Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Arvo katukapassa 6,1 miljoonaa euroa

Navigaattorit näyttivät miljoonien eurojen huumeet

Huumeita kätkettiin maastoon navigaattoreiden avulla. Kuvassa osa takavarikoiduista huumeista.
Kuva: Poliisi

5.2.2009 15:19 Navigaattoreilla oli tärkeä rooli Suomen historian suurimmassa virolaisjohtoisessa huumekoplassa.

Keskusrikospoliisin Tampereen yksikkö, Espoon ja Helsingin huumerikosyksiköt sekä Eteläinen tullipiiri ovat paljastaneet poikkeuksellisen laajan, yli kolmekymmentä henkilöä käsittävän ja järjestäytyneesti toimineen virolaisjohtoisen huumerikosorganisaation.

Suomeen salakuljetetut huumeet pyrittiin piilottamaan maastokätköihin pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaan alueelle. Maastokätköjen sijaintien taltioinneissa käytettiin järjestelmällisesti navigaattoreita.

Navigaattorien merkityksestä huumekaupassa kerrottiin myös aikaisemmin Helsingin poliisin merkittävän amfetamiinitakavarikon yhteydessä. Tapaus liittyy kiinteästi tähän kyseiseen, piakkoin syyteharkintaan siirtyvään rikoskokonaisuuteen.

Katuarvo 6,1
miljoonaa

Poliisin tämänpäiväisen tiedotteen mukaan koplan tekemiksi epäillyt lukuisat törkeät huumausainerikokset sijoittuvat kevään 2007 ja kevään 2008 väliselle ajanjaksolle.

Tutkinnan kuluessa on pystytty selvittämään yhteensä noin 270 hasiskilon, 106 amfetamiinikilon, 6 000 subutex -tabletin sekä 400 gramman kokaiinierän maahantuontikokonaisuus. Huumausaineiden yhteisarvo katukaupassa olisi arvioidusti ollut noin 6,1 miljoonaa euroa.

Rikollisorganisaatio on ylläpitänyt sisäistä kuria väkivallalla, ja yhtä ampumistapausta on tutkittu törkeänä pahoinpitelynä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Navigaattori on pätevä laite - oikeissa käsissä. Tässä tapauksessa oli hyvä että navit päätyi nk. "vääriin käsiin". Kunpa vielä näiden navipalveluiden käyttö lisääntyisi vielä hyötypalveluissa esim. maanlaajuisten ketjujen ja yritysten käytössä. S- ja K -ryhmät taitaa olla ainoat????
Engas
Huono 4
Prkl, iskihän se lama tähänkin alaan.
Pateda
Ei muuta kuin perustamaan maricaching ton geocaching:n rinnalle
nimi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.