Sosiaalinen paine puskee suuria ikäluokkia mobiilipalveluihin
4.2.2009 15:33 Jenni Niemelä-Nyrhinen huomasi väitöskirjaa pakertaessaan, että 50–60-vuotiaat eivät juurikaan arastele mobiiliteknologiaa. Palveluja ei koeta kovin hyödyllisiksi, joskin sosiaalinen paine patistaa käyttämään niitä.
Jenni Niemelä-Nyrhinen selvitti, mitkä tekijät vaikuttavat mobiilien sisältöpalveluiden omaksumiseen suomalaisten suuriin ikäluokkiin kuuluvien (50–60-vuotiaiden) kuluttajien keskuudessa.
– Sosiaalinen paine vaikuttaa voimakkaasti sekä teknologiakäsityksiin että suoraan aikomukseen käyttää mobiileja sisältöpalveluja. Tämä tulos haastaa vallalla olevan käsityksen siitä, että ikääntyvät kuluttajat luottavat kulutusvalinnoissaan pääosin omiin kokemuksiinsa eivätkä ole alttiita muiden mielipiteille, Niemelä-Nyrhinen havaitsi väitöstiedotteen mukaan.
Uutista kirjoitettaessa ei ollut selvää, tuleeko sosiaalinen paine esimerkiksi omilta vertaisilta tai kenties nuoremmilta sukupolvilta kuten omilta lapsilta.
Teknologia ei
ahdista
Tutkimuksessa kävi ilmi, että käsitys mobiilien sisältöpalveluiden viihdyttävyydestä on yhtä tärkeä niiden omaksumisen kannalta kuin käsitys palveluiden hyödyllisyydestä.
Käytön esteenä on se, etteivät suuret ikäluokat pidä mobiileja sisältöpalveluja erityisen hyödyllisinä, viihdyttävinä tai helppokäyttöisinä. Heillä kuitenkin on jo kokemusta näiden palveluiden käytöstä. Esimerkiksi 39 prosenttia tutkimuksen vastaajista oli osallistunut kilpailuun tai äänestykseen tekstiviestipohjaisella palvelulla.
Teknologia-ahdistus heikensi käsitystä mobiilien sisältöpalveluiden helppokäyttöisyydestä, mutta vastaajat eivät kuitenkaan pitäneet itseään erityisen teknologia-ahdistuneina. Myös se, että vastaajat arvioivat itselleen kertyneen suhteellisen paljon kokemusta internetin ja tekstiviestien käyttämisestä, kertoo suurten ikäluokkien myönteisestä suhtautumisesta teknologiaan.
Yli 50-vuotiaissa
potentiaalia
Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi uusien mobiilipalvelujen suunnittelussa.
– Toivoisin väitöskirjatyöni jouduttavan markkinoinnin alan toimijoiden havahtumista huomaamaan yli 50-vuotiaissa kuluttajissa olevan potentiaalin liiketoiminnan kohderyhmänä, Niemelä-Nyrhinen toteaa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin vuonna 2005 postikyselyllä, johon vastasi 620 vuosina 1945–1955 syntynyttä suomalaista.
KTM Jenni Niemelä-Nyrhisen väitöskirja "Factors Affecting Acceptance of Mobile Content Services among Mature Consumers" (Mobiilien sisältöpalveluiden omaksumiseen vaikuttavat tekijät ikääntyvien kuluttajien keskuudessa) tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa ensi viikon perjantaina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (12)
GPS kännykässä + Google maps poistaa tarpeen navigaattorille. Töihin ja kauppaan nyt löytää ilman 8 tuumaista näyttöä tuulilasissa, mutta satunnaisen osoitteen etsiminen on ihan näppärää puhelimella.
"Kuka soitti" -palvelut, näppärää, voi nopeasti kurkata kannattaako vastata
Hmm, lasketaankohan email-softat luureissa mobiilipalveluiksi? Ihan jees, että postit myös kulkee luuriin.
Et edes tekstiviestiä? Missäköhän firmassa olet töissä? Entä juotko töissä teetä? Mistä kuuma vesi tulee?