Facebookin lakulogo suututti Fazerin

Tämä joidenkin mielestä rasistinen lakuhahmo synnytti vuosia kestäneen kinastelun.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
13.2.2009 13:41 Facebookiin on perustettu ulkomaalaisvastainen ryhmä, joka on käyttänyt Fazerin viime vuonna käytöstä poistuneen lakuhahmon kuvaa sivun logona.
Yle kertoi yli 15 000 jäsenen ryhmästä tv-uutisissaan torstaina, ja Fazer sanoutuu touhusta tiukasti irti.
– Fazerilla ei ole tämän ryhmän kanssa mitään tekemistä, ja lakuhahmoa käytetään tässä yhteydessä ilman yhtiön lupaa. Emme hyväksy logon väärinkäyttöä, Fazer Makeisten toimitusjohtaja Jesper Åberg toteaa.
Makeisyhtiö ryhtyy toimenpiteisiin tavaramerkin oikeuksien luvattoman käytön estämiseksi, ja Åbergin mukaan yhtiö on ollut yhteydessä Facebookiin. Åberg kertoo It-viikolle, että käytännössä Facebook on siis tällä hetkellä vain ilmoittanut ottaneensa vastaan valituksen.
Stylisti Teuvo Loman valitteli Facebookin hidasta reagointia viime syksynä, kun hän yritti lopettaa "Hakataan Teuvo heteroks" -ryhmän. Fazerin Åberg ei osaa sanoa, miten nopeasti Facebook mahdollisesti reagoi lakulogoon.
– Minulla ei ole kokemuksia vastaavasta, joten tämä on meille vähän uutta. Toivomme vain, että Facebook kunnioittaisi pyyntöämme.
Lakuhahmo poistui
kääröstä
Fazerin lakritsin nykyinen design julkistettiin helmikuussa 2008. Yhtiön aiemmin käyttämä ja joidenkin mielestä tummaihoisia loukkaava hahmo sai väistyä sen jälkeen, kun siitä oli noussut pitkäkestoinen kohu.
Jesper Åberg ei osannut heti arvioida, miten pitkälle Fazer on valmis viemään Facebookin logokiistan.
Päivitys: Fazerin lakuhahmon kuva on poistettu sivulta. Se on korvattu somalinaisen kuvalla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (24)
Huvittavaa kun ei ole vapautta piirtää mustaa afrikkalaista ihmistä ilman rasismisyytteitä. Yleensä piirtäjä tekee sen aivan vilpittömästi, ilman mitään halua loukata. Se on ne rasismin vastaiset henkilöt, jotka näissä tapauksessa tekevät kuvista rasistisia. Keksivät ongelmia, jotta voivat sankareina ne itse ratkaista. Ja hukkaavat kaikkien aikaa ja huomiota.
Kiitos tästä tärkeästä viestistä ja epäkohdasta, jonka pyyteettömästi nostit esiin. Olet sankarini!
Ja ikää oli?
Kuvaa käytettiin selvästi rasistisessa kontekstissa, joten oli hienoa, että Fazer reagoi tähän nopeasti.
Totta.
Haluaisitko keskustella esimerkiksi finanssikriisin protektionististen elvytyspakettien vaikutuksista kehittyville markkinoille?
Itä-Afrikan Malariasta? Tai vaikka ihan kotimaisesta vanhustenhuollosta?
Kerro nyt ihan oikeasti, mistä täällä saa keskustella.
Tällainen "eihän tässä ole mitään rasistista" -juttu alkaa mennä yli jo aika useasti. Musta naama ulkomaalaisvastaisen ryhmän logonako ei ole mielestäsi rasistista? Mikä sitten? Jos sinunvärisesi ihmiset halutaan kaikki ulos Suomesta, niin sitä siis saa myös mielestäsi lietsoa vapaasti, koska sananvapaus sallii näemmä julkaista ihan mitä tahansa. (Varmasti sananvapaus pyhittää myös henkilökohtaiset vihakampanjat, jos se kerran on niin kaikenkattava oikeus.)
Suomella ja Kiinalla on tässä erona esimerkiksi se, että Suomessa poliittisia päättäjiä saa arvostella vapaasti. Saa jopa kannattaa oppositiota, ja järjestää mielenosoituksia. Sen sijaan vihaa ihmisryhmiä vastaan ei saa lietsoa julkisesti, ja hyvä niin.
Vaikka onkin totta, että tummaihoisia ihmisiä on syrjitty pitkin historiaa ja syrjitään edelleen, niin syrjintää ei pitäisi keksiä sinne missä sitä oikeasti ei ole.
Mikäli mustat haluavat olla kuten valkoisetkin, niin myös heidän täytyy kestää karikatyyrejä. Niin kauan kuin yritetään olla ylikorrekteja ja takerrutaan joka asiaan, annetaan itsestään vaan iloton kuva ja korostetaan erilaisuutta ja samalla synnytetään vain lisää epäluuloja.
Ja ketä laku-ukko oikeasti loukkasi, mustia ihmisiä vai valkoisia rasistipoliiseja?