Tampereen vapaa-ajattelijat kiistää nettihäiriköinnin

Muun muassa kuvan Lastenkirkko on kärsinyt häiriköinnistä.
Kuva: Ruutukaappaus
26.1.2009 13:54 Eroakirkosta-sivustoa ylläpitävä Tampereen vapaa-ajattelijat ry sanoutuu irti nettihäiriköinnistä evankelis-luterilaista kirkkoa kohtaan.
Viimeisimpänä esimerkkinä kirkonvastaisesta nettihäiriköinnistä ovat muun muassa Kotimaa-lehden uutisoimat iskut hiljattain avattua Lastenkirkko.fi:tä vastaan. Keskustelupalsta on jouduttu pariinkin otteeseen sulkemaan asiattomien viestien vuoksi.
Tampereen vapaa-ajattelijat toteaa, että se on pyritty vetämään mukaan tahoksi, joka tekee ja organisoi nettihäiriköintiä. Yhdistys viittaa erityisesti Turun Sanomien kirjoitukseen, jossa vapaa-ajattelijoita epäiltiin nettihäiriköinnin mahdolliseksi organisoijaksi.
– Sanoudumme nettihäiriköinnistä vahvasti irti. Toimintamme on täysin laillista ja rehellistä, eikä mikään epämääräinen toiminta edistä tavoitteitamme, yhdistys korostaa.
Tampereen vapaa-ajattelijat on lähettänyt Turun Sanomille vastineen.
"Olemme arkoja
maineemme suhteen"
Yhdistyksellä on noin kaksisataa jäsentä, eikä se voi vannoa, etteikö joku yksittäinen jäsen olisi saattanut syyllistyä häiriköintiin.
– Mutta me emme voi olla kollektiivisesti vastuussa kaikista, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Petri Karisma sanoo.
Hänen mukaansa häiriköinnistä on keskusteltu rehellisin mielin sen ydinporukan kanssa, joka pyörittää eroakirkosta.fi:tä. Karisman mukaan ainakaan nämä varsinaiset sivustoaktiivit eivät ole häiriköintiin syyllistyneet.
– Olemme oikeasti hiukan arkoja oman maineemme suhteen. Se olisi fataalia meille, jos jäisimme kiinni jostain tällaisesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (30)
Totta. En olisi kovinkaan yllättynyt jos häiriköinnin taka löytyisikin kirkon oma pr-, ja propagandaosasta.
Edellinen ilmaisu antaa ymmärtää, että Tampereen vapaa-ajattelijoita vastaa on hyökätty usealta taholta. Mistähän muista tahoista on kysymys, kuin Turun sanomista. Tulee tunne, että Tampereella kerätään nyt huomiota ja säälipisteitä. Onko sille oikeasti syytä, herää kysymys. Yksilöimättä tekijöitä jätetään samalla mukavasti tilaa ajatella, että kirkko olisi noiden syytösten takana. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole asian laita.
Tampereen vapaa-ajattelijoiden tiedotteessa tökkää pahasti silmään seuraava kohta: ” Emme häiriköi kirkon sivustoilla, emmekä toivo muidenkaan niin tekevän. Aatteemme etenee laillisesti ja rehellisesti.” Eri asteinen hyökkääminen kirkollisia piirejä kohtaan on viime aikoina lisääntynyt huomattavasti. Kielenkäyttö on usein sellaista, että sitä voi hyvällä syyllä kutsua häiritseväksi. Noissa puheenvuoroissa nostetaan usein esille vapaa-ajattelijat ja eroakirkosta.fi-sivusto. Tästä ei voi vetää johtopäätöstä, että vapaa-ajattelijat olisivat virallisesti hyökkäilyn takana, mutta eivät he ole myöskään siitä irtisanoutuneet. Voidaanko puhua hiljaisesta hyväksynnästä?
Mitä rehellisyyteen tulee, niin se asettuu kyllä vahvasti kyseenalaiseksi, kun lukee tekstiä eroakirkosta.fi-sivustolla: ” Jotkut arvelevat kirkon tekevän paljon hyväntekeväisyyttä. Todellisuudessa pääosa kirkollisveroista kuluu henkilöstö- ja kiinteistökuluihin. Kymmenestä eurosta kirkko käyttää vain euron hyväntekeväisyyteen. Vuoden 2005 seurakuntien tilinpäätösten mukaan diakonian osuus kirkon menoista oli 10,6 %. Summa on laskettu vyöryttämällä, eli mm. hallinnon menoista tietty osa on laskettu mukaan diakoniamenoihin.”
Mistä vyöryttämisestä oikein puhutaan? Mistä vapaa-ajattelijoilla on sellaista tietoa saatu? Nyt väite jää vain heitoksi. Tutustumalla Tampereen seurakuntien eroakirkosta.info-sivustoon (www.eroakirkosta.info) antaa kuvaa kirkon käyttömenojen jakautumisesta.
Mitä on hyväntekeväisyys vapaa-ajattelijoiden mielestä? Kirkon työntekijän palkkaaminen auttamaan hädässä olevia (=henkilöstökulu) ei vapaa-ajattelijoiden mielestä näköjään ole hyväntekeväisyyttä.
Seurakunnat ovat ihmisten arjessa tukena monella eri tapaa - diakonia on vain yksi tapa tehdä sitä. Ihmiset saavat myös keskusteluapua, parisuhteisiin tukea, mahdollisuuden osallistua erilaiseen vapaa-ajan toimintaan jne. Siellä ei kirkon jäsenyyden perään huudeta, vaan kaikki saavat apua tasapuolisesti. Vapaa-ajattelijoiden mukaan kirkko ei saisi tehdä tätäkään hyvää jäsentensä antamilla rahoilla.
Epärehellisyyttä on paitsi väärän tiedon välittäminen ja asioiden vääristäminen, niin myös se, että jätetään osa totuudesta mainitsematta.
t:darvin
t:darwin
Ihmisapinoita Jorma, ihmisapinoita.