Facebookin ryhmä: Ulkomaalaiset ulos
12.2.2009 22:42 Facebookissa ulkomaalaisia vastustava ryhmä vaatii heitä ulos Suomesta. Kansanryhmien solvaaminen on rikos, ja laki yltä nettiinkin.
Verkkoyhteisö Facebookiin perustetussa ulkomaalaisvastaisessa ryhmässä yli 15 000 ihmistä vaatii Yle Uutisten mukaan pakolaisia pois Suomesta.
Facebookissa rasistiset ryhmät esittävät vihamielisiä kommentteja.
Verkkorasismiin puuttuminen lain keinoin on hankalaa, sillä sitä pidetään helposti sananvapauden rajoittamisena.
Solvaaminen kansanryhmiä vastaan kiihottaminen ovat rikoksia.
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on saanut useita kanteluja Facebookin rasismiryhmistä.
Suurpään mukaan kirjoittajat eivät miellä, että laki yltää myös nettikirjoitteluun.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (48)
Höpö höpö.
Itse asiassa mallia voi katsoa mistä tahansa maasta. Missään päin maailmaa ei ole onnistuttu sulauttamaan isoa määrää ulkomaalaisia/eri kulttuurista tulevia yhteen ilman jatkuvia ongelmia. Tuosta ei vaan saa puhua. Pitää vaan sopeutua ja olla suvaitsevainen. Tuo tarkoittaa sitä että meidän pitää suvaita kaikki muiden kulttuurien asiat ja muuttaa omia tapojamme. Tänne tulevien ei tarvitse luopua omista tavoistaan. Sama on nähty kautta maailman. Ranska yhtenä hyvänä esimerkkinä.