“Verkkosankari” esti webcam-itsemurhan
9.2.2009 08:01 New Jerseyssä asuva mies esti kalifornialaisen ystävänsä itsemurhan ilmoittamalla verkkokeskusteluista poliisille.
Viime maanantaina 22-vuotias Jesse Coltrane tajusi, että hänen verkkoystävänsä oli henkisesti huonossa kunnossa ja harkitsi itsemurhaa.
- Hän oli juuri viiltämässä ranteitaan auki, Coltrane totesi.
Coltaren tiesi 18-vuotiaasta kumppanistaan vain etunimen sekä puhelinnumeron. Hän yritti taivutella ystäväänsä luopumaan aikeestaan. Pitkän, kameran avulla tapahtuneen verkkokeskustelun aikana 18-vuotias viilteli rannettaan, CBS 3 -uutiskanava kertoo.
Coltrane päätti soittaa Sacramenton poliisille, joka onnistui jäljittämään miehen Kaliforniasta.
Poliisi löysi 18-vuotiaan kotoaan. Hänen haavansa eivät olleet hengenvaarallisia, mutta hänet toimitettiin hoitoon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia lisää tutkimusyhteistyötä Kiinassa
28.05.2007 Nokia aloittaa tutkimusyhteistyön Tsinghuan yliopiston kanssa Kiinassa.
Kolme vuotta sitten
Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana
28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (5)