Ruotsalaisnuoret lataavat laista piittaamatta
24.2.2009 14:01 Ruotsalaiset nuoret eivät anna lain vaikuttaa tiedostonvaihtoonsa, uusi tutkimus selvittää. Tulos tuo esiin kasvavan kuilun kansan ja lainsäätäjien välillä.
Lundin yliopiston tutkimuksen mukaan kolme neljästä 15-25-vuotiaasta nuoresta ei anna lain rajoittaa tiedostonvaihtoaan, Svenska Dagbladet kertoo.
Lähes yhtä moni ei 1100 henkeä kattavan tutkimuksen mukaan muuttaisi käytöstään, vaikka lakia tiukennettaisiin.
– Kyse ei ole enää vain pienistä porukoista, vaan laajalle levinneestä kulttuurista, tohtori Måns Svensson yliopistosta totesi lehdelle. Johtopäätöksenä laki ei enää mene yksiin sen kanssa, miten nuoret käyttäytyvät internetissä. Sillä voi pidemmän päälle olla vakavia seurauksia heikentäen esimerkiksi kansalaisten luottamusta oikeusjärjestelmään.
Tiedostonvaihtoa on katsottava ennakkoluulottomasti. Nuoret esimerkiksi totesivat, että he voisivat maksaa keskimäärin kaksisataa kruunua (18 euroa) kuukaudessa elokuvien tai vaikkapa musiikin lataamisesta, kunhan teknologia on helppokäyttöistä.
Piratismi on erittäin ajankohtainen aihe Ruotsissa lakihankkeiden ja Pirate Bay -oikeudenkäynnin vuoksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (13)
Ruotsissa on kiellettyä teosten "levittäminen".
Tärkeää on huomata, että mitä "tekijänoikeudellisella levittämisellä" tarkoitetaan. Se on eri asia kuin "levittäminen" ( eng. distribution ).
Se mitä levittämisellä tarkoitetaan tekijänoikeudellisessa mielessä, pitää tarkistaa sanakirjasta. Kanadassa oikeus on katsottu että p2p ei itse asiassa ole tekijänoikeuslaissa tarkoitettua levittämistä, koska siitä puuttuu tarvittava "authorization". Alempana on määritelmä mitä tekijänoikeuslaissa tarkoitetaan levittämisellä.
P2P käyttöä tuomioistuin on verrannut lähinnä siihen, että jos joku pistää kopiokoneen jonnekin vaikka tietää, että jotkut kopioivat tekijänoikeuslain vastaisesti sillä teoksia, silti kopiokoneen ylläpitäjää ei ole voitu pitää syyllisenä.
Ruotsissa asiaa on tulkittava samaan tapaan. P2P ei ole tekijänoikeuslaissa tarkoitettu levittämistä eikä siten rikos.
Suomessa vasta Lex Karpelassa 1.1.2006 alkaen vertaisverkolla jakaminen nimenomaan säädettiin rikokseksi. Sitä ennen Suomessakin vain "levittäminen" oli rikos. Ruotsissa ei ole vastaavaa Lex Karpelaa vielä säädetty, eikä p2p ole vielä säädetty nimenomaan rikokseksi siellä. Kiellettyä on vain "levittäminen" ja sitä p2p ei ole.
Tekijänoikeuslaissa tarkoitetun levittämisen sanakirja määritys ja kuinka tuomioistuin on sitä Kanadassa soveltannut:
the ruling indicates that downloading is lawful in Canada and that "the mere fact of placing a copy on a shared directory in a computer where that copy can be accessed via a P2P service does not amount to distribution."
Tekijänoikeudellisen distribution -määritelmä:
1. Authorizing
Ja
2. “give approval to, sanction, permit, favour, encourage”: see The New Shorter Oxford English Dictionary (1993), vol. 1, at p. 526.
-
As far as authorization is concerned, the case of CCH Canada Ltd v. Law Society of Canada, 2004 SCC 13, established that setting up the facilities that allow copying does not amount to authorizing infringement. I cannot see a real difference between a library that places a photocopy machine in a room full of copyrighted material and a computer user that places a personal copy on a shared directory linked to a P2P service. In either case the preconditions to copying and infringement are set up but the element of authorization is missing. As Chief Justice McLachlin said in CCH, supra:
“Authorize” means to “sanction, approve and countenance”:
Countenance in the context of authorizing copyright infringement must be understood in its strongest dictionary meaning, namely, “give approval to, sanction, permit, favour, encourage”: see The New Shorter Oxford English Dictionary (1993), vol. 1, at p. 526. Authorization is a question of fact that depends on the circumstances of each particular case and can be inferred from acts that are less than direct and positive, including a sufficient degree of indifference: However, a person does not authorize infringement by authorizing the mere use of equipment that could be used to infringe copyright. Courts should presume that a person who authorizes an activity does so only so far as it is in accordance with the law: Muzak, supra. This presumption may be rebutted if it is shown that a certain relationship or degree of control existed between the alleged authorizer and the persons who committed the copyright infringement
[28] The mere fact of placing a copy on a shared directory in a computer where that copy can be accessed via a P2P service does not amount to distribution. Before it constitutes distribution, there must be a positive act by the owner of the shared directory, such as sending out the copies or advertising that they are available for copying. No such evidence was presented by the plaintiffs in this case. They merely presented evidence that the alleged infringers made copies available on their shared drives.
UGH!
Tuo sama viaton (toki yhä laiton) harrastus on vain saanut vuosien, internetin ja laajakaistan myötä vähän turhankin tehokkaat piirteet. Ei siinä enää ole kysymys muutaman harmittoman, lähinnä tuurilla vastaan kävelevän kohteen kopioimisesta tutulle kaveripiirille vaan ihan naurettavan tehokkaasta tavasta jakaa ihan kaikkea miltei anonyymisti koko maailman kesken.
Jos tässä vuosien varrella jokin on muuttunut niin lähinnä tuo taannoinen pikkuvilppi on kasvanut sen sortin ongelmaksi, etten ihmettele yhtään siitä noussutta kohua. Jos ennen siirtyi artistin levy yhdeltä toiselle päivässä, nyt siirtyy vaikka koko artistin tuotanto yhdeltä parille tuhannelle alta tunnissa.
Jo tuota TPB-oikeudenkäyntiäkin seuratessa on vähän hymyilyttänyt, kuinka TPB:n pojat eivät missään vaiheessa ole vahingossakaan ottaneet minkäänlaista kantaa palvelun käyttäjiin tai waretuksen moraaliin sinänsä. He eivät itse ole jakaneet ja he eivät ole vastuussa siitä mitä palvelun käyttäjät jakavat mutta siinäpä se. Ihan fiksu lähestymistapa ja nykylainsäädännön perusteella todennäköisesti riittää mainiosti tuomion välttämiseen.
Se on sitten ihan eri asia, onko waretus nykyisin jo petollisenkin helppoa vai tekniikan siunattuna jo jonkin sortin kansalaisoikeus.
Sen jälkeen saisi latailla mitä tahtoo, ja vaikka kuinka paljon.
Kiintolevyjen koko kasvaa siihen malliin, että tämän päivän satasen hintaiselle "sweet spot" levylle (1 Tera) mahtuu lähes miljoona minuuttia (n. mega per min) mp3 musiikkia. Eli 3 min biiseinä kolmisensataatuhatta.
Kun muutama vuosi menee ja mobiilistikkin siirtonopudet kasvavat megatavuihin sekunnissa ja kiinteätlinjat kymmeniin megatavuihin sekunnissa ei ole juuri klikkausta pidempää viivettä siirtää artistin koko tuotannon äänitetidostot omalle koneelle.
Kehitys kehittyy, siihen vain pitää sopeutua. Jos ei pysy kelkassa ei ole edellytyksiä selvitä. Jotkin ammattikunnat vaan jäävät vaille mahdollisuutta elantoon aiemmalla toimeentulomallillaan.
(Juu, tyylipuhdas provo mutta johan se iltakymmentä lähenee kello muutenkin)
Ei kun joo, pointti siinä että tuo Creative Commons -lähestymistapa on jees. Jos sillä tuotetaan (esim. taannoinen Star Wreck) niin jakoon vaan kahta kauheammin ja vapaaehtoista tukea perään, olettaen että jakamisen ja tukemisen kynnys omalla kohdalla täyttyi. Jos ei tuoteta CC:n alaisuudessa niin miten olisi ihan perinteinen ostoboikotti?
Vaikka miten jalo periaate olisi takana niin se pakostakin vähän vesittyy, jos sen esittää muodossa "en osta kun ei ole sen arvoinen mutta otan sitten ilmaiseksi" kuin että "en osta kun ei ole sen arvoinen". Vaikka mediayhtiöt olisivat miten vanhanaikaisia tahansa (ja ovathan ne) niin kyllä niihin tuo jälkimmäinen purisi huomattavasti tehokkaammin kuin tuo ensimmäinen.
Huomioitavaa on, että jos oikeus otetaan omiin käsiin ja tehdään mitä huvittaa, ei päättäjienkään ole mikään velvollisuus totella Kansalainen Kaksytveetä ja vetää lexnokioita pois käsittelystä. Kaksinaismoraali haisee ja kauas.
Jos rikot, älä huuda kun muut rikkovat.