Tiedottaja syytteeseen Massaliikkeen rahankeräyksestä

Kemijärven sellutehtaan lakkauttamista vastustava Massaliike pysäytti liikenteen tehtaalle 20. helmikuuta 2008.
Kuva: Lehtikuva
5.1.2009 19:24 Kemijärven sellutehtaan puolesta kampanjoivan Massaliikkeen tiedottaja Juha Pikkarainen joutuu oikeuteen vastaamaan syytteeseen rahankeräysrikoksesta.
Helsingin Sanomien mukaan syytteeseen johti Massaliikkeen internet-sivuillaan julkaisema tukikeräysteksti ja tilinumero. Rahankeräyslupa uupui, joskin liike piti rahoitusta tukirahoituksena, johon lupaa ei tarvita.
Massaliike kuitenkin haki luvan myöhemmin.
Joulukuussa Electronic Frontier Finland selvisi hovioikeudessa syytteestä, joka myöskin koski epäiltyä rahankeräysrikosta. Käräjäoikeus oli aikaisemmin todennut, että pelkkä passiivisella nettisivulla julkaistu vetoomus ja tilinumero eivät vielä täytä rahankeräyksen tunnusmerkkejä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (8)
Huh huh, mikä päätös taas kerran, jos noin on käynyt. Oudointa on tuo sana "passiivinen". Mikä nettisivusta tekee passiivisen ja milloin se sitten on aktiivinen?
Rikolliset kuuluvat linnaan.
Kun lailla on estetty rahoituksen kerääminen yksityisiltä, niin se johtaa siihen että hallitus saa päättää mikä kestää ja mikä ei.
Linden ja muut....
10+
Vieläkun yhdistäisi vaikka yksityiset pysäköintimaksut ja TTVK:n "kohtuulliset hyvitykset" jne....
Esim. mitä mieltä oikeusoppineet on yksityisistä pysäköintimaksuista ja TTVK yksityisistä "kohtuullisista hyvityksistä".
Lex Nokia hommasta tuli melkein skandaali sen jälkeen kun HS kyseli oikeusoppineiden mielipiteitä. Sellaisia kaivataan lisää ;)
No eikä ole estetty. Varainhankintaa saa jokainen harjoittaa ihan vapaasti, myös yhdistykset. Yhdistys saa jopa tavoitella voittoa toiminnallaan - tehdä bisnestä.
Ainoastaan rahan kerääminen vastikkeetta on luvanvaraista, koska jos se ei olisi, Suomi olisi täynnä huijareita jotka keräisivät rahaa "hyvään tarkoitukseen" ja sitten lähtisivät johonkin aurinkorannoille lomailemaan niiden hyväuskoisten lahjoittajien kustannuksella.
Luojan kiitos meillä on laki jolla tämä on estetty.
Roskaa. Vai miten melkein kaikissa muissa maissa (esim. Ruotsi) selvitään, vaikka rahankeräyslupia ei vaadita?
Keräyshuijaukset ovat toki Ruotsissakin rangaistavia petoksina, kuten pitääkin. Tähän ei mitään rahankeräyslupia tarvita. Suomessakaan rahankeräysluvat eivät ole keräyshuijauksia estäneet...
Mitä järkeä noissa rahankeräysluvissa on? Niitä ei pysty tarkastamaan yhtään mistään! Kun numerosarjaa ei voi validoida itse, ei numerosarjasta ole mitään hyötyä.