Poliittisilta nuorisojärjestöiltä jyrkkä ei Lex Nokialle

Lakiesitys on tulossa eduskuntaan tiistaina.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
18.2.2009 12:30 Halki poliittisen kentän tuetussa kannanotossa pelätään, että lobbarit käyttävät hyväkseen kansanedustajien tietämättömyyttä.
Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ilmaisevat syvän vastalauseensa Lex Nokialle keskiviikolle päivätyssä kannanotossaan.
Suurelta osalta poliitikoista tuntuu puuttuvan tekninen asiantuntemus ja mielenkiinto perehtyä uuden lainsäädännön vaikutuksiin ihmisten päivittäisessä elämässä ja lobbarit käyttävät tätä siekailematta hyväkseen, järjestöt arvioivat.
Järjestöt vastustavat Lex Nokiaa ja haluavat, että se vedetään pois eduskunnan käsittelystä. Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei hänellä ole mitään sellaisia aikomuksia.
Epämääräisyys
pelottaa
Ensi tiistaina eduskunnan täysistunnon käsittelyyn tuleva lakiuudistusesitys siirtäisi työnantajille sekä muille yhteisötilaajille, kuten oppilaitoksille, kirjastoille ja jopa taloyhtiöille, oikeuksia, jotka aikaisemmin ovat olleet vain poliisilla.
Järjestöjen mukaan työnantaja saisi aloittaa esimerkiksi sähköpostien tunnistetietojen valvonnan pelkällä ilmoituksella, kun poliisi tarvitsisi siihen edelleen tapauskohtaisen luvan. Oikeusoppineet ovat asiantuntijalausunnoissaan yksimielisesti tuominneet lakiesityksen perustuslain vastaiseksi, vaikka liikenne- ja viestintäministeriön mukaan esitys ei riko perustuslakia.
– Perustuslakivaliokunta on todennut, että tämä ei ole perustuslain vastainen, eli virallisesti väite pitää paikkansa. Mutta pitää ottaa huomioon, että kaikki Suomen johtavat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ovat todenneet esityksen olevan perustuslain vastainen, Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Antti Kurvinen alleviivaa.
Kurvinen korostaa liittonsa ymmärtävän kyllä lain tarkoituksen ja varsinkin it-alan sekä tietointensiivisten yritysten tarpeen seurata jollakin tavalla sisään ja ulos kulkevaa tietoa. Pelisääntöjä siis tarvitaan, mutta lain epämääräisyys huolestuttaa.
– Yhteisötilaajan käsite on hirveän epämääräinen. Meistä lakiesitystä voisi muuttaa sillä tavalla, että se koskisi ainoastaan yrityksiä. Tämä on hieman hätäisesti valmisteltu ja siinä on sudenkuoppia, Kurvinen toteaa.
Kurvinen katsoo Lex Nokian toteutuessaan mahdollistavan huvittaviakin tilanteita, missä esimerkiksi Keskusta-puolue voisi seurata ainakin teoriassa omien ministereidensä tietoliikennettä.
Ironisesti Lindén on perustellut uuden lain tarvetta muun muassa sillä, että juuri nykyinen lainsäädäntö on epämääräinen.
"Eivätkö kansanedustajat
tiedosta?"
– Tietoyhteiskuntalakien kantavana periaatteena on ollut sähköisten ja perinteisten viestintävälineiden yhtenäinen kohtelu. Onko nämä periaatteet kaikessa hiljaisuudessa haudattu vai eivätkö kansanedustajat todella tiedosta myöntävänsä työnantajille oikeuksia, jotka ovat verrattavissa kirjepostin ja puheluiden valvontaan, kysyvät järjestöjen puheenjohtajat.
Järjestöjen mukaan tietoyhteiskuntaa koskevan uuden lainsäädännön lähtökohtana eivät näytä olevan ihmisten tarpeet, vaan lakeja säädetään yksipuolisesti yritysten ja teollisuuden mittatilaustyönä.
Kommentit (28)
Anonyymi
Miksei kukaan kysy eduskunnan puhemieheltä mitään ? Sen valvonta, että eduskunta noudattaa perustuslakia on NIMENOMAAN eduskunnan puhemiehen tehtävä, ei kenenkään muun.
Perustuslain 42§ mukaan eduskunnan puhemiehellä on velvollisuus valvoa, että eduskunta noudattaa perustuslakia.
Niimpä Eduskunnan puhemiehellä Sauli Niinistöllä on velvollisuus valvoa, että kyseistä lakia ei säädetä perustuslain vastaisesti.
Pitää toivoa, ettei Niinistö ole täysin kykenemätön tekemään työtänsä
EVVK
Anonyymi
Anonyymi
Ehdotan, että Suomen lippuun tehtäisiin muutos, se voisi jatkossa olla banaaninkuva valkoisella taustalla. Kansallislauluksi voitaisiin ottaa joku hyvä sambabiisi. Josta maksettaisiin tekijänoikeusjärjestöille kohtuullisena korvauksena 5 miljardia vuodessa. Teoston johtajan vuosipalkka voitaisiin samalla nostaa 1,5 miljardiin.
Mitä ihmeen tekemistä Lex Nokialla on tekijänoikeusjärjestöjen kanssa? Onpas outo kommentti vaikka tietty liioiittelevuudessaan hauska.
Anonyymi
Saisiko samanlaisen poikkipoliittisen iskurintaman aikaiseksi myös noita idioottimaisia tekijänoikeuslakivirityksiä vastaan?Eipä taida saada. Tekijänoikeudet kun ovat ihmisten oikeuksien turvaamiseksi tehtyjä. Lex Nokia on taas ihmisten oikeuksia vastaan. Pikku ero?Väärässä olet. Eri puolueiden nuorisojärjestöjen poikkipoliittinen rintama tosiaankin järjesti eduskunnan edessä mielenosoituksen, kun tekijänoikeuslakia käsiteltiin eduskunnassa. Kyllä tekijänoikeuslakejakin siis vastustetaan. Ja Suomeenkin on nyt myös perustettu piraattipuolue ( http://www.piraattipuolue.fi ). Tällä hetkellä Ruotsissa kaikkien puolueiden nuorisojärjestöt kannattavat vapaata tiedostojen jakoa ja latausta, ja vastustavat hallituksen suunnitelmia tekijänoikeuslain kiristämiseksi. ( http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2009/02/kaikki-ruotsin-poliittiset-nuorisojarjestot-laillistaisivat-tiedostojen-jakamisen )Ja jos vähänkään viitsisit perehtyä asiaan, niin voisit huomata, että ne tekijänoikeudetkin valitettavasti ovat usein hyvinkin vastakkaisia ihmisten oikeuksiin nähden.
joo joo ja mä muistan että 60-luvulla kaikki oli vasemmistolaisia. Eiköhän toi höhlä piratismi-"vallankumouskin" mene ohi kun sitä kannattavat teknonörtit kasvaa aikuisiksi. Niin ne stalinistitkin aikoinaan.
Anonyymi
Taas sama kääkkäkaarti kumartelee eri suuntaan kuin äänestäjäkunta ja tulos on että että nämä pienen porukan typeryydet tiputtaa kohta kokoomuksen kannatuksen takaisin demarien ja keskustan taakse.
Toivottavasti kokoomuksen nuoripolvi laittaa ojennukseen nämä ajastaan pihalla olevat omaa etuaan tavoittelevat "kokoomusparrat"
Anonyymi
porukan typeryydet tiputtaa kohta kokoomuksen kannatuksen takaisin demarien ja keskustan taakse
Öö.. Hyvä?
Anonyymi
Noh, vaikka tämä laki tulisikin voimaan ilman perustuslainsäätämisjärjestystä, niin siitä huolimatta tuomioistuimilla on yhä edelleen velvollisuus tätäkin lakia soveltaessaan ilman erllistä pyyntöä tutkia sen suhde perustuslakiin.
Eli esimerkiksi jonkun yrityksen tai yhteisön Lex Nokiaan perustuvan seuranta-ilmoituksen jälkeen oikeusistuimelta voidaan hakea seurannan kieltoa vedoten Lex Nokian perustuslainvastaisuuteen perusteena nuo valtiosääntöoppineiden perustuslakivaliokunnalle antamat lausumat.
Näin ollen onkin varsin mielenkiintoista, että paljonko lopulta nuo _riippumattomien_ valtiosääntöoppineiden lausunnot painavat suhteessa perustuslakivaliokunnan "kantaan", kun ikäänkuin pukkeina kaalimaanvartijoina perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on samasta hallituspuolueesta kuin lakia valmisteleva ministeri ja muutenkin hallituspuolueilla lienee enemmistö ko. valiokunnassa.
Ei oikein muutenkaan näytä asialliselta lainvalmistelulta, taas kerran, kun ensin pyydetään asiantuntijalausuntoja ja sitten ne tosiassa jätetään ottamatta huomioon ...
Anonyymi
Miksei kukaan kysy eduskunnan puhemieheltä mitään ? Sen valvonta, että eduskunta noudattaa perustuslakia on NIMENOMAAN eduskunnan puhemiehen tehtävä, ei kenenkään muun.
Perustuslain 42§ mukaan eduskunnan puhemiehellä on velvollisuus valvoa, että eduskunta noudattaa perustuslakia.
Niimpä Eduskunnan puhemiehellä Sauli Niinistöllä on velvollisuus valvoa, että kyseistä lakia ei säädetä perustuslain vastaisesti.
Pitää toivoa, ettei Niinistö ole täysin kykenemätön tekemään työtänsä
PITÄÄKÖ SINUN JOKA ARTIKKELIIN LAITTAA TUO SAMA KOMMENTTI PRKL!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet 11:38
- Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin 10:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tutkijat onnistuivat parantamaan polttokennon hyötysuhdetta merkittävästi
19.05.2008 MIT-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudentyyppisen materiaalin, joka heidän mukaansa parantaa polttokennon hyötysuhdetta 50 prosentilla.
Kolme vuotta sitten
Nokia laski, Samsung kasvoi kännykkämarkkinoilla
19.05.2010 Matkapuhelinvalmistaja Nokian markkinaosuus tammi–maaliskuussa ostetuista matkapuhelimista laski. Nokian osuus supistui vuoden aikana reilulla prosenttiyksiköllä 35,0 prosenttiin. Yhtiö on kuitenkin yhä maailman suurin matkapuhelinten valmistaja. Näin arvioi tutkimusyhtiö Gartner tuoreessa raportissaan.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- TS: Valtiolta miljoonien piilotukea elintarvikealalle 16:19
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- » Taloussanomat.fi
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e














