koko suku ja säästettiinki vielä vaikka äiti synnytti kolmasti päivässä ja navetta paloi joka yö.
Anonyymi
Määritelläänköhän taloyhtiö yhteisötilaajaksi..Kyllä märitellään jos taloyhtiöllä on "taloyhtiöverkko" tai edes jotain taloyhtiön ylläpitämää verkkokamaa.
Anonyymi
Kyllä kun minä olin nuori niin riitti se koivupäreen loiste ja kaminan lämpö opiskeluun.Ja opintotukikin on aivan törkeä, monta sataa euroa. Ennen saatiin tukea 10 markkaa, sillä elätettiin koko suku ja säästettiinki vielä vaikka äiti synnytti kolmasti päivässä ja navetta paloi joka yö.
:-DDDDDD
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:33 Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 15:26 Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 15:06 Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 13:50 TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs 13:15
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen 11:49
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft maksaa hakukoneellaan ostoksia tekeville
22.05.2008 Microsoft kokeilee cashback-järjestelmää, jossa Live Search -hakukoneen kautta verkkokauppaan päätyneelle maksetaan pieni hyvitys.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Ohjelmistoyhtiö etsii autisteja – haluaa palkata 650 lähivuosina 18:53
- » Taloussanomat.fi











