Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suunnittelee kirjaa blogimerkinnöistä

Stubb kyllästyi nimettömiin solvauksiin blogissaan

Kuva: Lehtikuva

8.1.2009 10:59 Ulkoministeri vaatii bloginsa kommentoijilta vastaisuudessa omalla nimellä esiintymistä. Kritiikki on ministerin mukaan yhä tervetullutta.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) kiristää bloginsa kommentointipolitiikkaa. Ministerin blogi tähän asti sallinut kansalaisten anonyymin palautteen.

Keskiviikkona blogiinsa kirjoittamassa merkinnässä Stubb kertoo päättäneensä luopua anonyymeistä kommenteista.

Ulkoministeri kiittelee bloginsa vilkastunutta keskustelua, mutta tuskailee sen hetkittäistä laatua.

–  Muutamissa kommenteissa olen havainnut enemmän solvausta kuin analyysiä. Sitä olemme mielestäni yrittäneet välttää näillä sivuilla.

Vaatii nimellä
esiintymistä

Stubb yrittää kohentaa bloginsa keskustelun tasoa ottamalla käyttöön uudet, aikaisempaa tiukemmat, säännöt kommentoinnille.   

– Avoimeen keskusteluun kuuluu myös, että ei kirjoiteta nimimerkin takaa, Stubb kirjoittaa.

Vastaisuudessa ulkoministeri aikookin julkaista blogissaan vain kommentteja, jotka on kirjoitettu "reilusti omalla nimellä".

Stubb toivottaa kritiikin tervetulleeksi, mutta sanoo, ettei aio vastaisuudessa julkaista kommentteja, joiden tarkoituksena on pelkästään "tölväistä tai solvata toista".

Ulkoministeri suunnittelee myös kokoavansa kirjan ensimmäisen ministerivuotensa blogimerkinnöistä.

Kirjassa on tarkoitus julkaista myös valikoituja blogikommentteja. Niiden käyttämiseen Stubb aikoo pyytää lupaa kommentoijilta.

Nimettömyys
jakaa mielipiteitä

Kirjoittajan oikean nimen vaatiminen verkkokeskusteluissa jakaa voimakkaasti mielipiteitä.

Osa uskoo tiukan keskustelupolitiikan vaikuttavan positiivisesti keskustelun laatuun. Osa pitää nimen vaatimista mahdottomuutena. Osa tyrmää väitteen laadun paranemisesta suoralta kädeltä.

Omalla nimellä esiintymisen hyviä puolia korosti esimerkiksi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen heinäkuussa.

Savon Sanomille antamassaan haastattelussa Hyvärinen toivoi, että tiedostusvälineet ottaisivat käyttöön nimen vaatimisen nettikeskusteluissaan.

Verkkokeskustelijoiden henkilöllisyyden varmentaminen on kuitenkin varsin vaikeaa ja käytännössä mahdotonta.

Tämän myöntää myös ulkoministeri bloginsa kommenteissa.

– Minusta olisi vain hieno homma jos porukat voisivat käydä keskustelua omalla nimellä. Jos joku sitten haluaa käyttää jotain peitenimeä niin minkäs sille voi.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Yksityiset blogit ja viestit sikseen, mutta julkisissa keskustelupalstoissa ja vastaavissa on ensiarvoisen tärkeää säilyttää mahdollisuus anonyymiin kirjoittamiseen. Eli Stubbin tapauksessa aivan ymmärrettävää. Hyvärisen kanta sen sijaan on arveluttava.

Aina on väärinäytöksiä, se on valitettavaa. Mutta ne eivät saa olla tekosyynä sille, että ihmiset eivät enää julkisilla palstoilla voisi nimettömänä puuttua yhteiskunnan (elämän, työn, valtion, jne.) epäkohtiin.
Huono 0
Tuorein kommentti Stubbin blogissa tällä hetkellä toteaa mm:

"Helsingin Sanomien taso laskee levikin laskun mukana. Ei näköjään riitä, että sensuroidaan uutisia ja julkaistaan kaiken maailman BB- ja idols-roskaa, mutta että tästäkin blogiavauksesta on näköjään saatu (ainakin verkkoliitteeseen) ihan oikea uutinen."

:-)
N. Ilkka
Itse pidän Stubia syypäänä

1. Puutulleihin
2. Georgian sotaan
3. Pitkiin rekkajonoihin
4. Osasyyllisenä uuteen kylmään sotaan
5. Osasyyllisenä nykyiseen kaasukriisiin.

Syy: Nato lässytykset.

1960-luvulla Venäjä testasi miten Usa reagoi siihen, jos Venäjä pystyttää ohjustukikohtia Usan naapuriin Kuubaan. Seurauksena oli melkein 3.maailmansota ja Kuuban kauppasaarto (vertaa Suomen tilanne nyt mm. puutullit).

Ihan ymmärrättävää tuota taustaa vastaan, että Stubb (Suomen Fidel Castro) haluaa hiljentää niin paljon blogi kirjoittelua kuin mahdollista. Voisi muuten ura katketa varsin nopeasti.
Hiljentämiseen on selvä syy
Huono 4
Tuorein kommentti Stubbin blogissa tällä hetkellä toteaa mm:

"Helsingin Sanomien taso laskee levikin laskun mukana. Ei näköjään riitä, että sensuroidaan uutisia ja julkaistaan kaiken maailman BB- ja idols-roskaa, mutta että tästäkin blogiavauksesta on näköjään saatu (ainakin verkkoliitteeseen) ihan oikea uutinen."

:-)

Ärsyttää että sanomalehdet kirjoittavat nettikeskusteluista!

Kuinkahan moni toimittaja edes tietää, mikä on sfnet piste keskustelu piste pk-yritykset? Kysyn vaan. Tai LOL?

EPIC FAIL

Minä syön muroja aamupalaksi ja tiedän, mistä puhun. BOX BOX BOX.
anonymous
Huono 1
Mielestäni on pelottava ajatus toi jatkuva sensuurin lisääminen. Epäilyttää että porukka joka päättää Suomen budjetista 40 miljardista haluaa hiljentää blogi kirjoittelua jatkuvasti. Blogissa kun moni päättäjä on "käräytetty". Mielestäni kansan tulisi vaatia LISÄÄ avoimuutta. Mätäpaiseiden poistamiseksi. Hallitukselle varmasti tosin sopisi varmasti se jos se saisi "kaikessa rauhassa" jakaa 40 miljardin budjetin. En epäile sitä yhtään.

----

Lindén joutui eroamaan ministerintehtävistään kesäkuussa 2002 sen jälkeen, kun Ilta-Sanomat paljasti hänen myöntäneen 170 000 euron avustukset Sankivaaran golfkeskukselle, jossa hän oli itse perheineen osakkaana. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi Lindénille huomautuksen virheellisestä menettelystä.
Hiljentämiseen on selvä syy
Huono 2
Kauankohan näitäkin uutisia voisi kommentoida jos anonyymisti alettaisiin haukkua toimittajaa tyyliin "saatanan tunari" ilman mitään juttuaiheeseen liittyvää kritiikkiä. Turha puhua sensuurista sillä kyseessä on henkilön oma kommunikointi areena ja se ei estä muita kommentoimasta anonyymisti muilla areenoilla.
Anonyymi -totta kai
Huono 2
Nimimerkillä kirjoittaminen on perusteltua. Rekisteröitymistä kannattaisi kuitenkin vaatia, koska nykykäytäntö ei palvele ketään - ei ainakaan sananvapautta.
Esa H.
Huono 0
Nimellähän ei oikeastaan pitäisi olla mitään merkitystä ainakaan jos pysytään asialinjalla, kun on kyse julkisista asioista. Jos on asiattomuus, niin eihän sitä tarvitse julkaista vaikka nimeä ei olisikaan. Toki jos ei käytä nimeä, niin asian vetovoimaisuus voi kärsiä, mutta jos ei halua enempää vetovoimaa kuin nimimerkkinsä, niin entä sitten?
Suomalainen
Huono 2
Stubb kyllästyi nimettömiin solvauksiin blogissaan

Lopettaisi sitten.
Huono 1
Avoimeen keskusteluun kuuluu myös, että ei kirjoiteta nimimerkin takaa

Sieg Heil!
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.