Kailottaminen kännykässä ärsyttää

Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva
12.2.2009 08:34 Osa suomalaisista on suivaantunut siihen, että jotkut kailottavat julkisella paikalla kännykkään.
Viestintäviraston kyselyn mukaan kansalaisista reilua neljännestä on häirinnyt muiden ihmisten matkapuhelimen käyttö julkisilla paikoilla.
Luku on noussut vuonna 2007 tehdystä kyselystä, jonka mukaan noin joka viides katsoi muiden kännykän käytön olleen häiritsevää.
Vastaajien mielestä häiritsevintä on puhuminen kovalla äänellä. Myös henkilökohtaisista tai luottamuksellisista asioista puhuminen sekä ruokoton kielenkäyttö ärsyttävät.
Erityisesti korkeasti koulutetut, johtavassa asemassa olevat sekä pääkaupungilla seudulla asuvat kokevat toisten ihmisten matkapuhelimen käytön joskus häiritsevänä. Suopeimmin matkapuhelimen käyttöön julkisella paikalla suhtautuvat alle 24-vuotiaat nuoret ja opiskelijat.
Kysely seurasi
Älä kailota -kampanjaa
Kysely liittyi Älä kailota -kampanjaan, joka oli joukkoliikenteen toimijoiden, teleoperaattorien ja viestintäviranomaisten yhteistyössä järjestämä. Kampanjan tarkoituksena oli muistuttaa fiksusta ja huomaavaisesta kännykän käytöstä.
Kyselyyn haastateltiin noin 500 suomalaista. Kysely toteutettiin tammikuussa.
Kommentit (9)
Anonyymi
Anonyymi
sekös, jos jokin ärsyttää kun ei kuule mitä puhelimen toisessa päässä sanotaan!
Pitää pyytää laittamaan kauittimeen.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Yllättävää on sekin miten paljon Suomessa nykyään on kuulovammaisia. Normaali ihminen kuulee puheen kännykänkin välityksellä ilman että tarvitsee huutaa.
Anonyymi
Anonyymi
Meitä suomalaisia on aina haukuttu tuppisuiksi ja olemme ihailleet ulkomaalaisia jotka "kailottavat" kovaan ääneen omat ja vieraat asiat. Ainakin Metrossa Helsingissä kaikkein kovimmat kailottajat ovat tummaihoiset. He kailottavat kännykkään ja ilman kännykkää.
Me suomalaiset olemme myös avanneet suumme reippaasti ja vähät välitämme haluaako joku kuunnella meidän sairaskertomuksiamme tai työpaikan ongelmia. Mites nyt suu pannaan, kun suomalaiset ovat alkaneet kailottaa ulkomaiseen malliin.
Anonyymi
http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.13233
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:41 Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 15:36 Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 15:09 Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 14:27 Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 14:03 Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 12:23 Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 12:17 Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 10:46 Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 17:41 Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun 09:40
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sähköinen asiointi paransi palvelua hammashoidossa
20.05.2008 Vaasassa palvellaan hammashuollon asiakkaita perinteisen puhelinpalvelun lisäksi kaikilla sähköisillä yhteydenottotavoilla. Sitran selvityksen mukaan uudet käytännöt ja tekniikat vapauttavat suun terveydenhuollon resursseja varsinaiseen hoitotoimintaan. Myös asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Kolme vuotta sitten
Peliohjelmoinnin kesäkurssi vetää teinejä
20.05.2010 Jyväskylän yliopiston kesän peliohjelmointikurssille mahtuu vielä. Lisää ryhmiä on järjestetty suuren ilmoittautujamäärän vuoksi.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Teknohuuma valtasi pörssin: Kurssi +221 % alkuvuonna 16:40
- Reuters: DNA:n myyntivalmistelut etenevät 20:01
- H&M pohtii tuotantoa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa 16:48
- Japanin "supersankari" ei säästele rahamuskeleita 15:46
- Kiina kiristää välejä – Bryssel ja Berliini tukkanuottasilla 17:15
- Suomalaisyrittäjät valittavat valtion tuen puutetta 18:06
- Tutkimus: Ruipelot rikkaat miehet kannattavat tulonjakoa 19:21
- Ruotsin radio: Saabin entisiä johtajia syytetään verojen välttelystä 18:13
- Halpalentoyhtiö Ryanair tahkosi kovaa tulosta 13:11
- » Taloussanomat.fi













