Nokia kiistää lähtöuhkauksen
1.2.2009 23:03 Pääministeri Matti Vanhanen sanoo, ettei hänen korviinsa ole kulkeutunut tietoa siitä, että Nokia olisi uhannut lähteä Suomesta jos ei saa oikeutta seurata työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja.
Nokian Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen puolestaan kiisti sunnuntaina STT:lle lähtöuhkauksen.
- En ole kuullut tällaista ultimatumia. Itsekin käyn paljon keskusteluja yritysten kanssa, ja ikinä en ole kuullut, että tällaista olisi uhkailtu, Vanhanen sanoi pääministerin haastattelutunnilla YLE Radio Suomessa.
Viestintäministeri Suvi Lindén sanoo Ylen uutisten mukaan, ettei hänelle ole moista vaatimusta esitetty.
- Enkä usko, että Nokia olisi kenelläkään muullekaan näin sanonut. Minun osastoltani ei ole kukaan tällaista asiaa esiin tuonut, Lindén sanoo.
Vanhasen mukaan on mahdollista, että uhkavaatimus on esitetty "alemmalla tasolla".
- ArkistoNokia uhkasi lähteä Suomesta saadakseen sähköpostilain 1.2.2009
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (12)
Juu, meitä uhattiin ja ei meillä silloin ollut mahdollisuuksia.
tai
että Nokia olisi sanonut: pistettiin kova kovaa vastaan ja sanottiin että, me lähdetään, jos ei lakia urkinnalle hyväksytä.
Jos uhkailuja on esitetty, niitä ei voida nyt myöntää, koska se olisi lisää tahroja kilvessä, kun myynti muutenkin takkuaa.
Joku syy tämän tapaiseen yli-innokkaaseen motivaatioon täytyy olla ja jos kerran 'uhkailua' ei kuulemma ole ollut pitäisikö tarkistaa kuinka paljon 'voitelua' on vuosien varrella suoritettu?
Siinä yhteydessä käy varmasti ilmi, mihin Nokia lähtee, jos on lähteäkseen.
Ministeriö muuten voisi julkistaa, mitkä yritykset tai ketkä henkilöt ovat lakia toivoneet ja vaatineet. Monesti lakiesitysten valmistelussa annetut lausunnotkin julkistetaan. Tämä puhdistaisi ilmaa...
Emme sanoneet mitään, emme ole lähdössä, emmekä varsinkaan ole vaatineet lakiuudistusta.
http://tinyurl.com/LexNokiaStoryHSfi
Nokia varmaan jännittää tuleeko tästä maailmanlaajuinen uutinen ja pörssi tipauttaa Nokian osakkeen 0.06 euroon ja sitten kiinalainen Huawei ostaa Nokian pois kuleksimasta ja sitten tulee 23000 työtöntä suomeen ja jopa Kallavuostakin tulee ex. Noksulainen ja niin... sitten suomen talous romahtaa ja suomesta tulee toinen islanti ja sitten venäjä tarjoaa auttavan käden ja liittää suomen karjalaan ja emoon... ja sitten kaikki suomalaiset muuttaa ruotsiin ja sitten .........