Kalifornia rajoittaa televisioiden virrankulutusta
6.1.2009 06:15 Kalifornian osavaltiossa suunnitellaan lainsäädäntöä, joka kieltäisi virtasyöpöt televisiot vuoteen 2011 mennessä.
Yhdysvaltojen Kalifornian osavaltio on tunnettu vihreästä lainsääntöpolitiikastaan, jonka myötä muun muassa autojen päästörajoista on tehty maan tiukimmat. Nyt poliitikot suunnittelevat rajoittavansa televisioiden virrankulutusta.
Tänä vuonna mahdollisesti hyväksyttävä laki sallisi vain kaikkein energiatehokkaimpien televisioiden myynnin vuoteen 2011 mennessä. Kahden vuoden jälkeen voimaan astuu vielä tiukempi raja. Säästöjen pitäisi vastata 86400 kotitalouden yhteenlaskettua kokonaiskulutusta vuosittain.
Super Bowlin aikaan osavaltion televisiot vievät 40 prosenttia San Onofren ydinvoimalan huipputehosta. Keskimäärin televisiot syövät 10 prosenttia kalifornialaisten sähkölaskusta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen
11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (10)
ja kaliforniassa telsun tuottama lämpö pitää tietysti vielä jäähdyttää ilmastointilaitteella, eli siihen saa lisätä vielä 30-50%
Itse olen mietiskellyt, että miksi ihmeessä televisiot ja digiboxit kuluttavat vielä valmiustilassa yleisesti 15-30W tehoa.
Aika harva kytkee niitä kokonaan irti sähköverkosta irti joten jos TV:tä katsotaan vaikkapa 4h illassa, niin laitteet kuluttavat muut 20h sähköä aivan turhaan.
Valmiustilan ja käytön aikaisen kulutuksen mitata energiamittarilla varsin helposti. Loppu onkin sitten vain vähennys ja kertolaskua.
No nyt sitten joku kiiruhtaa sanomaan, että valmiustilaa tarvitaan että laite käynnistyy nopeammin.
Näin tosiaaon oli ennen muinoin, mutta jo -90 luvulla valmistetut kuvaputkelliset TV:kin käynnistyivät ja kuva oli hyvälaatuinen noin 10-15s kylmäkäynnistyksen jälkeen. Valmiustilan avulla se saatiin pudotettua noin 5s luokkaan.
Tämän asian jokainen voi testata itse kellon sekuntinäyttöä seuraamalla. Vaikkapa ensin mittaa kauanko kuvan ja äänen stabiloitumiseen menee kun laite on ollut normaalisti valmiustilassa. Kylmäkäynnistyksen voi taas testata pitämällä laitetta vaikka yön yli virrattomana ja tekemällä saman mittauksen sitten aamulla.
Minusta 10s ajansäästö ei ole käytettyn energiamäärään nähden mitenkään järkevä.
Aika harvalla on kuitenkin intoa viritellä laitteita erikseen kellokytkimen ja roikan avulla siten, että laitteet olisivat virrattomina ainakin sen ajan kun niitä ei kukaan käytä. Esim. yöllä, töissä ollessa jne.
Valmistajat voisivat varsin helposti toteuttaa sähköverkosta virtaa ottamattoman valmiustilan seuraavasti:
Laitteen ollessa virrallisena laite lataa samalla laitteeseen integroitua pientä akustoa, jolla sitten kun laite on virrattomana pidetään käynnissä vain laitteen kello- ja ohjelmointiosaa, sekä IR-vastaanotin niin että kaukosäädinkin toimii sieltä sohvan perukoilta. Muu osa laitteen virrasta kytketään releen tms. kautta virta vasta sitten kun käynnistyskomento on saatu.
Laite voisi myös oppia käyttäjän tavoille tai mennä vain virransäästötilaan kuten PC:t menevät ja kytkevät pois kaiken muun paitsi juuri tuon.
No mitä ne säästöt sitten ovat vuositasolla kWh:na ja vaikkapa euroina jos kaksi vaikkapa TV:n, digiboxin ja DVD:n turhat valmiustilat kytketään pois?
1) Sovitaan, että digiboxi vievät 15W ja DVD 15W valmiustilassa siis yht. 30W
2) Sovitaan että TV vie vaikkapa sen 20W
Yhteensä siis 50W sähkötehoa, 20h per päivä tekee 1000W eli tasan yhden kilowatin vuorokaudessa. Vuodessa 365 kWh:ta.
Kerrostaloasukas joka kuluttaa vaikkapa noin 2500kWh:ta (aika pieni kulutus jo) maksaa ehkä keskimäärin sähköenergiasta, siirtomuineen, veroineen jne. noin 0.12 euroa per kilowattitunti.
Vuosikustannuksia siitä tulee hänelle em. tapauksessa 43.80.
YLE muistaakseni raportoi, että TV-lupia on noin 1.9 miljoonaa, jos kerromme kulutuksen 365kWh:ta per talous siitä tulisi 693500000 kWh:ta joka on 693.5 MWh:ta siis lähes 700 megawattituntia!
Loviisan ydinvoimalaitosten yksiköt tuottavat vuodessa noin 500MWh:ta, eli voisimme aika helposti säästää reilusti yhden ydinvoimalayksikön vuoden tuotannon.
Minusta meidän ei pelkästään pitäisi harkita seurata Kalifornian esimerkkiä vaan meidän tulisi viedä samanlaisia ehdotuksia EU tasolle ja vaatia valmistajia valmistamaan laitteita, jotka mahdollistavat energian säästämisen helposti.
Niille, jotka aikovat nyt sitten kommenotoida ja sanoa, että sama se lämmitätkö digiboxilla vai sähköpattereilla totean että se on vanha juttu joka kannattaa jättää omaan arvoonsa, koska
1) Lämmitystä tarvitaan suomessa noin 3/4 vuodesta ts. ei kesällä. Digiboxissa ei ole termostaattia joka säätäisi sen tarpeetonta lämmöntuottoa.
2) Asialla ei ole merkitystä vain ja ainoastaan jos lämmität sähköllä. Jos talossa on kaukolämpö tms. joku muu lämmitysmuoto joka on edullisempi kuin sähkö, niin siinä tapauksessa hävitään sähkön ja käytetyn lämmitysmuodon erotuksesta turhaan.
Keksin parisen vuotta sitten tuolle virtaa kuluttamattomalle valmiustilalle nimenkin "Zero power standby" ja mitä enemmän sitä olen vuosien mittaan miettinyt niin sitä paremmalta ajatus minusta kuulostaa.
Laitteen ollessa virrallisena laite lataa samalla laitteeseen integroitua pientä akustoa, jolla sitten kun laite on virrattomana pidetään käynnissä vain laitteen kello- ja ohjelmointiosaa, sekä IR-vastaanotin niin että kaukosäädinkin toimii sieltä sohvan perukoilta. Muu osa laitteen virrasta kytketään releen tms. kautta virta vasta sitten kun käynnistyskomento on saatu.
Miksi valmiustilan virta pitäisi ladata akkuun etukäteen? Saman verranhan se akun lataaminen vaatisi sähköä kuin valmiustilan ylläpitäminen ilman akkua. Pikemminkin akun käyttö kuluttaisi vain enemmän sähköä, koska akun hyötysuhde on alle 100 prosenttia.
No se on yksi tapa kyetä katkaisemaan oikeasti releellä verkkovirta.
Pienellä akulla, laite voi olla huomattavan pitkiäkin aikoja kokonaan irti verkosta ja säilyttää silti tärkeät asetukset ja tilatiedot. Käynnistyä kauko-ohjaimen avulla jne. Tietty joku superkondensattori hoitaisi lyhyemmänä ajan saman asian, mutta pieniä akkuja käytetään varsin monissa laitteissa.
Muitakin vaihtoehtoja tietysti olisi, mutta tuo on edulinen toteuttaa. Hakkurivirtalähde ja hyvä laitteen sisäinen virranhallinta tietysti hoitaa saman asian, mutta on kalliimpi totetuttaa.
Kyse on kulutus- ja kuluttajaelektroniikasta. Tiedät varmasti, että TV:ssä, videoissa jne. käytetään vieläkin usein pertinax -piirilevyjä lasikuitupohjaiseten levyjen sijasta. Kyse on kustannusten minimoimisesta. Pertinax, hartsilla imeytetty pahvi, on halvempaa kuin lasikuitu. Niin yksinkertaisesta asiasta on kyse, mutta kun valmistusmäärät ovat miljoonia tai satoja miljoonia niin muutaman sentin säästökin alkaa jo tuntua kun niitä voi tehdä laitteeseen sinne tänne eri puolille on säästö pian varsin iso.
Vanha vitsi TV:n suunnittelusta menee suurin piirtein näin. Suunnittelija suunnittelee hyvint toimivan ja kaikin puolin hienon laitteen. Tuotteistuksessa sitten nypitään komponentteja sieltä täältä, virallisesti tätä nimitetään optimoinniksi. Osia nypitään irti ja vähennetään komponentteja, niitä korvataan halvemmilla. Sitten kun se ei enää toimi, niin laitetaan se viimeinen poistettu takasin ja siinä meillä on valmis tuote. Ei nyt ihan ehkä totta, mutta ei täysin valhettakaan :)
Tärkeintä kuitenkin olisi saada erilaisten pienlaitteiden valmiustiloissa kuluttaman tehot säästettyä ja optimoitua pois.
TV, Digiboxi, DVD, Bluray soitin jne. homma on varsin helppo tehdä vaikkapa sen jatkoroikan ja parin kympin ohjelmoitavaan viikkokellon avulla.
Ongelma vain on se, että ei tavis tuota ymmärrä eikä aina osaakaan tehdä.
Tarvitaan lainsäädäntöä sen tueksi, että laitteet ovat jo kaupasta tuotaessa sellaisia että ne auttavat säästämään!
Valmistajat eivät itse sitä tee os heitä ei pakoteta koska kaikki se nostaa kustannuksia.
Mutta todellisuus on sellainen, että helppoon säästämiseen tarvittavien komponenttien lisääminen nostaa kustannuksia hyvin marginaalisesti ja säästö kansantalouden mittakaavassa on kuitenkin erittäin merkittävä.
Itse olen mietiskellyt, että miksi ihmeessä televisiot ja digiboxit kuluttavat vielä valmiustilassa yleisesti 15-30W tehoa.
...
Keksin parisen vuotta sitten tuolle virtaa kuluttamattomalle valmiustilalle nimenkin "Zero power standby" ja mitä enemmän sitä olen vuosien mittaan miettinyt niin sitä paremmalta ajatus minusta kuulostaa.
Paljon asiaa kirjoittajan tekstissä. Ikävä kyllä kääntöpuoli on se että kun sähköyhtiöiden kulutus putoaa, samassa suhteessa sähkön hinta nousee, koska on turvattava johtajien bonukset...
Itse olen mietiskellyt, että miksi ihmeessä televisiot ja digiboxit kuluttavat vielä valmiustilassa yleisesti 15-30W tehoa.
...
Keksin parisen vuotta sitten tuolle virtaa kuluttamattomalle valmiustilalle nimenkin "Zero power standby" ja mitä enemmän sitä olen vuosien mittaan miettinyt niin sitä paremmalta ajatus minusta kuulostaa.
Paljon asiaa kirjoittajan tekstissä. Ikävä kyllä kääntöpuoli on se että kun sähköyhtiöiden kulutus putoaa, samassa suhteessa sähkön hinta nousee, koska on turvattava johtajien bonukset...
Totta sekin, kyllä Fortum aina voittonsa ottaa kun sillä siihen on mahdollisuus.
Silti, sähkön tuotannon ja siirrossa tarvittavien investontien pienenemisen resurssit voitaisiin kohdentaa jonnekin muualle.
Kannattaa muistaa, että verkon siirtokapasiteetti pitää mitoittaa aina kovimman kulutushuipun mukaan. Tuotantokapasiteettia pitää rakentaa siten, että emme jäädy mökkeihimme -50°C pakkasessa vaikka sitä kestäisi kaksi viikkoa samaan aikaan kun teollisuuden on voitava saada riittävästi sähköä että talous ei pysähdy. Naapureilta voi luottaa saatavan vain ~20% ostettuna tehona koska silloin kun meillä on kylmää on se sitä myös naapureillakin.
Voisimme esimerkiksi tuottaa suuremman osan jatkuvassa tuotannossa olevasta sähköstä ekologisemmin välittämättä hieman korkeammista tuotantokustannuksista ja jättää vanhemman aiemmin rakennetun enemmän hiilidioksidia jne. tuottavan tehon varatehon tuotantoon.
Pienlaitteiden sähkötehon säästötoimilla saadaan helposti yhtä iso säästö aikaan monessa taloudessa kuin pelkillä energialamppujen vaihdoilla. Moni vain ei tiedä siitä, koska media ei pidä asiaa esillä. Ja toiseksi, pienlaitteiden sähkön säästöä ei ole tehty vielä niin helpoksi tavikselle kuin lamppujen vaihto jo on.
Pudotin itse vuotuisesta sähkönkulutuksestani noin 15% jo vuonna 2003 lamppujen vaihdoilla ja säätämällä pienlaitteiden tarpeettomat valmiustilat pois silloin kun en laitteita todellakaan käytä. Ne muutamat kellokytkimet ja roikat on jo nyt maksaneet itsensä samoin energiakulutusmittarin hankinta parisen vuotta sitten.
Suosittelen muillekin tätä palstaa lukeville. Homma on varsin helppo tehdä ja säästön lisäksi siitä tulee myös varsin hyvä mieli itselle :)
Noita valmistajien laitemuutoksia tarvittaisiin kuitenkin sen vuoksi että kaikki saataisiin mukaan talkoisiin.
Töötti pätkii usein.
Kai ilmoitit duplikaatit asiattomiksi?
Meillä tippui kulutus pari vuotta sitten noin 15% pelkästään sillä kun sähkölaitoksen setä kävi vaihtamassa mittarin ehjään.
Älkää luottako mittareihin ne ovat yhtä usein rikki kuin kulutustottumuksetkin. Valmistajat on niitä samoja kiinalaisia myrkkylelutehtaita.