KRP lyttää Lex Nokian
11.2.2009 10:04 Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.
– Yksityinen pääsee tässä asemaan, jossa sillä on laajemmat valtuudet kuin poliisilla. Tässä yhteydessä olisi ennemminkin syytä harkita poliisin käyttämän pakkokeinolain televalvonnan edellytysten tarkistamista.
Näin sanoo Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa Keskustan valtakunnallisessa äänenkannattajassa, sanomalehti Suomenmaassa.
KRP:ssä ei katsota hyvällä eduskunnan käsittelyyn tulevaa lakiesitystä, joka tunnetaan Lex Nokiana.
KRP:n mukaan sähköpostin tunnistetietojen esikäsittely yrityksen toimesta on periaatteessa hyväksyttävää. Siinä vaiheessa, kun henkilöä epäillään yritysvakoilusta tai yrityssalaisuuksien vuotamisesta, selvitystyön pitäisi kuitenkin kuulua esitutkintaviranomaisille.
– Miten yksityinen taho kykenee soveltamaan esitutkintalain normeja, kuten on todennäköistä ja perusteltua syytä epäillä kynnystä? Onko se yhtään yhteismitallista rikosprosessin ja esitutkintaprosessin arviointeihin?
KRP:ssä ihmetellään myös sitä, että Viestintävirasto ja tietosuojavaltuutettu voisivat luovuttaa sähköpostitietoja ulkomaisille esitutkintaviranomaisille, mutta suomalaiset poliisit jäisivät ilman niitä.
Sähköisen viestinnän tietosuojalakia ja muita siihen liittyviä lakeja muuttava esitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn tässä kuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat
28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (27)
Niimpä Eduskunnan puhemiehellä Sauli Niinistöllä on velvollisuus valvoa, että kyseistä lakia ei säädetä perustuslain vastaisesti.
Pitää toivoa, ettei Niinistö ole täysin kykenemätön tekemään työtänsä.
En ikävä kyllä siltikään juuri jaksa uskoa että tämä laki kuopataan kuten se pitäisi, vaan vaikka väkisin ajetaan läpi.
Niimpä Eduskunnan puhemiehellä Sauli Niinistöllä on velvollisuus valvoa, että kyseistä lakia ei säädetä perustuslain vastaisesti.
Pitää toivoa, ettei Niinistö ole täysin kykenemätön tekemään työtänsä.
Lopeta tuo jatkuva jankkaaminen ja hanki itsellesi elämä
jaa häh? eikö Niinistö lue digitodayta?!? Tämä taisi olla päivän kovin uutinen suomesa!