Tietokonepelien väkivalta vetoaa aniharvoihin

Muun muassa Manhunt-pelien väkivaltainen sisältö on herättänyt keskustelua.
19.1.2009 09:59 Väkivaltaisen sisällön karsiminen ei näytä vaikuttavan pelaajan kiinnostukseen peliä kohtaan, tutkimus väittää.
Tietokonepelien suunnittelijat saattavat tehdä vääriä johtopäätöksiä väkivaltaa sisältävien pelien, kuten Grand Theft Auto -sarjan pelien, suosiosta.
Personality and Social Psychology Bulletin -tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan pelien sisältämä väkivalta itsessään ei näytä vetoavan suurimpaan osaan pelaajista.
– Useat ihmiset, mukaan lukien pelisuunnittelijat ja mielipidevaikuttajat, olettavat väkivallan motivoivan pelaajia tai kasvattavan pelinautintoa. Tutkimuksemme tulokset eivät kuitenkaan tue näitä oletuksia, tekijät toteavat.
Väkivaltaisen sisällön on toisinaan ajateltu vetoavan etenkin miespuolisiin pelaajiin biologisista syistä.
Tutkimuksesta kertoi uutissivusto Ars Technica.
Ei hyvä yritys,
vaan se voitto
Kahteen kyselyyn ja neljään kokeeseen perustuvan yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan pelejä pelataan, koska ne tuottavat kokemuksia itsenäisyydestä ja osaamisesta.
Pelien tuottama mielihyvä, pelien arvostus ja halu jatkaa pelaamista kumpuavatkin liki aina muista seikoista kuin väkivallasta itsestään.
Tutkimuksen empiirisessä osiossa koekaniinit jaettiin eri ryhmiin ja heidät laitettiin pelaamaan House of the Dead 3- ja Half-Life 2 -pelejä erilaisilla väkivallan määrää säätelevillä asetuksilla.
Tämän jälkeen tutkittiin eri ryhmien kokemia nautinnonelämyksiä.
Vastausten perusteella tutkijat huomasivat, ettei väkivaltaisen sisällön vähentäminen tuntunut vaikuttavan laisinkaan.
Useimmille pelaajille verta ja suolenpätkiä tärkeämpää oli nähdä, kuinka vastustajan peittoaminen onnistuu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti
11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (4)
Useasti jo todettu, että nuorten väkivaltaisuus ei todellakaan johdu pelattavista peleistä. Syyt taitavat melkein aina liittyä kasvatukseen tai ikärajoitusten rikkomiseen ynnä muuhun.
Pelifirmatkaan tuskin hyötyvät suuresti siitä, että tehdään väkisin peli myös lapsille sopivaksi -> ikärajat alemmas, myyntiä ylös? Ei taida toimia.
[Lähde: Anderson, Craig A.: Kuvista teoiksi (Like, 2008), s. 93-116.]
Kerrottaakoon, että pelaan itse nyttemmin kolmekymppisenä perheenisääkin tunnin pari päivässä iltasella, vapaina poikamiesvuosina kului helposti kahdeksankin tuntia päivässä. Luonnehtisin siis itseäni "aktiivipelaajaksi". Tästä huolimatta uskon, että pelaaminen mahdollisesti lisää aggressiivisuutta varmasti jossain määrin. Yleinen aggressiomalli tosin esittää, että kyse on riskitekijöiden (mm. mediaväkivalta, huonot kotiolot) ja suojaavien tekijöiden (mm. hyvä mediakasvatus, hyvä sosioekonominen status) summasta, eli peliväkivalta ei yksin riitä tekemään kenestäkään merkittävästi aggerssiivisempaa. Tarvitaan paljon muita riskitekijöitä "rajan yli vetämiseen". Jos siis kaikki muut puitteet elämässä ovat kunnossa, en usko väkivaltaisten pelien pelaamisesta seuraavan kummempaa haittaa.