Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lienee lopullinen niitti

Verkkopornolaki nurin Yhdysvalloissa

22.1.2009 12:43 Vuodelta 1998 peräisin olevan internet-pornoa koskettava laki kaatui Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöksellä.

Korkein oikeus piti voimassa aiemman tuomion, jonka mukaan kyseinen verkkopornolaki rikkoi sananvapautta, Reuters kertoo.

Child Online Protection Act -nimisen lain tarkoitus oli suojella lapsia verkkopornolta pakottamalla haitallisten sivustojen pitäjät vaatimaan kävijöiltä esimerkiksi luottokorttia.

Vetoomustuomioistuin tulkitsi Copan perustuslain vastaiseksi viime kesänä, ja Yhdysvaltain oikeusministeriö olisi halunnut lakia puolustavan valituksensa korkeimman oikeuden käsittelyyn.

Liian epäselvänä pidettyä lakia ei ole koskaan sen kymmenenvuotisen historian aikana käytännössä noudatettu. Rikkureille oli laissa säädetty enimmillään puolen vuoden vankeustuomio.

Korkein oikeus kaatoi lain itse asiassa nyt jo kolmannen kerran, mutta tällä kertaa päätös lienee lopullinen. Lisäksi taistelu lain puolesta oli George W. Bushin hallinnon peruja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
HOORAY FOR BOOBIES!!!
Boobies
Olisi kivaa jos Suomessakin joskus eduskunta noudattaisi perustuslakia kun säätää lakia.
Dreamer
Älkää vain kertoko tätä ideaa suomen kukkahattuhallitukselle tai tämä on suoraan niiden agendalla. Niitähän ei mitkään perustuslait kiinnosta.
huh
Huono 0
Jes! Laajakaistayhteydelle jää käyttötarkoitus. :-)
Jees
Huono 0
Tuo laki olisi muistaakseni tehnyt esim kirjoitetunkin erotiikan laittomaksi, tai vaatinut siihen jotain credit card verifikaatiota, joka on ihan älytöntä. Hyvä että järki voitti. Vanhemmat vahtikoon lapsia jos haluavat, mutta ei mitään järjetöntä aikuisten moraaliholhousta.
Long live harry potter fanfic
Huono 0
YLE ehtikin jo uutisoida, että lapsipornon kieltävä laki kaadettiin...
asdf
Huono 0
Jes! Laajakaistayhteydelle jää käyttötarkoitus. :-)

Ja elämälle sisältö.
pr0n
Huono 0
"internet-pornoa koskettava laki"

Freudian slip
Hauska
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat

28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.


Kolme vuotta sitten

Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta

28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.

.