Nettiuhkauksista vaikeneminen huolestuttaa Lindéniä

Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva
10.2.2009 16:00 Viestintäministeri Suvi Lindén reagoi uuteen tutkimustietoon, jonka mukaan lapset ja nuoret ovat haluttomia kertomaan vanhemmilleen internetissä kokemistaan uhkatilanteista.
Tutkimus, johon Lindén viittaa, uutisoitiin muun muassa It-viikon sivuilla aiemmin tänään. Vain alle kolmannes suomalaisista nuorista kertoisi ikävistä tai häiritsevistä tilanteista vanhemmilleen, ja mieluummin käännytään ystävien puoleen.
– Nuoret ovat taitavia netin käyttäjiä, mutta mediaympäristössä he voivat joutua tilanteisiin, jotka ovat heille uusia ja joihin he eivät välttämättä ole valmiita. Tästä syystä turvallinen aikuinen on lapselle ja nuorelle erittäin tärkeä tuki, Lindén painottaa. Hän rohkaisee puhumaan edes jollekin luotettavalle aikuiselle, jos oma vanhempi ei kelpaa.
Yksi syy lasten hiljenemiseen on oletettavasti se, etteivät he usko vanhempiensa ymmärtävän nettiongelmiaan. Lindén myöntääkin tiedotteessaan, että vanhempien epätietoisuus ja epävarmuus monien mediamaailmaan liittyvien ilmiöiden kohdalla on yllättävän suurta. Siksi vanhempien valmentamiseen on hänestä korkea aika kiinnittää erityistä huomiota.
– Kuluneen tietoturvaviikon pääteemoja on ollut vanhemmuuden tuki. Huolestuttavaa nyt julkaistussa tutkimuksessa on se, kuinka vähäistä on vanhempien läsnäolo lasten ja nuorten sähköisessä maailmassa.
Poliisi olisi
poikaa
Jos lapsi tai nuori ei voi avautua vanhemmalleen, hän voi puhua esimerkiksi Habbo Hotellin Netarissa, jossa on ammattitaitoisia nuorisotyöntekijöitä. Netari toimii myös IRC-Galleriassa.
Todella vakavan asian kohdalla nuori voi ottaa yhteyttä nettipoliisiin, joka on monelle tuttu turvallinen aikuinen. Lindén toivoo, että nettipoliisi laajentaisi toimintaansa myös Netariin.
Ja äskettäisessä tutkimuksessa havaittiin, että varsinaisen poliisin vahvemmalle läsnäololle sosiaalisissa palveluissa näyttäisi olevan nuorten parissa tilausta. Esimerkiksi erityisen paljon juuri nuorten suosimassa IRC-Galleriassa toimii tällä hetkellä tiettävästi vain yksi poliisi.
Poliisista kaivataan nimenomaan keskustelukumppania.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (18)
Surkea avustajakunta Lindeneillä valittuna kun eivät osaa opastaa edes alkeellisissa tietoturvaan liittyvissä asioissa edustajaansa.
Lisää sensuurilistoja
Onhan Linden jo osoittanut niiden tehon
Tällä kertaa puhuu ihan asiaa ja kyllä tässä varmaan on nettisukupolvenvaihdos kyseessä. Vaikka ne vanhemmat eivät netistä mitään ymmärtäisikään niin onko teinien siitä syystä ihan pakko rynnätä joka hiton samaan sudenkuoppaan ihan vaan sen vuoksi, että ne nyt ovat netissä kun ne ennen olivat oikeassa elämässä?
Tässä Lindénin peräänkuuluttaa nimenomaan aikuisten (mielellään vanhempien mutta jos ei siitä mitään tule niin edes muiden nettisivistyneiden) vastuuta kakaroista ja erota pitäisi? Miettikää nyt jumalauta edes hetki ennen postaamista vai siirtyykö nykyinen valistustarve vain sukupolvea vanhempaan suuntaan?
vaikka se puhuukin joskus jotain järkevää niin mulle tulee siitä mielikuva: "Laitan kädet korville enkä kuuntele mitä sanot. Lapsiporno! lällällää en kuule yhtään mitä sanot. Lapsiporno! LAPSIPORNO!"