Pariskunnan Google-kanne nurin

Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva
19.2.2009 09:21 Googlen Street View -katunäkymistä närkästynyt Boringin pariskunta sai todeta kanteensa heitetyn ulos oikeussalista.
InformationWeekin mukaan tuomari yhtyi Googlen näkemyksiin siitä, ettei pittsburghilaisen pariskunnan syytöksillä yksityisyyden loukkaamisesta ole perustaa.
Aaron ja Christine Boring katsoivat, että Googlen Street View -katunäkymiä keräävä kuvausauto oli rikkonut heidän yksityisyyttään ottamalla kuvia heidän talostaan yksityiseltä tieltä. Mutta tuomari muun muassa kummasteli, ettei pari ollut kuitenkaan pyytänyt Googlea poistamaan kuvia normaalin käytännön mukaisesti.
Google ihmetteli lisäksi, että jos Boringit kerran olivat niin huolissaan yksityisyydestään, niin miksi nämä laittoivat tarpeettomasti oman kotiosoitteensa kanteeseen.
Kanteen mitätöintiin vaikutti myös se, että pariskunnan katsottiin keränneen huomiota itseensä ja taloonsa oikeustoimillaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: Nasdaq kävi ostoksilla
28.05.2007 Osakeet kallistuivat kautta linjan perjantaina optimismin palatessa markkinoille. Osakevaihto jäi vaivaiseen 1,6 miljardiin kappaleeseen, sillä maanantaina pörssit ovat Yhdysvalloissa kiinni.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle
28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (3)
Booooooring.
Ei siinä mitään outoa ole. Kas kun joku voi yrittää sopivan tilaisuuden tullen lypsää Googlelta rahaa. Vähän leikitään "uhria", jonka "yksityisyyttä" on "loukattu".