Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hallituksen esitystä odotetaan keväälle

EU: Biopassi ei kaipaa lapsen sormenjälkeä

Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva

14.1.2009 15:16 Unioni siirtyy sormenjäljillä varustettuihin biopasseihin kesällä. Parlamentin mukaan lasten sormenjälkien kerääminen on kuitenkin turhaa puuhaa.

Alle 12-vuotiaiden lasten sormenjälkiä ei tarvita biopasseihin. Lasten sormenjäljillä kun ei pystytä varmistamaan aukottomasti heidän henkilöllisyyttään.

Sormenjälkiä ei kaivata myöskään henkilöiltä, joilta on fyysisten rajoitteiden takia mahdotonta ottaa niitä.

Tätä mieltä oli Euroopan parlamentti, joka hyväksyi täysistunnossaan passiasetuksen muutoksen.

Muutoksen mukaan alle 12-vuotiaiden lasten sormenjälkiä ei sisällytetä passeihin.

Biopasseihin
kesällä

Euroopan unioni hyväksyi sormenjälkien käyttämisen passien turvallisuuden parantamiseksi vuonna 2004.

Biopassien sormenjälkiä on kerätty jo Saksassa,  Hollannissa ja Ranskassa. Koko EU:n on tarkoitus siirtyä biopasseihin kesäkuun lopussa.

Suomen hallituksen odotetaan tuovan esityksen sormenjäljistä eduskunnalle kevätistuntokaudella.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
Eipä niitä tarvittaisi kyllä aikuisiltakaan, koska niiden ja muiden biopassien ominaisuuksien tuoma turva on pelkkä vitsi passien heikon tietoturvan vuoksi. Ehkä se kuitenkin hiukan hidastaa rikollisjärjestöjen väärien passien valmistusta ja nostaa niiden hintaa, ainakin kunnes ne saavat oman teknologiansa päivitettyä (eli tod. näk. aika pian passien käyttöönoton jälkeen).
Kansalaiset: Emme kaipaa biopasseja.

fix'd
Anonyymi
En suostu antamaan sormenjälkiäni herra tietää kenen ja minkä laitosten/valtioitten tutkittaviksi

=

Olen vanki Suomen valtiossa.
Mycke BRA
Huono 9
En suostu antamaan sormenjälkiäni herra tietää kenen ja minkä laitosten/valtioitten tutkittaviksi
=
Olen vanki Suomen valtiossa.

Mitä ne sormenjäljet siinä passissa haittaavat? Mitä väliä vaikka niitä tutkittaisiin vaikka sadan laitoksen ja valtion toimesta? Kuinka paljon mielenkiintoisia asioita kuvittelet esimerkiksi sinun sormenjäljistäsi löytyvän?

Kumma kun porukka ei nosta meteliä siitä että passissa pitää olla herranjestas, nythän mä hokasin, siinähän on KUVA! Sitä voi sitten tutkia vaikka minkä instanssin toimesta! Ties mitkä laitokset&instanssit tutkivat JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ minuun lasteni kuvia jotka ovat saaneet viattoman ulkomaanmatkan aikana!
Damo
Parahin Damo, elä sinä vaan siinä pumpulimaailmassasi, anna mieli rauhassa seuraavaksi vaikka joku muu biometrinen tunniste itsestäsi, alistu valtaapitäville, hymyile, ajatuksia luetaan juuri tällä hetkellä. Juuri sinä toimit keihäänkärkenä tuleville kauheuksille, kiitos.
Mycke BRA
Minä luotan valtaa pitävään koneistoon, minulla ei ole salattavaa, antaudun hallittavaksi, luotan, että minua kohdellaan oikein ihmisoikeuksia kunnioittaen.. tunnistatteko itsenne?
Mycke BRA
Huono 0
Saadaan sitten iloluontoiselle tytöille oikea rehellinen ja turvallisessa ympäristössä tapahtuva työ, kun keräävät rajoilla ja lentoasemilla näytteitä.
Seuraavaksi spermanäyte
ISOVELI VALVOO!
Orwell oli optimisti!
Musi
Huono 0
Henkilöllisyystarkastukset eivät ole kauhean hyvä tapa parantaa turvallisuutta. Henkilöllisyyden tarkastaminen ei ole tae sille, ettei henkilö olisi tekemässä mitää pahaa ja kun rikolliset saavat tehtyä väärennöksiä tuo mitättömän pieni turva mitä nuo passit tuovat katoaa.
Turvallisuuden takia...
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.