Lex Nokia: Hei hei, nettiposti ja Facebook
9.2.2009 09:35 Lex Nokiana tunnettua urkintalakia hyödyntääkseen työnantajien on ensin kiellettävä työntekijöiltään nettisähköpostit, muistitikut ja erilaiset yhteisöpalvelut. Tätä mieltä on Aamulehden haastattelema liikenne- ja viestintäministeriön virkamies.
Lakiesityksessä edellytetään, että ennen kuin työsähköpostin tunnistetietoja aletaan käsitellä, työnantajan, taloyhtiön tai kirjaston on tehtävä ”asianmukaiset tietoturvallisuustoimenpiteet”.
Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola sanoo, että käytännössä tämä merkitsee internetin, nettisähköpostien, yhteisöpalveluiden ja pikaviestiohjelmien käytön estämistä työkoneilta
– Jos nämä tietoturvan perusasiat eivät ole kunnossa, työsähköpostin tunnistamistietojen seuranta on hölmöläisten hommaa, Aamulehden haastattelema Ristola sanoo.
Sulkulistalle joutuisivat siten esimerkiksi Gmail, Facebook ja Messenger. Lisäksi käyttökieltoon joutuisivat muistitikut ja kirjoittavat levyasemat.
Ristola huomauttaa, että työpaikan sähköpostiliikenteen seuraaminen ei auta yhtään mitään, jos työntekijällä on kuitenkin mahdollisuus tallettaa yrityssalaisuuksia muistitikulle tai vuotaa niitä Gmailin kautta.
Netin sulkeminen on siten ainoa vaihtoehto, mikäli työnantaja haluaa käyttää Lex Nokian suomia oikeuksiaan. Vaikka laki antaisi työnantajalle oikeuden seurata työntekijöidensä työsähköpostien tunnistetietoja, netinkäytön seuraamiseen työnantajalla ei ole oikeutta.
– Laki ei oikeuta työnantajaa seuramaan internetsurfailua, koska se ei voi aiheuttaa merkittävää haittaa järjestelmälle tai merkittävän yrityssalaisuuden vuotamista, Ristola vastaa Aamulehden kysymykseen, saako työnantaja seurata, kuinka paljon aikaa työntekijä viettää tietyillä internetsivuilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (31)
Ei tietenkään aivan noilla sanoilla, mutta kuitenkin.
Ei ole tässä kyse lain tulkinnasta, vaan siitä mihin toimiin työnantajan olisi ryhdyttävä voidaakseen hyötyä mitenkään Lex-Nokian suomista mahdollisuuksista.
Käytännössä kaikki muut mahdolliset sähköiset kommunikointitavat yrityksestä ulos pitäisi estää, jolloin jäljellä olisi vain sähköposti, jota lain nojalla saadaan seurata.
Käytännössä kyse on kuitenkin LVM:n utopiasta. Ja sitäpaitsi, noiden pohjatöiden laiminlyönti olisi kuitenkin vain 42 §:n 2 momentin 5 kohdan mukainen rikkomus eikä minkään sortin rikos. Lakitekstin mukaankin rangaistusta ei kuitenkaan tuomita, jos rikkomus on vähäinen.
Nokian arvojen mukaan "onnistumme yhdessä luottamuksen, hyvien yhteistyösuhteiden, tiedon jakamisen, avoimuuden sekä verkostoitumisen avulla" ja "Ihmisläheisyys, kunnioittaminen, toisten huomioon ottaminen ja käyttäjäystävällisyys ovat tärkeitä tavoitteita niin kaikessa kanssakäymisessä, liiketoiminnassa kuin koko ihmiskuntaan ja ympäristöön liittyvissä asioissa".
Edellyttäisikö laki Nokialta omien arvojensa vastaisen tietoturvapolitiikan? Uskoisin että nykyinen yhtiön arvojen mukainen tietoturvapolitiikka menisi tuomioistuimessa läpi riittävinä toimina tietojen ja verkon suojaamiseksi.
Ihan hauska tulkinta sinänsä, mutta ei vakuuta. Lakia ei aina tulkita sen mukaan mitä LVM:n sedät ja tädit ovat ajatelleet (ks. vaikka lapsipornolaki).
Samalla voisi torpata
- Kirjeet (joku voi lähetää niissä jotain, joko omia asioitaan tai työsalaisuuksia)
- Puhelin (joku voi puhua niissä jotain, joko omia asioitaan tai työsalaisuuksia)
Anteeksi mitä? Http protokollalla ei ole merkittäviä upload ominaisuuksia? Kysykää nyt hyvät ihmiset ensin niiltä asiantuntioilta enneku keksitte omista päistänne näitä juttuja.
EI NÄIN!