Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Direktiivistä ollaan huolissaan

Lindén: sähköistys myllää postimarkkinoita EU:ta enemmän

Suomalaiset kuluttajat luottavat vielä verrattain vahvasti paperisiin laskuihin.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

21.1.2009 14:30 Viestintäministeri Suvi Lindén toteaa postidirektiiviä pelkääville, että kansalaisten ja yritysten siirtyminen käyttämään sähköisiä viestintäpalveluita muuttaa postitoimintaa huomattavasti direktiiviä enemmän.

Suvi Lindén puhui EU:n postipalveludirektiivin vaikutuksista Suomessa Posti- ja logistiikka-alan unionin järjestämässä seminaarissa tiistaina. Hänen mukaansa muutoksia postimarkkinoille tuovat muun muassa sähköisen kaupankäynnin, sähköisen laskutuksen ja muun sähköisen viestinnän lisääntyminen.

– Postipalvelut ovat kuitenkin nyt ja tulevat muuttuessaankin olemaan tietoyhteiskunnan yksi merkittävä perusinfrastruktuuri, Lindén painotti liikenne- ja viestintäministeriön mukaan.

Postipalvelut taataan

EU:n postidirektiivi täytyy sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön vuoteen 2011 mennessä. Suomen nykylainsäädäntö täyttää pääosin direktiivin vaatimukset, mutta laista on kuitenkin poistettava esimerkiksi kaikkia postitoimiluvan haltijoita koskeva velvoite jakaa posti ainakin kerran joka arkipäivä. Jatkossa tämä velvoite voi koskea vain yleispalvelun tarjoajaa, eli Suomessa Itellaa.

Direktiivissä kilpailun rinnalla säilytetään tämä yleispalvelun velvoite. Yleispalvelun sisältö päätetään osin kansallisesti, direktiivissä määritellään ainoastaan minimitaso.

On pelätty muun muassa, että postidirektiivi johtaa palvelujen kallistumiseen haja-asutusalueilla. Ministeriön mukaan yleispalvelua koskeva yhtenäishinnoittelu on mahdollista säilyttää jatkossakin, ja postipalvelut taataan myös niillä alueilla, joilla se ei ole kannattavaa.

Lakimuutoksia valmistelevan työryhmän ehdotus valmistuu keväällä 2010.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Mitkä palvelut? ei ole kansallista Postia ei ole Teleä.
On vain poliitikkojen korulauseita
Huono 1
Hänen (S. Linden) mukaansa muutoksia postimarkkinoille tuovat muun muassa sähköisen kaupankäynnin, sähköisen laskutuksen ja muun sähköisen viestinnän lisääntyminen.

Tuovat?

Mites posti on osallistunut sähköiseen kaupankäyntiin? kantamalla hobby hallin paketit kotiin.

Sähköinen laskutus? kantanut karhulaskun kotiin.

Muu sähköinen viestintä???
Anteeksi siis mitä?
Huono 1
Hänen (S. Linden) mukaansa muutoksia postimarkkinoille tuovat muun muassa sähköisen kaupankäynnin, sähköisen laskutuksen ja muun sähköisen viestinnän lisääntyminen.

Tuovat?

Mites posti on osallistunut sähköiseen kaupankäyntiin? kantamalla hobby hallin paketit kotiin.

Sähköinen laskutus? kantanut karhulaskun kotiin.

Muu sähköinen viestintä???
Anteeksi siis mitä?
Huono 1
Milloin Linden eroaa ?
Please!!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.