Ohjelmoija muutti Italian liikennevalot sakkorysiksi

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
3.2.2009 10:39 Italiassa on paljastunut erikoinen huijaus, jossa sakkojen määrä moninkertaistettiin liikennevalo-ohjatuissa risteyksissä. Poliisi kuulustelee 108 viranomaista sekä ohjelmoijaa, joka lyhensi keltaista valoa.
Italiassa yleisesti käytössä oleva automaattinen T-Redspeed-liikenteenvalvontajärjestelmä käyttää risteyksien ohjaukseen liikennevaloja sekä kolmea kameraa, jotka määrittelevät autojen täsmälliset paikat risteyksessä ja tallentavat rekisterinumerot.
Jos autoilijat ajavat päin punaista valoa tai tekevät muun rikkeen, he saavat automaattisesti 150 euron sakot.
T-Redspeed on ollut käytössä kaksi vuotta.
Pohjois-Italialaisen Lericin kaupungin poliisipäällikkö Roberto Franzini huomasi helmikuussa vuonna 2007, että automaattinen järjestelmä tuotti epätavallisen paljon sakkoja.
– Edellisen kahden kuukauden aikana oli 1 439 sakkoa. Se tuntui liian paljolta: parhaimmillaan partiomme määräsivät 15 sakkoa päivässä.
Franzini tutki valoja, ja huomasi, että keltainen valo vaihtui punaiseksi jo kolmen sekunnin jälkeen, vaikka viisi sekuntia oli normaali aika.
T-Redspeedin ohjelmoija Stefano Arrighetti on nyt määrätty kotiarestiin tutkimusten ajaksi. Lisäksi tutkittavana on 63 kunnallista poliisijohtajaa, 39 hallinnon viranomaista sekä johtajia seitsemästä yksityisestä yrityksestä, joiden epäillään tietäneen ja hyötyneen ylimääräisistä sakkotuloista.
Italian kaupunkien oikeusistuimet odottavat käsiteltäväksi sakkosumman palauttamisvaatimuksia sadoilta tuhansilta autoilijoilta, jotka arvelevat joutuneensa huijatuksi, kertoo sanomalehti The Independent.
Arrighettin asianajaja Rosario Minniti puolustaa asiakastaan.
– Arrighetti on nero, jota maailma kadehtii, eikä hän ansaitse näitä syytöksiä. Häntä syytetään huijauksesta, mutta hänellä ei koskaan ollut yhteyksiä paikallisiin viranomaisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (35)
Arpomaan kuvauksen kohteet ja ajonopeudet - Kas olisi poliisien rahoitus kunnossa alta vuodessa.
Olen selkeästi väärällä ajalla :P
Niin, jos ehtii pysäyttää turvallisesti ennen kuin ajaa risteykseen. Ei sitä tehdä mitään äkkijarrutusta heti kun keltainen välähtää.
Jep, mutta 3 sekunttia pitäisi olla ihan riittävä aika pysäyttää auto kaupunkinopeuksissa jopa Giorgiolle.
Kyllähän noita on ollut suomessakin. Risteyksen vieressä on harmaa sähkökaappi ja toinen koppalakki on sen kimpussa. Tosiaan punainen vaihtui keltaiseksi ja sitten jarrut kiinni kun tulikin punainen. Tuskin olisi purukumilla selvinnyt jos olisi ottanut vähän enemmän ennakkoa tai hitaammilla reflekseillä.
Toinen systeemi oli tikkurilassa, kun liukkaalla katsoivat milloin auto on "sopivassa" kohdassa ja sitten pikaisesti keltaisen kautta punaiseksi. Olivat saaneet oikein komean jonon sakotettavia.
Turussa ilmiesesti eivät olleet saaneet kaappien avaimia kun käyttivät yksittäisen suojatien valoa samaan tarkoitukseen, konstaapeli painamaan nappia juuri sopivalla ennakolla ja sitten kyttäämään onnistuuko pysähtymään vai päästäänkö sakottamaan.
Myös unioninkadun ja kaisaniemenrannan ristys on hyvä rysä, valot on ylhäällä risteyksen kohdalla niin että niitä ei näe enää kohdalla, ja vasemmalta puuttuu toisto-opastin, ainoa toisto-opastin jää kätevästi bussien taakse oikealle. Vilkkaamman bussiliikenteen aikana joka kierroksella tärppää kun viimeinen menijä ei voi nähdä liikennevaloa.