Netissä puuhataan Lex Nokia -vastamainosta

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
22.1.2009 09:44 Hankkeen puuhamiehet haluaisivat kertoa näkemyksensä lakiesityksestä suurelle yleisölle televisiomainoksen voimin.
Netissä puuhataan tv-mainosta Lex Nokiana ja urkintalakina tunnetuksi tullutta lakiesitystä vastaan.
Urkintalaki.fi-osoitteessa toimivan projektin puuhamiehiin kuuluva Jaakko Vallo sanoo, että hankkeen tarkoituksena on herättää suuri yleisö vastustamaan lakiesitystä, joka tulee eduskunnan käsittelyyn helmikuussa.
Hanke pyrkii keräämään riittävän suuren määrän maksusitoumuksia, joiden turvin se aikoo ostaa tv-mainoksellensa esitysaikaa MTV3-kanavalla.
Hankkeen puuhamiehet arvioivat, että lakiesitystä vastustava mainos voidaan toteuttaa ja sille voidaan hankkia valtakunnallista näkyvyyttä noin 12 000 euron hintaan.
Sähköisen viestinnän tietosuojalakia ja muita siihen liittyviä lakeja muuttava esitys on herättänyt runsaasti keskustelua jo pitkään.
Maksusitoumusten kerääminen käynnistyi netissä tiistaina, Vallo kertoo.
Uutisen kirjoittamisen aikaan mainosta varten oli kerätty maksusitoumuksia vähintään 3000 euron edestä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
Itse asiasta... Hyvin perusteltu siellä nettisivuilla, eittämättä. Huolestuttavaa.
Olisit nyt kirjoittanut trollisi edes aiheeseen liittyen ;-P
Pakkohan kansa on saada valvomaan mitä kansanedustajat ovat taas touhuamassa. Ei Kasvi siellä yksin pärjää.
Olisit nyt kirjoittanut trollisi edes aiheeseen liittyen ;-P
Olisikohan tämä alkuperäinen viesti ollut ironiaa?