Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vastaamaan kysymyksiin

IRC-Galleriassa kaivataan poliisia

Kuva: Lehtikuva

30.1.2009 16:38 Suuri osa nuorista on avoimia poliisin voimakkaammalle mukaantulolle yhteisöpalveluihin kuten IRC-Galleriaan, uusi tutkimus osoittaa. Poliisilta kaivataan kuitenkin vastauksia kysymyksiin valvonnan sijaan.

Nuorilta kysyttiin IRC-Galleriassa marraskuussa mielipidettä ja tarvetta keskustella reaaliaikaisesti poliisin ja nuorisotyöntekijöiden kanssa internetissä. Kyselyyn saatiin muutaman päivän aikana 7505 vastausta 13–17-vuotiailta nuorilta. Vastanneista valtaosa, noin 77 prosenttia, oli tyttöjä.

28 prosenttia piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä sitä, että IRC-Galleriassa on mahdollisuus keskustella Netarin yhteisö-chatissa poliisin kanssa. Vastaavasti 39 prosenttia piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä mahdollisuutta keskustella poliisin kanssa yksityisesti verkon välityksellä.

Suosituimmiksi keskusteluaiheiksi poliisin kanssa kyselyyn vastanneiden nuorten keskuudessa nousivat ajokorttiin liittyvät asiat, nuorten rikosoikeudellinen vastuu ja nettikiusaaminen sekä netin laittomuudet.

Nuoret toivat avoimissa vastauksissaan esille, että poliisi haluttiin IRC-Galleriaan nimenomaan nuorten kysymyksiä varten, eikä valvojan roolissa.

Aihetta sivuten Poliisi-TV:n eilisiltaisessa lähetyksessä kerrottiin Helsingin poliisin ylikonstaapelin Marko Forssin kokemuksista yhteisöpalvelussa. Hän on toistaiseksi ainoa poliisi IRC-Galleriassa.

Aikuiset tervetulleita

Tutkimuksen tekivät Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö, Helsingin nuorisoasiainkeskuksen koordinoima Netari.fi-hanke, Oulun nuorisoasiainkeskuksen Seudullinen virtuaalinuorisotyön hanke ja Oulun poliisi.

Kyselyyn vastanneista nuorista 30 prosenttia oli vieraillut joskus virtuaalisessa nuorisotyötilassa, kuten Habbon Netari-tilassa tai IRC-Gallerian Netari-chatissa.

Vastanneista 37 prosenttia ilmaisi, että heille on tärkeää tai erittäin tärkeää mahdollisuus keskustella nuoriso-ohjaajan kanssa Netarin yhteisö-chatissa IRC-Galleriassa. Lisäksi lähes puolet nuorista halusi keskustella nuoriso-ohjaajan kanssa yksityisesti verkon välityksellä.

Tällä hetkellä IRC-Galleriassa toimii nuorisotyöllinen chat-palvelu, jossa nuorisotyöntekijät ovat tavoitettavissa torstai-, perjantai- ja lauantai-iltaisin. Oulun poliisi on ollut kiinnostunut kehittämään ennaltaehkäisevää toimintaa Netari-toiminnan yhteyteen.

45 prosenttia ilmaisi, että heille on tärkeää tai erittäin tärkeää, että IRC-Galleriassa on läsnä myös turvallisia aikuisia. Vain viisitoista prosenttia nuorista ajatteli, että IRC-Galleria on tarkoitettu ainoastaan nuorille, eikä aikuisille ole IRC-Galleriassa tarvetta.

Netissä viihdytään kauan

Vastaajista ainoastaan kaksitoista prosenttia käyttää internetiä vain alle tunnin päivässä. Tutkijoiden mukaan tämä kuvastaa hyvin sitä mediamaailmaa, jossa lapset ja nuoret nykyään elävät. Internet on tärkeä osa lasten ja nuorten arkea.

Kyselyyn vastanneista nuorista nettikiusaamisen tai häirinnän kohteeksi kertoi joutuneensa viimeisen vuoden aikana 32 prosenttia. Yleisimpiä nettikiusaamisen muotoja olivat pilkkaavat kommentit, toiseksi yleisimpiä perättömät juorut. Melkein yhtä yleisiä olivat seksuaaliset kommentit.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
IRC-Galleriassahan yksityiset viestit ovat maksullinen ominaisuus. "Nyt vain 10 euroa vuodessa: yksityinen keskustelu poliisin kanssa. Jos et halua maksaa, mene vaikka ammuskelemaan koulussa masennukseesi."
rahat mielessä
Huono 2
Jos tavallinen kansalainen joutuu jatkuvasti kyselemään poliisilta, onko jokin laillista vai ei, niin on laissa jotain mätää...
asdf
Huono 2
no hyvä et poliisilt kysellää ajokortista. Ko 13-vuotiaatkin ajelee millon mitäkin ajoneuvoa yleisillä teillä...tai oikeestaan niiden vanhempien pitäs tutustua lakiin.
Mun yks tuttu oli ostamassa 125cc lastenmopoa(myyjän mukaan) 10 vuotiaalle.
Poliisi kalleriassa on resurssien tuhlausta/väärinkäyttöä ja äärimmäisen spedeä!
ÖRRR!!!!!!!
Huono 1
jahtaisivat oikeita rikollisia, kuten sitä valjakkalaa, eikä nettikeppostelijoita
sama
Huono 5
siis kytät pitää nykyän virtuaaliterapiaa lastenkaltsus rikosten ratkomisen sijaan?
sama
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja

11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.

.